Yltäkylläiset kirjakutsut, eli 3,5 kiloa Harry Potteria, klassikoituneita vihaisia lintuja ja laadukasta kotimaista fantasiaa

 

Järjestyksessä 9:nnet Eijan päivän kirjakutsut ylsivät kävijäennätykseensä maanantaina. Kutsuille osallistui peräti 101 lasten- ja nuortenkirjatietouttaan päivittävää pirkanmaalaista ja muutama varmaan vähän kauempaakin.

Tamperelaiset kirjastoalan ammattilaiset Mervi Hietanen, Katariina Ahtiainen, Siina Vieri, Tuija Mäki ja Noora Muurimäki sekä Jaana Kakkonen Nokialta tykittivät jälleen kukin 45 minuutin osuudessa viime vuoden lasten- ja nuortenkirjatarjonnan kuulijoille. 

Metson Pietilä-saliin oli koottu pääkirjaston, sivukirjastojen ja muiden seutukirjastojen kokoelmista osapuilleen KAIKKI viime vuonna ilmestyneet lasten ja nuorten kirjat. Kuvat puhukoon puolestaan!

Osallistujille jaettu kattava kirjalista löytyy täältä. 

Se korvaa jo useampi vuosi sitten lakkautetun Suomen Kustannusyhdistyksen julkaiseman Vuoden kirjat –julkaisun, joten kaikkien alalla työskentelevien kannattaa tallettaa lista visusti arkistoonsa.

Materiaalin moninaisuuden puolesta isoimmasta urakasta vastasi jälleen lasten ja nuorten tietokirjojen osalta Mervi Hietanen.

Hän kiinnitti huomiota mm. sirpaloituneeseen kustannuskenttään. Havainto pätee tietokirjojen lisäksi myös muuhun lasten- ja nuortenkirjallisuuteen. Uusia pieniä kustantamoita syntyy jatkuvasti, ja omakustanteisia kirjojakin ilmaantuu markkinoille enenevässä määrin.

Dinosauruksista ja autoista ilmestyy taas paljon tietokirjoja. Leivonta, tosin voittopuolisesti vain tyttöjä puhuttelevasti, on isosti esillä monissa kirjoissa. Viime vuonna oli myös paljon tarjontaa lasten kädentaitokirjoissa.

Hyvinä huomioina Hietanen toi esille kirjan ison koon, joka usein voi hipoa jo kirjastokäyttömukavuuden rajoja. McCaben Harry Potter: Legenda: elokuva yksissä kansissa –teos (Read.me) taitaa saada viime vuoden painavimman lasten tietokirjan kyseenalaisen kunniamaininnan: kirja painaa 3,5 kiloa!

Hietanen moitti myös muutamien kirjojen suoranaisia asiavirheitä ja kiinnitti huomiota siihen, että kaikki käännöskirjat eivät yksinkertaisesti toimi Suomen oloissa, esimerkkinä muiden muassa Minervan kustantama Pieni siilikirja, joka ei ota huomioon sitä, että Suomessa siili on rauhoitettu eläin!

Perhemediat -kustantamon Elämäntieto-sarjassa paneudutaan moniin varhaisnuoria ja nuoria kiinnostaviin teema-alueisiin.

Ongelmalliseksi Hietanen koki myös Perhemediat-kustantamon monet tietokirjasarjat. Kiinnostava ja kannatettava lähtökohdiltaan on amerikkalainen Elämäntieto-sarja, jonka yksittäisissä kirjoissa käsitellään mm. näitä aihealueita: alkoholi, huumeet, tupakka, itsehillintä, masennus vai onnellisuus, syömishäriöt, kouluväkivalta, verkkoyhteisöt, koukussa uuteen teknologiaan ja ilmastonmuutos (ks. kuva yllä). 

Isoimpana ongelmana on kirjansarjan valokuvakuvitus, joka on vuodelta 2005 ja näyttää jo armottoman vanhanaikaiselta! Myös 39 euron myyntihinta saa empimään, onko sarjalla menekkiä. Miksei tehdä vastaavia opuksia kotimaisin voimin?

Viime vuoden tietokirjoista tärkeä poikien lukuinnon nostattaja on ollut David Lagercranzin Minä Zlatan Ibrahimovic (WSOY), joka on saanut monet vähän lukevat pojat tarttumaan kirjaan!

Katariina Ahtiaisen luku-urakassa oli kaikkiaan 371 kuvakirjaa, joista 97 kotimaista ja 274 käännetyä. 

Erityisen iloinen hän oli laadukkaista pienten lasten kotimaisista kuvakirjoista. 

Ahtiainen on saanut asiakaspalvelutiskillä vastata myös kysymykseen: Tuleeko Angry birds -kirjoista tulevaisuuden klassikkoja? Siinäpä visainen kysymys.

Ahtiaisen mielestä Angry birds –tuoteperheen kirjojen pohjatekstit ovat yleensä sen verran puisevia, että suomennoksetkaan eivät tee niille oikeutta. Eli tämä huomio voisi puhua sen puolesta, että kirjojen status tulevaisuuden lastenkirjaklasikkoina vaikuttaisi epätodennäköiseltä. Mutta aika näyttää...

Talvi ja lumi olivat Ahtiaisen havaintojen mukaan hyvin edustettuina viime vuoden kuvakirjoissa. Kiinnostavien alaotsikoiden alle Ahtiainen oli koonnut monta hyvää trendiä ja painotusta. Jukka ja Leevi Lemmetyn Pipopingviini-kirjan (Lasten Keskus) rinnakkaisteokseksi hän on löytänyt jo vuonna 1974  ilmestyneen Jorma Sipilän ja Jorma Auersalon Silakkakissat-kirjan (Tammi).

Muutama kirja, joka kuvituksensa takia on jäänyt rouva Huun lukulistalla pahnanpohjimmaiseksi, täytyy kaivaa nyt uudelleen Ahtiaisen suosituksesta esiin, mm. Minttu Vettenterän ja Keane van der Kreekin kuvakirja Miten mörkö kesytetään (Mäkelä).

Siina Vieri esitteli sarjakuvatarjontaa ja painotti kiinnostavasti omaa erikoisaluettaan mangasarjakuvaa. Hän eritteli ansiokkaasti myös kuvitusteknikoita, painojälkeä ja kuvituksen tunnelmaa. Esimerkiksi huono/ tuhruinen painatusjälki voi selittyä sitä kautta, että Japanissa mangasarjakuvaa julkaistaan pienemmässä koossa. Suomen markkinoille originaalia on suurennettu ja luonnollisesti myös kuvan laatu silloin kärsii. Aivan ansaitusti Vieri kiinnitti huomiota myös kirjoitus- ja tavutusvirheisiin.

Omiksi suosikeikseen Vieri nosti mm. A. Shimakin Odota, että rakastun –mangasarjakuvan, joka on hänen mielestään paras Suomessa julkaistu romanttinen mangasarjakuva sekä Tanakan pienillekin lukijoille soveltuvan tekstittömän Gon –sarjan (Sangatsu Manga).

"Jokaiseen kirjastoon hankittavaksi" -suosituksella hän nosti esiin S. Ngakaman Karkuteillä-sarjakuvan (Artbox Irja), jossa kerrotaan katulapsista ja köyhyydestä.

Kuriositeetteina kiinnostavia ovat myös M. Noguchin Finlandia (Sangatsu Manga), joka sijoittuu Suomeen sekä Y. Toboson Kuroshitsuji-sarja, jonka aiheena on poikarakkaus.

Pitkien sarjojen hankinta on kirjastoissa ongelma. Vieri kehotti hankkimaan sarjasta, jos mahdollista, aina ainakin alkupään teoksia. Hän vakuutti, että useamman vuoden takaisista suomennoksistakin on vielä painosta jäljellä.

Jaana Kakkonen kertoi havainnostaan, että lapsille ostetaan kirjoja enemmän kuin ennen. Moni lapsi ja varhaisnuori on kertonut Kakkoselle saaneensa lahjaksi esimerkiksi Päivi Lukkarilan Venla- ja Siri Kolun Me Rosvolat -sarjaa.

Lapset ovat kakkosen kertoman mukaan suhtautuneet hyvin penseästi Sinikka & Tiina Nopolan Risto Räppääjä- sarjan kuvittajanvaihdokseen.  

Tämä kertoo lasten ”konservatiivisesta mausta”, eli tuttuus luo turvallisuutta. Menestyneen sarjan ulkoasua ei pitäisi mennä kesken kaiken muuttamaan!

Jaana Kakkonen sanoi taas ääneen sen tosiasian, että suuri osa helppolukuisina mainituista kustantajasarjoista on oikeasti vasta lukemaan opettelevalle lapselle tosi vaikeita. 

Kustannus-Mäkelä on helppolukuisten käännössarjojen suhteen etulyöntiasemassa määrän suhteen, mutta laadussa olisi silti parantamisen varaa. 

Hauska havainto oli, että Ian WhyBrowin Harri ja dinot –kuvakirjoista tuttu poikasankari seikkailee nyt myös Mäkelän kustantamassa helppolukuisessa sarjassa, eli Harriin mieltyneet voivat nyt halutessaan jatkaa uusia seikkailuja.

Hyvä oli myös kuulla, että Lin Hallbergin Sinttu- ja Eppu -sarjojen rinnalla Päivi Lukkarilan Venla-sarja pärjää tasaveroisesti, eli heppafanit ovat kelpuuttaneet myös kotimaisen vastineen lukemistoonsa!

Jon Mennan Vintti pimeänä (WSOY) sai moitteita huonosta kannesta. Sisällön suhteen sen sijaan ei ollut Jaana Kakkosella valittamista, mutta kannen ensivaikutelma on ratkaiseva lukupäätöstä tehtäessä. 

Koska kustantajat tajuavat tämän perusasian ???

Esikoiskirjailija Laura Suomelan Lokkisaaren säpinät (WSOY) sai kiitosta Kakkoselta siitä, että kirjassa kerrotaan niin rehdisti poikien ystävyydestä ja keskinäisestä lojaalisuudesta. Tyttöjen ystävyydessä sen sijaan vallitsevat paljon karummat lainalaisuudet.

Tuija Mäki nosti vuoden parhaimmistoon Wolfgang Herrndorfin Ladaromaanin, joka on ilmestynyt Atenan kautta aikuistenkirjaluokituksella. 



Aihepiirinsä takia se soveltuu kuitenkin vallan erinomaisesti myös nuorille lukijoille. Rouva Huun on hyvä kompata tätä road-trip-tarinaa. 

Teos vaikutti jotenkin poikkeuksellisen raikkaalta ja humoriselta kasvukuvaukselta, jota ei saisi hukata vain aikuistenhyllyyn.

Kotimainen fantasia on noussut roimasti nimekemäärien suhteen – ja tasokaan ei jää ainakaan jälkeen käännetyistä, totesi Tuija Mäki.  Käännöskirjallisuus on jo sataprosenttisesti sarjoittunut, totesi Mäki. Fantasian ja huumorin yhdistäminen on vaikeaa, mutta Mäen mukaan esimerkiksi esikoiskirjailija Annukka Salama on Käärmeenlumoojassa  (WSOY) onnistunut erinomaisesti.

Joseph Alasen slaavilaishenkinen jugend-seinämaalaus Metson Pietilä-salin seinällä seurusteli yllättävän hyvin koti- ja ulkomaisten nuortenromaanien kanssa!

Jarkko Tontin Vedeeran tarussa (Otava) Tuija Mäki näki puolestaan vaikutteita Suzanne Collinsin Nälkäpelistä, mikä ensikuulemalta voi jopa hätkähdyttää,  mutta  Vedeerassahan on tosiaan kyse kahden lähtökohdiltaan erilaisen pojan kiinnostuksesta samaan tyttöön.

Erityisen iloinen Mäki oli siitä, että pitkästä aikaa on saatu nuortenromaanikäännöksiä myös Iso-Britanniasta, Saksasta, Ranskasta, Norjasta ja jopa Unkarista.  

Erlend Loen Kurt kuriirina (WSOY) sai Mäeltä moitteita sivumäärästä. Kirjan takakansi mainostaa että romaani on 54 prosenttia paksumpi ilman lisähintaa!

Venla Saalon Kirkkaalla liekillä –romaanista (Robustos) Mäki oli tehnyt hyvän havainnon: tajunnanvirtamainen esitystapa ilmentää myös päähenkilön mielentilaa, jossa ote elämästä on hyvin hatara. Mäki uskoo, että harva nuori lukee kirjaa kokonaan, mutta joskus voi riittää, että lukeekin vain osan!

Mäki nosti myös esille aikuistenkirjallisuuden puolelta Ernest Clinen Ready Player One –romaanin (Gummerus), joka on nostalgiatrippi kaikille 1980-luvulla nuoruutensa eläneille. Nuoremmat taas voivat lukea sitä historiallisena romaanina! Teos on myös kiinnostava vastinpari Aleksi Delikouraksen Nörtille (Otava) !

Noora Muurimäki loi lyhyen katsauksen scifikirjallisuuteen. Hän nimitti Joshua Mowllin Suurta avaruusrallia ”moderniksi viisikkoseikkailuksi”. Kuopukselle ajattelin tarjota tänään alkavan talviloman lukemiseksi Muurimäen listalta Johan Harstadin romaania Darlah: 172 tuntia kuussa (Karisto).