Hannu Mäkelä: Herra Huu pitää ravintolaa. Kuvitus tekijän. 202 sivua. Tammi 2011.
Herra Huu pitää ravintolaa alkaa mollivoittoisesti: Edellisessä sarjan osassa herra Huun elämään varoittamatta tullut toimelias rouva Huu on nyt lähtenyt "iäksi", pakannut tavaransa ja ottanut vauva Huun kainaloonsa. Erityisesti vauva Huun menetys ottaa koville.
Herra Huu uskoo isoisänsä jo hävinneen manan manoille, mutta isoisä on kuitenkin edelleen läsnä paitsi herra Huun ajatuksissa niin myös Huun hiukan hajamielisesti muistamissa sananlaskuissa.
Kaikkitietävä kertoja nostattaa lukijan Huuta kohtaan tuntemaa empatiaa huippuunsa paljastamalla, että isoisä viettää todellisuudessa huoletonta kylpyläelämää Battipagliassa etelän lämmössä.
Siinä missä Peppi Pitkätossu eli Efraim-isänsä kultarahojen varassa, niin myös herra Huu on tähän asti tullut toimeen isoisän kultakolikoiden avulla. Mutta kirstun pohja näkyy jo.
Huu on kuullut myös rahaa syövästä pedosta, Inflaatiosta. Eräänä päivänä Huu saa Kansaneläkelaitokselta kirjeen, jossa kerrotaan ettei hän ole oikeutettu eläkkeeseen. Herra Huu on byrokratian suhteen ihan kuutamolla, mutta huoli jäytää häntä silti entistä enemmän.
Ennen herra Huu olisi naurahtanut pelkälle ajatukselle. Kuka tänne olisi uskaltanut tulla, hänen omaan kotiinsa! Kaikkihan tunsivat hänet, tiesivät miten kauhistuttava ja pelottava noita herra Huu oli. Niin, sellainen herra Huu oli ainakin ollut… Hän itse oli suuri taikuri ja shamaani, hän eikä kukaan muu. Juuri herra Huu hallitsi yöt ja pimeät, pelotti lapset, sekä rouvat lempeät…
[Niille, jotka eivät ole tutustuneet Hannu Mäkelän aiempiin, vuodesta 1973 ilmestyneisiin Herra Huu -kirjoihin on syytä antaa pieni luonnehdinta hänestä: Herra Huu on oikeasti hyvin arka ja pelokas pieni mustiin pukeutunut herra, joka yrittää kyllä parhaansa pelottelun ja hurjiintumisen suhteen, mutta yleensä kaikki menee mönkään raskaimman kautta.]
Herra Huu huomaa vanhentuneensa: "Voimia ei löytynytkään enää joka lähtöön, riimit eivät enää sujuneet, loppusoinnuista alkoi olla iso pula."
Aikuiselle lukijalle on päivänselvää, että herra Huu potee mielen alakuloa. Rouva Huun ja vauva Huun lähdön jälkeen ei millään ole enää väliä. Huu riutuu ja uneen on helppo vajota mihin vuorokauden aikaan tahansa.
Mutta onneksi metsän yhteisö pitää huolta: eläimet, etunenässä hiukan omahyväinen ja laskelmoiva Onerva Orava, tukevat Huuta kukin tavallaan. Onerva haluaa perustaa ravintolan, jonka ruokalista on kovin pähkinäperäinen. Kaikki menee tietysti ensin pieleen, mutta Huu on saanut elämäänsä uutta ryhtiä, kun on asioita huolehdittavana.
Lopullinen käännös tietenkin tulee. Huu seurustelee peilikuvansa kanssa ja saa siltä finanssiasioihin ja markkinointiin liittyviä käypiä neuvoja.
Herra Huuta peilikuvan puheet piristivät totta kai. Hän joutui nyt oudon kiihtymyksen valtaan. Herra Huu tunsi että peilikuva todella välitti hänestä – ja se oli pieni ihme, sillä eihän kukaan voinut itse peilikuvaansa valita… Herra Huu liikuttui, yskähti ja oli kysymässä lisää, mutta peilikuva oli jo vetänyt verhot eteen ja kadonnut. Ei auttanut, vaikka hän peiliin vielä kauan koputti.
Ja toden teolla asiat lähtevät myös käytännön tasolla rullaamaan, kun Onerva Oravan etäinen inkeriläistaustainen sukulainen Sonja tulee pelastavana enkelinä paikalle kauhanvarteen ja uusia ruokalistoja laatimaan. Yhteisen kielen puuttuminen korvataan aluksi Tele-Patia-yhtiön kaarnakapulalla, joka kääntää kielen kummallekin ymmärrettäväksi, mutta ennen pitkää selvitään jo perinteisenkin telepatian ja kenties jopa tunnekielen avulla. Herra Huun mieli seestyy lopullisesti, kun vauva Huukin ilmaantuu mukaan auttamaan uuden menestyvän ravintolan pidossa.
Hannu Mäkelän tyyli on jälleen jääräpäisen verkkaista ja omiin tuumailuihinsa uppoavaa. Se on verratonta ääneen luettavaksi, kuulijan ikä on sivuseikka.
Lukijan on helppo asettua herra Huun kosmisen yksinäisyyden syviin vesiin. Ja rivien välissä läikähtää silti toivo ja ripaus myös onnesta.
Ensimmäisten Herra Huu –kirjojen seikkailuvetoiseen juoneen tämä sarjan seitsemäs kirja ei yllä, mutta ajatkin ovat nyt ankeat. Muistumia niin suomalaisen yhteiskunnan linjanvedoista kuin Mäkelän oman henkilökohtaisen elämänkin vaiheista löytyy moniaalta kirjan sivuilta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti