Jukka Itkonen: Leikkihaitari. Valitut lastenrunot 1986–2010. Toimittanut Sanna Jaatinen. Kuvitus, graafinen suunnittelu ja taitto Matti Pikkujämsä. 129 sivua. Otava 2011.
Jukka Itkonen täytti lokakuussa 60 vuotta ja Otava on koonnut hänen neljännesvuosisadan jatkuneesta lastenlyriikastaan valittujen runojen kokoelman Leikkihaitarin. Se on visuaalisesti hieno ja sisällöllisesti tavattoman runsas ja edustava kooste Itkosen lyriikan parhaimmistosta. Kirja on yksi tämän pian päättyvän vuoden ehdottomia lastenkirjahelmiä.
Suomalainen lastenlyriikka on ollut Julius Krohnin, Zacharias Topeliuksen ja Arvid Lydeckenin jälkeen ja on yhä hyvin naisvaltainen lastenkirjallisuuden osa-alue. Itkonen on kuitenkin viihtynyt alueella pitkään ja kehittänyt lastenrunouttamme myös uusiin suuntiin.
Rouva Huu mieltää Itkosen metsän maahisen kaltaiseksi loitsijaksi, jolla on suora tuntuma luonnon ja elämän ihmeisiin. Hän houkuttaa eri-ikäisiä lukijoitaan kumartumaan pienten ja vähäpätöisten asioiden äärelle kummastelemaan ja tuumimaan niiden kauneutta.
Itkonen on tietoinen lastenlyriikan perinteestä: hän uusintaa mielellään aakkosrunoja (esim. "Opintiellä aakkoset") ja sormirunoja ("Ystäväsi käsi") sekä mukailee suomalaisen kansanrunouden tuttuakin tutumpia lastenloruja ("Satu meni työhön" ja "Häivy, häivy hämähäkki").
Itkonen on kehittänyt englantilaisesta limerikistä aivan oman versionsa, rimelikin, joiden tyylitaiturina hän osoittaa kiteyttämisen ja karismaattisten hahmojen luomisen taitonsa. 
Eläimet ovat lastenlyriikan suosituimpia kuvauksen kohteita. Itkosella on perinteisiä suomalaisia eläimiä, mutta myös eksoottisempia siivekkäitä, suomukkaita ja hännäkkäitä. Itkonen nostaa jalustalle myös tuiki tavallisia ja väheksyttyjä eläimiä, kuten runossa "Varpunen", joka toivoo runon lopussa hienosti:
- - - Ja jos päivän mietelauseen
viserrellä saan:
"Älä tahdo mitään liikaa.
Elä päivä kerrallaan."
Itkosen runo "Leivonen" löytyy myös usein kuolinilmoituksista.
Itkosella on myös sosiaalista omaatuntoa oikealla tavalla ojentavia runoja. Runo asunnottomasta Lasusta, "Lasu Riekale, pullonkerääjä", kuuluu hänen ammattiaiheisten teemarunojensa sarjaan (Taikuri Into Kiemura ja muita kaupunkilaisia, Otava 2007). Se alkaa säkeillä
Ei ole paikkaa, missä asua.– – –
Ihmiset tuijottaa minua,
vanhaa Lasua
Kun vaellan paikasta toiseen.
Latausta on myös "Taneli Harmaisen syksyssä", joka on hylätyn vanhuksen koskettava muotokuva.
Matti Pikkujämsän väritykseltään trendikkään retrohenkinen, mutta selvästi tunnistettava rouhea tyyli istuu kuin nenä päähän Itkosen tunnelmaltaan vaihtuviin runoihin.
Pikkujämsä antaa hienolle kokoelmalle loppusilauksen tarkkaan harkituilla typografiaan ja taittoon liittyvillä ratkaisuillaan.
Tämän kirjan kuuluisi ehdottomasti olla mukana kilpailemassa vuoden kauneimman kirjan tittelistä!
Kokoelma on saanut nimensä runosta "Tili-tali", jossa kertojaminä saa lahjaksi leikkihaitarin. Leikkihaitarillakin voi soittaa "oikeaa musiikkia":
– – – Niin soitin, ja silloin ymmärsin,
kuinka puhdas voi ääni olla,
vaikka sen sitten soittaisi
leikkihaitarin asteikolla.
Itkonen ottaa nuoret lukijansa tosissaan ja tarjoaa heille parastaan.
Leikkihaitarin esittely saa kunnian olla Lastenkirjahyllyn 500. teksti. Oheinen kuva on Helsingin kirjamessuilta, jossa Itkonen joutui yllätetyksi: koululaiset pyysivät häneltä kilvan nimikirjoituksia! Itkonen suhtautui tähän odottamattomaan suosionosoitukseen stoalaisella tyyneydellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti