Lasten- ja nuortenkirjailija kirjoittaa, mutta myös matkustaa ja markkinoi aiempaa enemmän

Lasten- ja nuortenkirjailija Kirsti Kuronen tiivistää monen kollegansa tuntoja nasevaan kolumniin, joka on ilmestynyt Kirjalijaliiton nettisivuilla. Artikkeli liittyy Kirjailijaliiton kirjailijan arkea ja elämää käsittelevään sarjaan. Se on otsikoitu raflaavasti Kirjailija nakuilee koulussa

Kolumnin tahallisesti kärjistetty tyylilaji ja esiintymispelkoon liittyvät paisuttelut kuuluvat nekin tähän uuteen kirjailijaimagon rakennukseen. Sen verran, mitä rouva Huu on nähnyt Kurosen esiintyvän, niin tällainen hänen tekstissään kuvaama panikointi ei ole hänelle lainkaan tyypillistä.

Omimmillaan Kuronen kertoo nykyisin olevansa nimenomaan koululaisvierailuilla: ”kun juttelen kirjoittamisesta koululaisille,
tunnen olevani turvassa”. Tosin Kuronen tunnustaa, että on joutunut kahdeksan vuotta tätä treenausta tekemään, ja jokainen kouluvierailu on siltikin aina omanlaisensa:

Ekaluokkalaiset miettivät, piirränkö myös kirjojen kuvat. (Onneksi en.) Entä miten tarina siirtyy kirjan sivuille, kirjoitanko sen itse jokaiseen kirjaan? Millainen on painokone? Miksi kirjoja pitää olla?

Mikä näihin on vastaillessa. Kysymystulva tarkoittaa sitä, että kirjat ja lukeminen kiinnostavat. Aina joku tulee tunnin jälkeenn ilmoittamaan, että hänestäkin tulee isona kirjailija. Monet myös avautuvat kirjoittamisharrastuksestaan, eräskin nelosluokkalainen poika sanoi kirjoittavansa joka viikko papalleen runon. Opettaja ei edes tiennyt pojan kirjoittavan. Enkä koskaan unohda sitä seiskaluokkalaista poikaa, joka oli lukenut tyttöjen elämää luotaavan runokirjani ja silmät loistaen tunnusti: ”Nyt mä tiedän, miten tyttöjä pitää lähestyä ja mitkä asiat niitä kiinnostaa”. Ihana poika.

Ei ole ihme, että perverssillä tavalla olen alkanut nauttia kouluvierailuista. Turhaan pelkäsin. Lapset ja nuoret ovat kilttejä ja fiksuja. Jokaisen koulukeikan jälkeen kirjailijan työ tuntuu entistä tärkeämmältä, juuri lapsille ja nuorille kirjoittaminen. Kun palaan vierailuilta kotiin, puhkun tarmoa ja uusia ideoita. Niinä hetkinä olen varma, että kaikki on mahdollista. Kaikki.

Toivon, että lapsissa kipinöi yhtä lailla.

Lasten- ja nuortenkirjailijalta vaaditaan nykyisin entistä enemmän erilaisia avuja. Kirjailija saa totta tosiaan varautua matkustamaan paljon (kustantajan kirjatourneet syksyisin ympäri Suomea, monet kirjamessut, kirjasto-, koulu- ja päiväkotivierailut).

Tämän lisäksi on tietysti hyvä näkyä sosiaalisessa mediassa, fanittaa, hypettää ja likettää erilaisia asioita.

Entistä enemmän kirjan markkinointiakin sälytetään jo kernaasti tekijän itsensä harteille. Kuvittajat polkaisevat kuvitusnäyttelyitä eri tahoille, päivystävät näyttelytilassa työajallaan, kehystävät töitään omalla kustannuksellaan. Parhaimmillaan näistä syntyy iloisia ja voimaannuttavia kohtaamisia kirjan lukijoiden kanssa, mutta pahimmillaan ne katkaisevat hyvän työvireen useammaksi päiväksi.

Uusin trendi on erilaiset kirjatrailerit, joita varsinkin nuoremman polven kirjailijat itse tekevät aiempaa useammin uutuuksistaan. Nykyiset tietokone-ohjelmat antavat kenelle tahansa amatöörillekin hyvät työkalut muokata kuvaa, tekstiä ja ääntä. Kustantajat eivät tietenkään edellytä näiden trailereiden tekoa, mutta kirjailijat näyttävät ajattelevan, että traileritkin voisivat olla rikkana rokassa, eli tehdä kirjaa tunnetuksi, rummuttaa kirjan puolesta, kun kustantajat ovat viime vuosina omaa markkinointivastuutaan vähentäneet.

Terhi Rannela ja Anneli Kanto esittelivät viime viikolla Päijät-Hämeen kesäyliopiston koulutuspäivillä kirjatrailerit muiden muassa Salla Simukan dystopiasta Jäljellä (Tammi 2012) ja J. S. Meresmaan fantasiaromaanista Mifongin perintö (Karisto 2012). Kanto ja Rannela ovat tehneet myös omat sivut viime syksynä alkaneelle Kuparisaari-trilogialleen (Tähystäjäneito, Karisto 2011), mutta tunnustivat hieman pettyneensä sivujen vähäiseen käyttöasteeseen.

Netlibriksen sekä Sellon ja Entressen kirjastojen yhteistyöprojektissa on syntynyt lasten kokonaisuudessaan toteuttamia ja näyttelemiä kirjatrailereita mm. Tittamari Marttisen lasten- ja varhaisnuorten romaanista Hotelli pyrstötähti (Itupiikki 2008) ja Erik Wahlströmin fantasiaromaanista Siipien kansa (Lasten Keskus 1996).

Hakusanalla Netllibris + youtube löytyy myös lukuisia muita vastaavia koululaisten toteuttamia trailereita.

Kirjastot ja nuorten mediapajat tekevät koulujen lisäksi kirjatrailereita entistä enemmän, esimerkiksi Kouvolan kirjasto on toteuttanut esittelyn Lauren Olivierin dystopiasta Delirium (WSOY 2011).

Youtuben katsojatilastojen mukaan lasten ja nuorten itse tekemät kirjatrailerit eivät ole saaneet mitään suurta katsojasuosiota. Näihin verratuna todellisesta megailmiöstä on kyse Aleksi Delikouraksen vuonna 2007 luomassa Nörtti-hahmossa, josta tehdyt dokumenttivideot ovat keränneet kukin reilusti yli satatuhatta katsojaa.

Rouva Huu tohtii kuitenkin uumoilla, että Delikouraksen samaisesta nörttipojasta kertovan varhaisnuorten- ja nuortenromaanin Nörtti: new game (Otava 2012) fanitus ei ole yhtä suurta.

Tänä vuonna 40-vuotisjuhlavuottaan viettävällä Lukukeskuksella on pitkät perinteet kouluihin ja päiväkoteihin tilattavien kirjailijoiden ja kuvittajien välittäjänä.

Lukukeskus on uudistanut juhlavuotensa kunniaksi kirjailijatietokannan. Siinä on mukana hieman yli 300 kirjailijaa, kääntäjää, tietokirjailijaa, kirjallisuuskriitikkoa, käsikirjoittajaa, kuvittajaa ja sarjakuvantekijää, joita voi tilata esiintyjiksi.