23. luukku: Vaahteramäen Eemelin sydän on puhdasta kultaa

Astrid Lindgren: Eemelin kootut metkut. Kuvittanut Björn Berg. Suomentaneet Aila Meriluoto ja Kerttu Piskonen. 293 sivua. Suuri Suomalainen Kirjakerho/ WSOY 1972. 22. painos 2007.

Jos pitäisi valita vain yksi joulun ajan kuvaus lastenkirjallisuudesta ylitse muiden, niin se olisi ehdottomasti Astrid Lindgrenin Eemelin koottujen metkujen luku nimeltään "Maanantai, joulukuun kuudeskolmatta, jolloin Eemeli järjesti Kissankulmassa ison tanttarallan ja pyydysti Komentooran sudenkuoppaan". 

Olen saanut kirjan jouluna 1972, eli 40 vuotta sitten. Esilehdellä lukee äidin tunnistettavalla tasaisella käsialalla kirjoitettu omiste: "Päiville 1972, Joulupukin muorilta".

Kissankulman tuvassa käy huiske, kun kaikki valmistelevat yhdessä joulua. Björn Bergin kuvitusta Astrid Lindgrenin lastenromaaniin Eemelin kootut metkut, WSOY 1972.

Eemelin vanhemmat lähtevät Korventakaan joulupitoihin Tapanin päivänä. Liina-piikakin pääsee riemukseen Kissankulman isäntäparin, Anttonin ja Alman, hevoskyydissä tapaamaan äitiään.  

Lapset saavat jäädä kotiin Aatu-rengin kanssa. Aatun isoisä Pöhkö-Jukka asuu vaivaistalossa, jota hirmuhallitsee Komentoora. Aatu vei isoisälle jouluruokamaistiaisia, mutta Komentoora ahnehtii kaikki herkut itselleen. Vaivaistalon vanhukset saavat joulunakin syödäkseen vain vähän suolasilliä.

Eemelin mielestä tämä on totinen vääryys. Aatu ja Eemeli lähtevät hakemaan vaivaistalon asukkaita Kissankulmaan joulupitoihin. Koska pelastusoperaatio on tehtävä Komentooran tietämättä, niin kaikki pakenevat vaivaistalon vintin ikkunan kautta.

– Mutta onko ihan varmaa, ettei tuo ole metku?, hätäili pikku Iida.Aatukin pelästyi, että jos se hyvinkin oli metku, mutta Eemeli vakuutti ettei ollut. Se olisi niin hyvä teko, että Jumalan enkelit taputtaisivat sille käsiään yhtä kovasti kuin olivat äsken itkeneet vaivastalon surkeaa joulua.–    Ja äitikin tulee iloiseksi, Eemeli sanoi.– Entäs isä? Sanoi pikku Iida.– Hm. Sanoi Eemeli. – Muttei se silti metku ole.

Aatu kantaa kaikki vaivaistalon vanhukset yksi kerrallaan vintin ikkunasta tikapuita pitkin.  Björn Bergin kuvitusta Astrid Lindgrenin lastenromaaniin Eemelin koootut metkut. 

Ja niin vaivastalon asukkaat saavat kerrankin syödä vatsansa pinkeiksi. 

Ja kyllä he syövätkin: palttua, silavamakkaroita, sylttyä, maksapasteijaa, paistinmakkaroita, lihapullia, vasikankyljyksiä, kylkipaistia, ryynimakkaroita, perunamakkaroita, sillisalaattia, suolalihaa, suolattua häränkieltä, silppumakkaroita, joulukinkkua, joulujuustoa, limppuleipää, siirappileipää, rusleipää, katajanmarjajuomaa, maitoa, riisiryynipuuroa, juustokakkua, luumuja, omenakakkua, kuohukermaa, mansikkahilloa ja inkivääripäärynöitä. (Kertoja arvelee unohtaneensa - kohtuuden nimissä - luettelosta muutaman jouluruoan!) 

Vaivaistalon asukkaiden riemu kukkuraisen joulupöydän äärellä lyö Iidan ja Eemelinkin ällikällä: lasten asennot ilmaisevat itsessään ällistystä. Björn Bergin kuvitusta Astrid Lindgrenin lastenromaaniin Eemelin koootut metkut. 

Mutta kokonaisena paistettu juottoporsas on niin hurjan näköinen, että siihen ei kukaan halua koskea. Ja yyksi makkaran pala säästetään sudenkuoppaan, ja sinnehän se ahnas ja ruualle perso Komentoora mätkähtää ja saa katua itsekkyyttään!

Astrid Lindgren on köyhien ja vähäväkisten puolella. Iida suree seuraavana päivän kylään kutsuttujen inkovaaralaisten puolesta, kun ruoka-aitta nyt kumisee tyhjyyttään. Eemeli kuittaa asian rauhallisesti:

– Ne ovat  jo tarpeeksi paksuja, sanoi Eemeli rauhallisesti. – On parempi että ruoka mene niille, jotka sitä tarvitsevat.

Ja vaikka Eemelin äiti tietää sydämessään, että poika on tehnyt oikein antaessaan jouluiloa köyhille, niin verstashuoneeseenhan Eemeli tästäkin tempauksestaan silti koko seuraavaksi päiväksi joutuu.