Robert Swindells: Lärvit. Suomentanut Osmo Ryytty. 272 sivua. Karisto 2003.
Nuorten päihteiden käyttöä ei ole juurikaan kuvattu keskusaiheena realistisissa kotimaisissa nuortenromaaneissa viime vuosina. Tilastot puhuvat silti omaa havainnollista ja karua kieltään siitä, että entistä nuoremmat kokeilevat entistä vahvempia ja kehitykselleen haitallisempia aineita.
Nuorten huumeidenkäyttö oli vielä takavuosina useammankin kotimaisen kirjan aiheena, muistettakoon vaikka Kari Levolan Kattohaukka, Reija Kaskiahon Tulitikkuihmisiä ja Raili Mikkasen Koukussa, joka perustui huumeita käyttäneiden nuorten haastatteluihin.
1990-luvun osalta kattava Marketta Härkösen ”Kännissä, pöhnässä pilvessä”–niminen katsaus aiheeseen löytyy Tuula Korolaisen toimittamasta lasten- ja nuortenkirjallisuuden oppaasta Kirjaseikkailusta (Tammi 2001).
Sittemmin huumekokeiluista on tainnut tulla kotimaisissa nuortenkirjoissa jotenkin epätrendikäs tai nuorisopoliittisen agendan kannalta epäkorrekti aihe: nyt kuvataan erilaisia psyyken ongelmia tai neurologisia poikkeamia, kuten ADHD:tä ja aspergeria, ja selitetään nuoruuden angstia niiden kautta.
Nykyisin onkin tavallista, että päihteet esiintyvät suomennetuissa käännöskirjoissa pikemminkin sivujuonteina, kun kuvataan nuorison ajanvietteitä: rohkeimmissa amerikkalaisissa nuortenromaaneissa marihuanaa ja kannabista pössyttellään tämän tästä. Tällainen avoimuus aiheuttaa tietysti suomalaisille kustantajille päänvaivaa, kuinka teos tulisi luokitella vaikutuksille alttiita nuoria lukijoita ajatellen.
Tällä viikolla ilmestyvässä esikoiskirjailija Annukka Salaman varttuneemmille nuorille suunnatussa pararomanssissa Käärmeenlumooja (WSOY) 16-vuotiaat ja tätä vanhemmat nuoret tupakoivat, kaljoittelevat ja kokeilevat vähän vahvempiakin aineita.
Toisaalta päähenkilöiden roima päihteiden käyttö näyttää olevan nykyisin kotimaisessa nuortenkirjallisuudessa tabu: he saattavat kokeilla hengailumielessä, mutta paheksuvat silti asiaa mielessään ja sanoutuvat ajanvietteestä irti.
Nuortenkirjailija Terhi Rannelalta ilmestyy syksyllä kertomuskokoelma Yhden promillen juttuja Otavan kautta.
Sitä odotellessa rouva Huu palautti mieleen brittiläisen Robert Swindellsin syrjäytyneistä nuorista kertovan nuortenromaanin Lärvit, joka ilmestyi 2000-luvun alussa.
Se kertoo 16-vuotiaista pojista: Dennis, Tim ja Michael ja Mark lorvivat ja kuluttavat aikaa kaljan kittaamiseen. Edessä on uuden opiskelupaikan etsiminen, ammatinvalinta ja vastuun ottaminen tulevaisuudesta.
Kaikkien poikien kotiolot ovat repaleiset. Ainoastaan Markilla on päällisin puolin ehjä ja hyvin toimeentuleva perhe, mutta suhde isään on katkolla. Isä omistaa kapakan, mutta salailee omaa raivoraittiuttaan. Poika päättää kostaa kärsimänsä vääryydet isälleen ja paljastaa tämän tarkoin varjeleman salaisuuden…
Sosiaali- tai nuorisotyöntekijöitä ei romaanissa juurikaan näy nuorten tukijoina. Dennisin työantajankin kärsivällisyys on koetuksella ja hän antaa pojalle viimeisen varoituksen:
--- Työnjohtaja katsoi häntä silmät kaventuneina. "Sinulla on kärkäs kieli, mutta muuta nokkelaa sinussa ei olekaan. Tiedän, mikä ongelmasi on, sillä itselläni on kaksi poikaa. Ongelma on olut. Yökerhot ja olut, joten kuuntele. Ota itseäsi niskasta kiinni. Jätä yöjuoksut joskus vähemmälle. Ajattele muita ihmisiä äläkä vain itseäsi – Viviä ja Ernestiä tai edes äitiäsi. Äitisi ei kasvattanut sinua siksi, että voisit heittää elämäsi hukkaan ja bailata ja dokata, vai miten te sitä kutsutte. Kokoa itsesi, sillä työpaikkaa jonottaa kokonainen liuta nuoria. Tajuatko mitä puhun!"
Jatkuva alkoholin käyttö sumentaa poikien harkintakykyä ja läheltä piti -tilanteita sattuu tämän tästä. Mutta edes se pahin ja kohtalokkain, ikätoverin hengen vaatinut erehdys, ei näytä pysähdyttävän poikien syöksykierrettä yhä pahempaan syrjäytymiseen.
Swindellsin laajasta tuotannosta on suomennettu vain neljä kirjaa. Niistä kannattaa muistaa myös Otavan kautta ilmestynyt inhorealistinen nuortenromaani Kivikovat kadut (1997).
Kirjailija on halunnut kuvata sosiaalirealismin kautta brittiläisen yhteiskunnan laitamille ajautuneita nuoria. Hän on hakenut samastumispintaa asunnottomuuteen ja kerjäämiseen viettämällä aikaa asunnottomien kanssa.
Vanhemmat – tai lähinnä äidit – kantavat alituiseen huolta poikiensa tulevaisuudesta. Swindells ei kuitenkaan anna lukijalleen siloisia loppuratkaisuja. Karussa loppukohtauksessa Jimmy narraa äidiltään jäätelörahaa ja ostaakin kiertävältä trokarilta itselleen pari olutta pahimpaan tuskaansa. Kierre alkaa siis jälleen alusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti