perjantai 9. marraskuuta 2012

Reippaiden poikien luontoseikkailu tempaa oikeasti mukaansa















Seppo Saraspää: Muuttohaukka. 126 sivua. Karisto 1992. 2. korjattu painos  2012.



Joskus kirjan toinen tuleminen on enemmän kuin paikallaan. Minulla ei ole mitään muistikuvaa vuonna 1992 alun perin ilmestyneestä Seppo Saraspään Muuttohaukasta 20 vuoden takaa, mutta nyt uuden painoksen myötä luettuna se vaikuttaa yllättävän napakalta ja istuu hyvin nykyiseen ekologisia äänenpainoja välittävään varhaisnuortenkirjatarjontaan.

Kustantajan mainostekstissä Muuttohaukkaa kuvataan elokuvanakin hyvin tunnetun Ville Suhosen Poika ja ilves –romaanin (Otava 1999) kaltaisena, ajattomia teemoja esiin nostavana erämaaseikkailuna. 

Saraspään ja Suhosen romaanien asetelmat menevät hyvinkin yksiin keskenään. Molemmissa on äitinsä yllättäen menettänyt murrosiän kynnyksellä oleva poikapäähenkilö, joka kipuilee kuolemaa pääasiassa omin päin. Rakkaus luontoon on kummassakin romaanissa äidiltä peräisin.

Äidin maalaustarvikkeet olivat yhä koskemattomina työhuoneessa. Paletit, värit, siveltimet ja valmiiksi pingotetut kankaat. Juuri siinä mihin ne olivat äidiltä jääneet. Suljin silmäni ja istuin jälleen hämärässä huoneessa, niin kuin olin istunut kymmeninä tunteina isän kadottua omille retkilleen. Keskeneräinen lintuaiheinen maalaus oli telineessä, työtakki tuolin käsinojalla ja luonnoslehtiö ja hiilet pöydällä ikkunan alla.

Muistin kuinka hautajaisten jälkeen olin selaillut lehtiötä ja kuinka huoneeseen tullut isä oli vihaisesti käskenyt jättää tavarat rauhaan. Olin totellut mutta ilmeelläni osoittanut mitä mieltä asiasta olin.

Suhosen päähenkilö  Tomi ja Saraspään romaanin minäkertoja Jussi pelastavat kumpikin uhanalaisen eläimen salametsästäjien kynsistä ja 

samalla työstetään myös pohjoisen asukkaiden tiukentuneita elinoloja ja suhtautumista luonnontilaisen ympäristön erilaiseen säätelyyn.

Jussi on ystäviensä Petterin ja Hönden kanssa kalastamassa Lapissa. Petteri on kokenut luonnossa liikkuja, Hönde taas on kehittänyt tarkat aistit, osin maanisen elektroniikkapelien pelaamisenkin vuoksi. Jussilla taas on vahva oikeudentunto ja halu auttaa pulaan joutuneita. Jokaisen pojan erityisvahvuutta tarvitaan, kun he saavat vihiä paikallisen,  viinaan menevän originellin Raappanan luotsaamasta englantilaisten salakuljettajien hankkeesta viedä muuttohaukan poikasia Eurooppaan. 

Saraspää kuljettaa juonta ekonomisesti, kirjoittaen riittävän pelkistettyä, mutta silti mukaansatempaavaa tekstiä. Hänen suvereeni luonnon tuntemuksensa näkyy luontokuvauksissa, mutta nekin ovat tarkkavaistoisesti valittuja ilman että luontoon vähemmän tulisieluisesti suhtautuva nuori lukijakin pitkästyisi kirjan äärellä.

– – Jälleen varoitushuuto leikkasi ilmaa.

Käännyin ja sain molemmat haukat näkyviini. Niiden voimakkaat lentokuviot piirtyivät taivasta vasten, mutta vieläkään en osannut erottaa kumpi oli naaras. Silmäkulmastani havaitsin liikettä myös puolittain keloontuneessa männyssä saarekkeen nokalla. Tähystin tarkemmin ja huudahdus karkasi huuliltani. Kaksi honteloa kotkanpoikaa oikoi siipiään männyn oksalla.
 
Tärkeässä roolissa Jussin toipumisessa on erakon elämää Lapissa viettävä Äiji, isän isä, joka avaa Jussille äidin poismenon tragiikkaa myös isän näkökulmasta. Paljon symboliikkaa tihentyy lopun kohtaukseen, jossa Jussi päättää vielä joskus viimeistellä äidin keskeneräisen lintumaalauksen. Jussi suuntaa isänsä tavoin jo kohti tulevaa.

Ivalossa asuva Seppo Saraspää työskenteli poliisina   ennen ryhtymistään vapaaksi kirjailijaksi. Hän on kirjoittanut romaaneja, erätarinoita ja luontoaiheisia tietokirjoja. Muuttohaukka on hänen tähän mennessä ainoa nuortenromaaninsa, mutta näyttö vakuuttaa, että kykyjä olisi jatkaa tälläkin alueella.

Kirjan todellinen kansikuva on huomattavasti oheista kustantajan sivuilta otettua kansikuvaa sumuisempi. Hiukan skarpimmalla haukan kuvalla kansikuva olisi ollut nappitoteutus!

Salametsästyksen teemaa käsittelevät myös suomenruotsalaisen Ben Kallandin   Pultti-sarjassa ilmestynyt Villihaukka (Otava 2004) ja Marja-Leena Tiaisen Vihreä Varis –sarjan Antti ja salametsästäjät (Tammi 2001).

2 kommenttia:

  1. Kiinnostava kirja! Ben Kalland on muuten suomalainen kirjailija, suomenruotsalainen.

    T. Ansu K.

    VastaaPoista


  2. Kiitos oikaisusta, Ansu K. Korjasin tekstiin.

    VastaaPoista