maanantai 3. joulukuuta 2012

3. luukku: Tontut puhuvat leppoistamisen ja saunaperinteiden puolesta


Meri Savonen: Tonttulapset ja ketuilla ratsastavat vieraat. Kuvitus Sirja Iisakka. 171 sivua. Saarni kirjat 2011.

















Aiemmin kesällä Lastenkirjahyllyssä valitettiin sitä, että sauna-aihe on jäänyt varsin vähälle käsittelylle modernissa lastenkirjallisuudessa. Maria Vuorion ja Marjo Nygårdin kuvakirja Satu meni saunaan  (Tammi) oli hyvä yritys tähän suuntaan, ja toisen näkökulman vähäiseen tarjontaan tuo  Meri Savonen, joka on kirjoittanut pienkustantamo Saarni kirjojen kautta ilmestyneeseen Tonttulapset ja seikkailujen joulu –lastenromaaniin (2010) jatko-osan.

Toimeliaat tonttulapset Tiitu, Timi, Verne ja Tuisku ovat vähän kuin tonttumaailman salapoliiseja. He tuntuvat suorastaan kaipaavan muutenkin puuhakkaaseen tontun arkeensa aina vähän uutta säpinää. 

Tällä kertaa sitä aiheuttavat samaan tonttuheimoon kuuluvat saunatontut, jotka ovat huolissaan puusaunojen häviämisestä. Vanhat saunat jyrätään maan tasalle ja tilalle rakennetaan sähkösaunoja.

Tonttulapset eivät emmi tarttua Justus Tunturikäpälä –nimisen saunatontun heille heittämään haasteeseen. Justuksen emäntä osallistuu saunaseuran järjestämään paras sauna –kilpailuun. Tonttujen on tehtävä tarvittavat ehostustyöt emännän huomaamatta.

Saunatonttu Justus kiteyttää nasevasti saunomiseen liittyvää hartautta:

"Saunaa on kunnioitettava, ja melu ja kiire ja huolet tulee yrittää jättää sen ulkopuolelle", Justus Tunturikäpälä kertoi. "Siten suojellaan saunan hyvää henkeä ja sen virkistävää, puhdistavaa ja tyynnyttävää voimaa. Justus on huomannut että saunassa ajatellut hyvät ajatukset säilyvät siellä ja palaavat mieleen seuraavan kerran saunottaessa".

Metsän eläimet, Varis-Vaakkuri, Piiporo ja Liekki-kettu, antavat oman säväyksensä seikkailun käänteisiin. Asiaan kuuluu tietysti, että tonttulasten vanhemmat suhtautuvat hieman empien tonttujen edesottamuksiin, mutta lopulta lapset saavat tunnustusta myös Joulupukilta ja –muorilta.

Meri Savonen pitää yllä mm. Jorma Mäenpään 1940-50-luvulla viljelemää jouluaiheisen lastenromaanin ja joulusadun perinnettä. Nykylapselle tekee välillä hyvää lukea myös verkkaisia,  juonenkäänteeltään  hitaasti eteneviä satuseikkailuita, joissa vauhti ja vaaralliset tilanteet ovat minimissään. Tästä syystä kirjan tempo miellyttää varmasti ennen muuta lasten isovanhempia.

Sirja Iisakan mustavalkoinen akvarellikuvitus jää melko mitään sanomattomaksi. Kirjaa ääneen luettuna kuuntelevan lapsen kannalta olisi ollut toivottavaa, että tarinan käänteisiin olisi sijoitettu samastumiseen houkuttelevia kuvituskuvia, joissa myös päähenkilötontut olisivat saaneet omat tunnistettavat piirteensä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti