François Rabelais: Pyllypyyhin. Kuinka jättiläinen Grandgousier oppi tuntemaan poikansa Gargantuan ihmeelliset hengenlahjat tämän keksittyä pyllypyyhkimen. Kuvittanut Pef. Suomentanut Kirsti Luova. 34 sivua. Pieni Karhu 2011.
Pienillä kustantamoilla on rohkeutta räväyttää ennakkoluulottomilla kirjavalinnoillaan huomattavasti isoja kustantamoita useammin.
Ranskalaisen renessanssineron, François Rabelaisin (n. 1494–1553), Suuren Gargantuan hirmuinen elämä -teoksesta poimittu katkelma on Ranskassa tehty lastenkirjaksi ja se on äskettäin ilmestynyt Pienen Karhun kustantamana nimellä Pyllypyyhin.
Lääkärinä, pappina ja kirjailijana tunnettu Rabelais oli oman aikansa fantastikko, joka kirjoitti satiiria, groteskeja kertomuksia, rivoja vitsejä ja lauluja.
Suomennoksen pohjalta on yritetty herättää keskustelua Kirjastot.fi:n lukukokemusten keskustelufoorumilla ja Aamulehdessä. 18.4.2011 rovaniemeläinen toimittaja Outi Torvinen kirjoitti Mistä kysymys –palstalla otsikolla ”Miten roisi teksti sopii lastenkirjaan?”
Tämän isompaa lastenkulttuuriskandaalia kirja ei ole Suomessakaan synnyttänyt.
Kirjan takakansi antaa lukukoordinaatteja kirjan tulkintaan: ”Teksti on kirjoitettu aikana, jolloin vessapaperia ei ollut vielä keksitty”.
Gargantua on arvostetun jättiläisen Grandgousierin poika ja häntä yritetään koulia maan tavoille.
Hän pissi kenkäänsä,
kakki paitansa helmaan, niisti hihaansa,
hän räki keittoonsa
ja pyöriskeli ja hyöriskeli siellä sun täällä
ja ryyppäsi tossustaan,
ja raaputti mahaansa tavallisesti pärekorilla.
– – Hänen isänsä pikku koirat söivät hänen lautaseltaan,
hän söi muina miehinä niiden kanssa.
Hän puri niitä korvista
ja ne raapivat hänen nenuaan,
hän puhalsi niitä persuuksiin,
ne nuolivat hänen suupieliään.
Kun isä palaa sotaretkiltään pojan ollessa viisivuotias, hän tivaa kotiopettajilta tietoa pojan siisteyskasvatuksen tolasta. Opettajat vakuuttavat kilvan, ettei koko maassa ole toista pikkupoikaa, joka olisi paneutunut tähän asiaan yhtä perinpohjaisesti. Ja tämän jälkeen kerrotaan niistä lukuisista luovista tavoista, joilla Gargantua on keksinyt hoitaa pyyhkimisen isojen tarpeiden jälkeen.
Rabelaisin Gargantua-tarinat ammentavat ranskalaisessa kansansadustossa esiintyvien löylynlyömien jättiläisten rikkaasta karakteristiikasta. Pyllypyyhin on siis oman aikansa kakkahuumoria, jonka tenho ei ole 500 vuodessa hävinnyt minnekään.
Aikuinen suhtautuu aiheeseen ja sen irvokkaaseen käsittelyyn – ymmärrettävästi ja oikeutetusti – nyreän happamasti. Kohtaukset, joissa Gargantua-poika pyyhkii takalistonsa kissaan ja untuvaiseen ankanpoikaan hipovat eittämättä hyvän maun rajoja.
Leikki-ikäiselle ja alakoululaiselle kirja tuottanee hetken hupia ja tyydytystä – jättämättä kuitenkaan sen suurempia jälkiä lapsen psyykeen tai siisteyskasvatukseen.
Pyllypyyhkimen lukeminen herättää taatusti kaiken ikäisissä yhtälaista arvostusta vessapaperia ja sen keksijää, yhdysvaltalaista Joseph Gayettya kohtaan. Gayetty toi markkinoille vuonna 1857 Aloe veralla kostutetut wc-pyyhkeet nimellä Gayetty’s Medicated Paper. 14 vuotta myöhemmin yhdysvaltalainen Seth Wheeler kehitti modernin vessapaperirullan.
Kuvittajanimimerkki Pefin kuvitus on humoristista ja karrikoitua ja kulkee näin käsi kädessä Rabelaisin vulgaarin kerronnan kanssa. Pef on tehnyt muitakin kohahduttavia kuvituksia muiden muassa kondomin historiaa käsittelevään teokseen.
Näyttää ja kuulostaa kirjalta, jolle lapset varmasti saavat nauraa. Aikuisia inhottaa.
VastaaPoistaSamassa hengessä Minerva-kustannus on julkaissut myös Pernilla Stalfeltin Kakkakirjan ja Otava Nicola Daviesin Kakan. Lapsille kirjoja lukiessa tarvitsee tietynlaista kertaluontoista asennetta ja otetta aiheeseen, mutta mikä parasta, lapset tykkäävät. - Ehkäpä näitä tarvitaan? Onhan kyseessä pottaikäisen iso asia, josta saa jopa vuolaita kiitoksia.
Kyllä tämän kirjan siisteyskasvatus menee varmaan paremmin perille kuin totiset opettavaiset kirjat. Tarinan hillitön luettelo esineistä, joita poika yritti käyttää pyllypyyhkimenä, irrottaa varmaan hersyvän naurun sekä lapsella että vanhemmalla. Lopussa isäjättiläisen usko nokkelan poikansa pärjäämiseen sai minut hyvälle tuulelle. Voisin hyvin kuvitella, jonkun nykylapsen toteavan kirjasta: "Onneksi meillä on vessapaperia!"
VastaaPoistaKirjastosssani paheksuttiin kirjaa sekä asiakkaan että virkailijoiden voimin. Minusta ei kaikeen, edes näin vakavaan asiaan, tarvitse suhtautua ryppyotsaisesti. Myös lapsilla on aivot! Airi