12. luukku: "Sinä et ole eksyksissä. Sinä luotit valoon, siksi sinä et enää koskaan eksy."

Paul Theroux: Joulukortti. Kuvittanut John Lawrence. Suomentanut Kaarina Helakisa. WSOY 1981.

Yhdysvaltalaisen kirjailija Paul Theroux´n  (s. 1941)  tuotantoa ryhdyttiin suomentamaan 1970-luvun lopulla. Hänen tuotantonsa on saanut innoitusta monista matkoista eri puolilla maailmaa.

Vuonna 1981 Kaarina Helakisan suomennoksena ilmestynyt kuvitettu lastenromaani, Joulukortti,  on hauska kuriositeetti. Siinäkin ollaan nimittäin tien päällä jouluisissa tunnelmissa.

Minäkertojana on noin kymmenvuotias poika, Marcel, joka on äidin, isän ja pikkuveljen kanssa muuttamassa maaseudulle aivan joulun alla. Lumimyrsky eksyttää perheen oikealta ajoreitiltä. 

Isä on vast´ikään palannut pitkältä työmatkalta Aasiasta ja esikoispoika tuntuu tarkkailevan isäänsä pitkän erossa olon jälkeen vähän uudesta näkökulmasta:

Minä olin aina luottanut isään. Hän oli hilpeä ihminen, hän oli vahva, hän oli tehnyt pitkiä ja vaikeita matkoja. Mutta tänään hän tuntui erilaiselta, oli kuin lumimyrsky olisi jollakin tapaa häkellyttänyt hänet, ja hän näytti olevan epävarma tiestä.
 

John Lawrencen tussipiirroskuvitus näyttää peribrittiläiseltä, nykylapsen (... ja -aikuisen) silmään jopa vähän epäselvältä, vaikka taidokasta onkin. Kuvitusta Paul Theroux'n lastenromaaniin Joulukortti, WSOY 1981.

Juuri kun koko perhe on jo vaipumassa epätoivoon, auto kaartaa vaaralliseksi yltyneessä myrskyssä valaistun talon eteen. Talon isäntä, parrakas vanha mies, ottaa heidät sydämellisesti vastaan ja kutsuu empimättä poikaa Viliskantiksi.

Perhe yöpyy miehen vieraanvaraisuuden turvin talossa, ja aamulla myrsky on ohi. Marcel etsii aamulla miestä ympäri taloa, mutta löytää vain takanreunalle jätetyn kirjekuoren ja sieltä jouluisen kortin.

Marcel löytää pikkuveljensä kanssa takan reunalta postikortin, jossa ei ole mitään allekirjoitusta. John Lawrencen kuvitusta Paul Theroux'n lastenromaaniin Joulukortti, WSOY 2012.

Taianomaisen kortin jatkuvasti muuntuvien kuvavihjeiden avulla perhe pystyy suunnistamaan kohti uutta kotiaan, Intianpajukon taloa.

Theroux jättää miehen henkilöllisyyden ja mystiset tapahtumat ilman järjellistä selitystä. Tässäkin kirjassa moni asia selittyy joulun maagisella erityistunnelmalla: 

Siihen asti joulu oli minulle merkinnyt pieniä vuodenaikaan liittyviä muistoja, muovitähtiä ja leikkikaluja ja lieden kesyä tulta. Nyt minä näin tässä soihdunkantajassa toisenlaisen joulun, joka ei enää ollutkaan päivänmittainen tapaus lahjanjakoineen ja kirkossakäynteineen, ei liioin noidan taikatemppuja, vaan jotakin rajua ja iänikuista, se oli jonkin salaisen jumalan voimaa, jumalan, joka oli ilmestynyt todistamaan minulle – porraskaiteeseen takertuneelle – että hän saattoi pyörtää ympäri koko maailman.

Kaarina Helakisan suomennos on nautinnollinen nimenomaan ääneen luettuna:

Sarastus oli siniharmaa, se oli pilvessä piilevä hiilakka hämähäkki, joka juuri kiipesi valaisemaan toisia pilviä. Aurinkoa ei näkynyt – vain tämä kolkko valo. Puiden korkeimmat musta oksat olivat kuin hirvensarvia, ja alaoksat olivat kietoutuneet lumivuotaan. Tämän kaiken me näimme läpi huurteen, joka oli syövyttänyt makuuhuoneen ikkunalaseihin saniaisten ja kukkasten hienoja muotoja.
 

Monissa joulusaduissa esiintyy vaatimaton, aineettomia asioita lahjaksi toivova lapsi. Marcel joutuu pettymyksekseen luopumaan joulukortista, mutta ukko haluaa antaa hänelle vastineeksi mitä ikinä Marcel keksii pyytää:

--- Ajattelin tilaa ja lämpöä ja turvallisuutta ja onnea. Sitä ettei olisi yksin. Että oli oma koti ja perhe. Rakkautta. Ei ollut olemassa yhtä ainutta sellaista asiaa, joka sisältäisi tämän kaiken, ei muuta kuin täydellinen valo, mahdoton kuvattavaksi: liekki.  

Uuden kodin takkatulesta tuleekin tärkeä symboli koko perheen yhteiselle hyvinvoinnille ja perheenjäsenten väliselle luottamukselle. 

Huomenna torstaina on viimeinen päivä postittaa kotimaan joulutervehdykset 60 sentin postimaksulla.