torstai 25. elokuuta 2011

Isoon ystävään voi aina luottaa


Jan Ormerod & Freya Blackwood: Maija ja karhu. Suomentanut Leena Perttula. 48 sivua. Karisto 2011.















Kariston syksyn käännöskuvakirjoista löytyy pieni vastustamaton helmi Australiasta: Jan Ormerodin ja Freya Blackwoodin Maija ja karhu.


Freya Blackwood (s. 1975) on aloittanut kuvittajan uransa vasta 2000-luvulla. Hänen varhaisemmasta tuotannostaan on suomennettu Libby Gleesonin tekstiin perustuva kuvakirja Anni ja Lasse (Karisto 2006), joka kertoo kauniisti leikki-ikäisten lasten isosta ikävästä, kun toisen lapsen perhe muuttaa kauas pois, toiseen kaupunkiin.

Children's Book Council of Australia on vast´ikään myöntänyt Ormerodin ja Blackwoodin karhukuvakirjalle palkinnon lukemaan opetteleville lapsille suunnattujen lastenkirjojen kilpailusarjassa.

Kirja onkin onnen omiaan lapselle, joka vähin erin kurottaa jo kohti itsenäistä lukutaitoa. Teksti ja kuvat tukevat toisiaan saumattomasti. Tämän lisäksi kirja toki toimii myös perinteisenä ääneen luettuna kuvakirjana.

Viime vuonna Blackwood sai myös arvostetun kuvittajapalkinnon, Kate Greenaway –mitalin kuvituksestaan Margaret Wildin kuvakirjaan Harry & Hopper.

Blackwoodin herkän-hempeät, mutta silti sopivan rouheat akvarellikuvat hivelevät silmää. Hän on kertonut ihailevansa erityisesti Lisbeth Zwergerin, Maurice Sendakin ja maanmiehensä Shaun Thanin lastenkirjakuvituksia. Ääriviivojen pehmeys ja värien kuulaus muistuttaakin paljon Zwergerin kuvituksia!

Blackwood käyttää nerokkaita typografisia ratkaisuja ja kuljettaa usein juonta hauskasti eteenpäin myös tekstittöminä kuvasarjaruutuina. Toisinaan osa juonen kannalta olennaisista tapahtumista tai tunnetiloista ripustetaan myös Maijan kodin seinille julisteiksi!




Maija ja karhu sisältää viisi erillistä pikku tarinaa. "Pyöräretki" kertoo Maijan perusteellisista retkivalmisteluista ja liikunnan riemusta… tosin Maijan tokaisu "Liikunta tekee kyllä hurjan hyvää" on tulkittava melko sarkastiseksi, sillä karhuriepu joutuu tekemään raskaimman työn polkiessaan pyörällä jyrkkää ylämäkeä Maijan istuessa lokoisasti pyörän istuimella…



"Oma koti kullan kallis" on hauska versio klassisesta Kultakutri ja kolme pientä karhua –sadusta. "Välipala"- tarinassa valmistetaan antaumuksella erilaisia herkkuja, mutta kun ne on saatu valmiiksi ja pöytä katetuksi, "kaikki näyttää niin täydelliseltä" --- "ettei raaski syödä".





"Sovinto" on hellyttävä kuvaus lapsen uhmasta ja jurotuksesta – ja mielen lauhtumisesta. Viimeinen "Tarinoita" kertoo sykähdyttävästi aikuisen ja lapsen yhteisten satuhetkien synnyttämästä hyvästä – ja toisinaan sekä kertojan että kuulijan suloisen raukeaksi tekevästä olosta.

Maija ja karhu tuo etsimättä mieleen toisen karhukirjan, Else Holmelund-Minarikin ja Maurice Sendakin Pikku Karhun tarinat.

Tosin Ormerodin & Blackwoodin kuvakirjassa asetelma on tavallaan käänteinen: pääosassa on ainakin tahtotilan suuruuden perusteella arvioituna Maija-tyttö, jonka mielen oikkuja leppoisa ja Maijan kokoon suhteutettuna valtava karhu koittaa parhaansa mukaan täyttää.

Pikku Karhun tarinoissa taas kekseliäs karhunpentu perheineen on keskiössä ja Elina-tyttö osallistuu seikkailuihin vain sivuhenkilönä ja leikkitoverina.

Jää täysin kuvakirjan lukijan ja kuvan katsojan päätettäväksi, kuinka pikkutarinoiden sankarikaartia haluaa itse tykönään tulkita. Iso karhu voi olla turvallisuutta huokuva aikuinen, joka suhtautuu Maijan kiukkukohtauksiin ja oikkuihin horjumattomalla tyyneydellä. Yhtä hyvin karhu voi olla myös Maijan mielikuvitusystävä tai elollistunut lelu. Monissa kuvissa näkyy Maijan pyörien päällä liikkuva, narusta perässä vedettävä lelukarhu.

1 kommentti: