Mutkalla ja matkalla

M. E. Kuusi: Keikalla katoaa Gibson. 203 sivua. WSOY 2011. Kansikuva ja sisäsivujen kuvitus Lotta Kauppi.

















Lasten- ja nuortenkirjailijoina hyvin tunnetut Hannu Hirvonen, Tuula Kallioniemi, Raili Mikkanen, Katariina Romppainen, Aira Savisaari ja Katri Tapola ovat valinneet pseudonyymikseen nimimerkin M. E. Kuusi. Jokainen heistä kirjoittaa omasta sankarihahmostaan, mutta tietyn kirjailijan kynänjäljen ja tietyn hahmon yhdistäminen onkin visaisempi tehtävä – sen verran samasta puusta nämä 15–16-vuotiaat nuoret ovat veistettyjä.

Kirjailijakuusikon luoma sankarikaarti – Emma, Tilhi, Kuu, Töyhtö, Rötö ja Viilee – tulivat tutuksi jo nuortenkirjassa Haudasta nousee hemmo (WSOY 2010).

Road movie –tyylisen romaanin haperoksi jäävä tunnelma kiteytyy hyvin Kuun repliikkiin:

– Mutkalla mä oon, minä sanoin – mutkalla ja matkalla, muut tahtoo jotain enkä mä tiedä mitä itse tahdon ja mitä pelkään ja mitä en…

Nuoret perustavat bändin ja kukin Emmapommi ja pojat -yhtyeen jäsenistä on siinä mukana omien henkilökohtaisten motiiviensa takia. Useammallakin pojalla on omia taka-ajatuksia bändin ainoan tytön, Emman, pään menoksi. Kuten asiaan kuuluu, lempi on leiskuvaista ja ailahtelevaa:

– – Joskus tuntuu, että maailma on tungettu täyteen Niitä Oikeita. Hiukan kyllä mietin miten monta rakkautta minun sydämeeni oikein mahtui. Mutta sitten tajusin. Minulla oli sydän täynnä eri sopukoita. Ihan kuin aivoissakin oli etuosa ja takaosa eri toiminnoille. Sydämeen oli nyt muuttanut Emman lisäksi Gootti. Toinen asui kammiossa, toinen eteisessä. Molemmat aiheuttivat omanlaistaan värinää.

Rötön Hörhö-täti järjestää nuorille ensimmäisen keikan Uuden kuun festivaaleille. Matka on tietysti mutkikas ja laulun sanatkin tulevat solistille tekstiviesteinä pienissä pätkissä. Tilhen isä antaa yhtyeelle nuoruuden aarteensa, Andy McCoyltä ostamansa Gibson Flying V –merkkisen kitaran, jonka katoaminen on romuttaa koko keikkamatkan alkuunsa.


Keikalla katoaa Gibson tuskin on ollut tekijäkuusikolle mikään rahasampo.

Arvatenkin kirjahanke on syntynyt lähinnä yhteisöllisyyden kaipuusta: halusta tehdä yhdessä jotakin vuorovaikutuksellista.

Eilen julkistettiin Suomen Kirjailijaliiton teettämä tutkimus kirjailijoiden vuotuisista ansioista, joihin on laskettu kirjasta saatavat tekijänoikeustulot ja apurahat.

Yllättäen tutkimus paljasti, että lasten- ja nuortenkirjailijat ansaitsevat suhteessa jopa paremmin kuin aikuisten kaunokirjailijat ja lyyrikot.

Kirjailijaliiton puheenjohtaja Tuula-Liina Varis selitti sitä tämänpäiväisessä Helsingin Sanomissa lasten- ja nuortenkirjojen pidemmällä myyntisesongilla, joka lienee kuitenkin vain osa totuutta.

Monet lasten- ja nuortenkirjailijat kirjoittavat aikuistenkirjailijakollegoitaan useampia teoksia vuodessa – kirja ellei parikin ilmestyy keväällä ja kenties vielä yksi syksyn markkinoille. Tosin tässäkin on reunaehtona muistettava, että lasten- ja nuortenkirjailijoiden tekijänoikeusprosentit ovat usein aikuisille kirjoittavia pienempiä.

Silti on selvää, että suomalainen lasten- ja nuortenkirjallisuus edellyttää tekijältään yhä voimakasta kutsumusta – siinä määrin mutkikas on lasten- ja nuortenkirjailijan tie tähtiin. Tekijänpalkkiolla ja apurahoilla rikastuu vain harva.