Nuoruus on olotila, jossa voi myös viihtyä

Salla Simukka: Ylivalotus. 150 s. WSOY 2011.









Salla Simukan Tapio ja Moona –sarja on edennyt viidenteen osaansa.

Suren jo etukäteen sitä, että sarja on vääjäämättä etenemässä päätökseensä. Tapion ja Moonan vivahteikkaisiin persooniin on ennättänyt sarjan mittaan kiintyä ja heidät tekisi mieli tavata joskus ihan oikeassakin elämässä: niin todenmakuisia Simukan luomat hahmot ovat.

Simukka kuvaa aikuistuvien nuorten elämän kipupisteitä ja tuikitavallista perusarkea ilman suurta draamaa tai itsetarkoituksellisen rankkoja aiheita. Tällaisia lukijan omille pohdinnoille tilaa jättäviä, oman elämän puntarointiin ja eettisiin kysymyksenasetteluihin yllyttäviä nuortenromaaneja ei meillä totta tosiaan ilmesty ruuhkaksi asti.

Moona käy ilmaisutaitopainotteisen lukion viimeistä vuotta ja valmistautuu ylioppilaskirjoituksiin. Tapio aloittaa samassa koulussa. Moona on jännittänyt, kuinka heidän ystävyytensä voi jatkua koulun käytävillä, kun erilaiset ihmissuhdeverkostot ja muuttuneet elämäntilanteet vaativat osansa. Huoli osoittautuu kuitenkin turhaksi. Sosiaalisesti aiemmin melko estoinen Tapio näyttääkin olevan entistä paremmin sinut itsensä kanssa.

Moonan hyvä ystävä Maija palaa yllättäen Venäjältä hyväntekeväisyystyöstä takaisin koulunpenkille. Tyttöporukka suhtautuu hieman empien Maijan uskonnolliseen heräämiseen. Maijan olemukseen tullut uusi tyyneys hämmentää erityisesti Moonaa, joka on aina kokenut Maijan sielunsiskokseen. Moona pohtii myös omaa suhdettaan uskoon.

Ylivalotuksen keskiössä on kuitenkin Moona ja hänen parisuhdetempoilunsa. Leo on varattu Sirjelle, mutta tuntuu, että kaikki ei ole loksahtanut heidänkään välillään vielä lopullisesti paikoilleen. Moona opettelee kuuntelemaan sydämensä ääntä ja vapauttaa itsestään myös aivan uusia voimavaroja, jotka arvatenkin auttavat häntä tekemään pian päätöksiä myös tulevan ammatinvalinnan suhteen.

Sivujuonteena kulkee Moonan äidin ja tämän miesystävän suhteen kehittyminen, uusperheen arjen monet vivahteet ja aivan uudenlaisten perheenvälisten kiintymyssuhteiden syntyminen.

Ovelasti Simukka koukuttaa lukijaa perustekstin lomaan liitetyissä kursiivilla painetuissa osuuksissa, joissa paljastetaan tulevia tapahtumia pieninä siivuina.

Ylivalotuksen lukemisen jälkeen katsoin aivan uusin ja ymmärtävimmin silmin omia teinejäni – kuinka monenlaisten odotusten ja suoritusten ja tunteiden ristipaineissa nykynuoret joutuvat omia tulevaisuuden visioitaan sommittelemaan.

Perhesuhteiden kuvauksessa Simukka ei sorru realistisessa nuortenkirjallisuudessa juuri nyt niin tyypillisiin ylilyönteihin ja tekotaiteelliseen raflaavuuteen, ja niinpä sarjaa tekee mieli suositella myös murrosikäisten nuorten vanhemmille