Mutkatonta naapuriapua

Sanna Pelliccioni: Onni-poika saa uuden ystävän. 40 sivua. Minerva 2012.

Sanna Pelliccionin Onni-pojasta kertovan sarjan seitsemäs osa, Onni-poika saa uuden ystävän, on arkilähtöinen ja konstailematon kuvaus kulttuurirajat ylittävästä ystävyydestä.  Siinä on paljon samaa kuin Gunilla Bergströmin Mikko Mallikas ja sisukas muurahainen -kuvakirjassa, joka kertoo samankaltaisen tarinan Mikon ja Hamdin ystävyydestä.

Suomalaisen yhteiskunnan sisäänpäin kääntyneisyydestä – ja kulttuurieroista! – kertoo havainnollisesti se, että aloitteentekijänä poikien ystävyydelle on Aram, joka tuo äitinsä valmistaman vanukkaan tervehdyksenä uusille naapureille. Onni haluaa leipoa heille jotain vastalahjaksi.

Uusi naapuri ottaa Onnin perheen heti lämpimästi vastaan. Sanna Pelliccionin kuvitusta kuvakirjaan Onni-poika saa uuden ystävän, Minerva 2012. 

Vaikka yhteistä kieltä ei olekaan, pojat viihtyvät heti yhdessä.

Illalla Onnia mietityttää. ”Isi, miten se Aram ei puhu ollenkaan suomea? Voiko se saada yhtään kaveria? Miten ne voi asua täällä, jos kukaan ei ymmärrä niitä?”

”Aramin äiti kertoi, että he muuttivat Iranista Suomeen pakolaisina”, isi vastaa.

”Ai pakolaisina…” ihmettelee Onni.

”Ja ymmärräthän sinäkin Aramia kun te leikitte”, hoksaa isi.

”Niin, mutta se on eri asia”, vastaa Onni.

Aramin äiti lähtee työnhakuun ja Onni haluaa istuttaa Aramin ja pikkuveli-Olavin kanssa rairuohoa. Yllätys on iso, kun Aramin äiti kertoo, että heidänkin juhlaperinteissään on samoja piirteitä kuin suomalaisten pääsiäisen vietossa.  

Ruokailuhetkestä välittyy tasa-arvoista ystävyyttä ja toinen toisensa kunnioittamista. Pelliccionin kuvitusta kirjaan Onni-poika saa uuden ystävän, Minerva 2012. 

Pelliccioni on saanut apua kirjan tekoon vuodesta 2006 Suomessa asuneelta iranilaiselta Bahar Mozaffarilta, joka toimii Rauhan lapset -työryhmän vetäjänä edistäen suomalaisten ja maahanmuuttajien kohtaamista. Kirja on tarkoitus kääntää myös persiaksi.

Helsingin Kirjamessuilla Mozaffari toi esiin monien maahanmuuttajien Suomessa havaitsevan ongelman: suomalaisiin on vaikea saada kontaktia. Tämä kuvakirja tekeekin osaltaan tärkeää työtä näkymättömien esteiden ja ennakkoluulojen voittamiseksi!

Minervan sivuilla on vielä nähtävillä todennäköisesti jo kirjan suunnitteluvaiheessa tehty tiedoteteksti, josta käy ilmi, että Pelliccioni on – varsin viisaasti ! – rajannut paljon juoniaihioita tämän kirjan ulkopuolelle saadakseen vaativan aiheen helposti lähestyttävään ja leikki-ikäisiä lapsia kiinnostavaan muotoon.

Aramin tummempi ihonväri tulee esille vain kuvituksessa, sekä tekstissä että kuvissa todentuu  Aramin perheelle luontainen runsas halaaminen ja helliminen.

Pelliccionin kuvitustyylille ominaiset pallopäiset ihmishahmot ovat sopivan pelkistettyjä. Ilmeet ja kehon kieli onnistuvat kuitenkin kertomaan paljon.