tiistai 26. helmikuuta 2013

Vastuullista koiraharrastusta uskottavissa puitteissa
















Helena Meripaasi: Kultaiset sudet. Irin kennel-sarja. 234 s. Otava 2012.




Lasten ja varhaisnuorten romaaneissa ollaan yllättävän usein ajan hermolla.  Helsingin Sanomissa uutisoitiin tänään virolaisen koirien salakuljetusliigan kiinni jäämisestä. Samasta aiheesta kertoo myös Helena Meripaasin Irin kennel -sarjan neljäs osa Kultaiset sudet.

Eläinaiheisissa lastenromaaneissa eläinten hoidon kupeessa käsitellään usein myös eläintenhoidon etiikkaa sekä vastuuta lemmikkieläimen hoidosta ja kasvatuksesta. Tämä perinne juontaa juurensa jo ensimmäisestä alan klassikosta, Anna Sewellin vuonna 1877 ilmestyneestä Black Beauty -romaanista.

Sarjan päähenkilö, alakouluikänen Iri, ystävineen kantaa usein huolta koirien hyvästä hoidosta. Irin vanhemmat ovat intohimoisia koiraharrastajia. Heillä on oma kennel ja koirahoitola. Irin äiti on on kiinnostunut myös pentujen teettämisestä kansainvälisillä muotovalioilla.

Iristä on varttunut vastuuntuntoinen ja koirien parasta kaikissa sarjan tapahtumien äkkikäänteissäkin ajatteleva nuori. Hän suhtautuu ajoittain hiukan huvittuneestikin parhaan ystävänsä Minkkiksen velvollisuudentuntoiseen pennunkasvatukseen. Iri kuuntelee Gravity-nimistä mastiffiaan enemmän tunteen kuin kirjaknoppien mukaan, mutta molemmat tytöt ovat kyllä yhtä palavissaan mukana koiraharrastuksessa.

Naapurustoon on muuttanut uusi kennel, joka markkinoi eri rotujen risteytyksellä syntyneitä "kultaisia susia" vahtikoiriksi.

"Tämä ei voi olla enää totta!", isä parkaisee. "Näistä vahti- ja suojelukoirista minä en edes pysty sanomaan mitään, niin kammottavalta tämä jo kuulostaa. Vai vielä aitoinen kultainen susi -vahti! Pikemminkin aikapommi, joka voi räjähtää kenen tahansa silmille! Miten tällainen voi olla edes laillista!"               
Isä mutisee jotain vähän vähemmän painokelpoista ja siten he vilkaisevat äidin kanssa toisiaan. 
"Koiramaailma on täynnä rahanahneita pentutehtailijoita! Tämä on kyllä törkein tapaus, minkä minä olen nähnyt", isä puuskahtaa. "Tämä on ihmisten huijaamista! Lisäksi näiden rotujen yhdistäminen on suoraan sanottuna vaarallista. Pahimmillaan tällaisista koirista voi tulla hengenvaarallisia! Ja jotkut ihmiset vielä uskovat tuota hölynpölyä ja ostavat tuollaisen koiran!"
Iri ja Minkkis havahtuvat ottamaan asiasta selvää, ja yhdessä Irin vanhempien, eläintensuojeluvalvojan ja tutun eläinlääkärin kanssa venäläinen rikollisliiga saadaan kiinni. Yhdenlaisesta kliseestä on kyse, kun paha ja rikollisuus tulee kotimaisissa lasten- tai nuortenromaaneissa yleensä itsestään selvästi idästä: joko Virosta tai Venäjältä (vrt. esim. Salla Simukan Punainen kuin veri, Tammi 2013).

Sivujuonteena käsitellään Irin isoisän fanaattista treenausta maratonjuoksuun ja ravintolisien ja urheilujuomien kanssa läträämistä, jolla on lähes vaaralliset seuraukset. Vakiona tämäntyyppisissä sarjakirjoissa näyttää olevan myös ynseä ja opetusmetodeiltaan vanhanaikainen opettaja, tällä kertaa liikunnanopettaja, joka simputtaa oppilaita ja aiheuttaa Irile traumoja arvostelemalla tytön ulkonäköä.

Helena Meripaasi kirjoittaa sujuvasti ja hyödyntää juohevasti koira-asiantuntemustaan. Tapahtumat ja yhteenotot vaikuttavat uskottavilta, mikä on omiaan lisäämään sarjan suosiota varhaisnuorten keskuudessa: jotain samantyyppistä voisi ihan hyvin tapahtua omillakin kotikulmilla...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti