Kätkön jäljillä kahdesti

Johanna Hulkko: Geoetsivät ja rahakäärön arvoitus. 164 sivua. Karisto 2013. Kuvitus Jari Paananen.

Hanna Kökkö: Kätkö. Kustannus-Mäkelä 2013. 181 sivua. Kansi Tanja Mitchell/ Pompoko Design. Valokuva Susanna Toivainen.

Tässä taas hyvä todiste siitä, kuinka lasten- ja nuortenkirjailijat alitajuisesti keksivät  tarttua johonkin jo vähän aikaa ilmassa olleeseen ilmiöön ja nostavat sen sitten toisistaan mitään tietämättä parahultaisesti samaan aikaan keskusaiheeksi. Tämä samanaikaisuus ei toki vähennä kummankaan kirjan arvoa ja tasoa millään lailla!

Kumpaakin tekijää voi kiittää terveellisen, lapsen ja nuoren fysiikkaa ja psyykeä kohottavan harrastuksen monipuolisesta esittelystä. Paljon puhutaan nykyisin siitä, kuinka lapset jumittavat tietokoneen ja pelikonsoleiden äärellä eivätkä osaa enää edes liikkua motorisia erityistaitoja vaativassa luonnossa. Geokätköily on monella tavalla haastavaa ja vaatii hyvien hoksottimien lisäksi hyvää kuntoa.

Nokialla asuvan Johanna Hulkon uuden sarjan aloittava Geoetsivät ja rahakäärön arvoitus on rakenteeltaan perinteinen seikkailua ja jännitystä sopivassa suhteessa sisältävä ja lyhyiden lukujen takia nimenomaan itsenäisen lukuharrastuksen alkuun sopiva lastenromaani. Hulkko on aiemmin kirjoittanut kaksi romaania aikuisille.

Viidesluokkalainen Raparperi-niminen tyttö harrastaa intohimoisesti geokätköilyä vuotta nuoremman parhaan ystävänsä Emmin kanssa. Tyttöjen riemua alkavasta kesästä latistaa  hieman vaatimus vahtia Emmin ekaluokkalaista pikkusiskoa.

Seikkailu lähtee käyntiin vähän verkkaisesti ja jännitysmomentit kilpistyvät turhan usein kännykän katoamiseen, puuttumiseen tai kastumiseen. Nokkapokka poikien kanssa on tietysti yhtenä sivuteemana, mutta jouduttuaan Pirunkivellä pinteeseen, tyttöjen on pakko niellä ylpeytensä ja tukeutua poikien telttamajoitukseen. 

Raparperi istui pyyhkeen sisällä ja tärisi. Hän oli lopulta löytänyt sortsit järvestä, mutta nyt paleli. Emmin kännykkä köllötti purettuna kuivamassa Raparperin puhelimen vieressä. Salli oli kerrankin hiljaa. Isojen tyttöjen saarna oli vaientanut hänet.

"Meillä on puhjennut kumi, yksi kadonnut kännykkä ja kaksi kastunutta. Joku meistä jää tänne odottamaan, kun kaksi polkee hakemaan apua isältä ja Pekalta", Raparperi sanoi lopulta ääneen sen, mitä he kaikki olivat ajatelleet jo pitkään.

Geoetsivät pitävät strategiapalaveria ratkaistaakseen kätkön viimeiset koordinaatit. Jari Paanasen kuvitusta Johanna Hulkon lastenromaaniin Geoetsivät ja rahakäärön arvoitus, Karisto 2013.

Geoetsivät-sarjan avaus on perinteisten Viisikko-kirjojen hengessä modernisti kirjoitettu leppoisa luontoseikkailu, johon ei ihmeempää rikosta sisälly, vaikka lapset pääsevätkin tekemisiin omaperäistä puheenpartta käyttävän poliisin kanssa. 

Kuriositeettina voi vielä mainita, että Raparperilla on yhden isän sijasta kaksi isää. Tytölle itselleen tässä ei ole mitään kummallista: kun kaverit häneltä asiaa tiedustelevat, Raparperi toteaa, että hänellä kävi niin hyvä tuuri! 

Seikkailun päätteeksi on laadittu lukijoille oma geokätkötehtävä, joka ratkeaa kirjan antamien vinkkien ja koordinaattien avulla. Mukana on myös pieni sanasto geokätkennästä kiinnostuneille. Kirjan lopusta löytyy myös seuraavan osan, syksyllä ilmestyvän Geoetsivät ja vaeltava aave –kirjan ensimmäinen luku. Tällaiseen lukijan koukuttamiseen vielä ilmestymistään odottavaan seuraavaan osaan en ole Suomessa aiemmin törmännytkään!

Jari Paanasen suuripäiset lapsihahmot eivät ole mustavalkokuvituksessa kovin samastumiseen houkuttelevia. Kuvitusta on myös ihmeen vähän siihen nähden, että kirjasarjaa kuitenkin mainostetaan helppolukuisena.

Hanna Kökkö on hämeenlinnalainen kielten opettaja, joka tunnetaan aiemmin Hanna Toivaisen nimellä kirjoittamistaan Suvituuli-lastenromaaneista.

Kätkö on itsenäinen nuortenromaani. Se on vetävästi ja päähenkilön, kuudesluokkalaisen pojan, luonnekuvauksen osalta varsin uskottavasti kirjoitettu kasvutarina.

Teoksen teemat eivät sinällään yllätä: Manun isällä on taustallaan väkivaltarikoksia ja hän istuu tuomiotaan vankilassa. Vanhemmat ovat eronneet ja pojan muistikuvat isästä ovat hataria ja ahdistaviakin. Isän varjo lyö leimansa poikaan myös kaveripiirissä  ja Manu joutuu kiusatuksi. Kavereita enemmän Manulle tuo sisältöä elämään geokätkentäharrastus, joka saa uutta pontta ystävystymisestä Helmiin, rempseään ja mutkattomaan tyttöön. 

Helmin reipas luonne auttaa Manua myös suhteuttamaan omia konfliktejaan. Poika saa niihin hyvää tekevää etäisyyttä:

Manu tunsi itsensä pieneksi rohkean Helmin rinnalla. Milloin hänestä oli tullut näin säikky? Manu hätkähti tajutessaan, että viimeaikaiset välikohtaukset Topin ja Ronnin kanssa olivat vaikuttaneet häneen niin, ettei hän enää normaaliin tapaansa alkanut soittaa suutaan vaan jotenkin jähmettyi paikalleen uhkaavassa tilanteessa. Ja toisaalta Helmin takia häntä ei enää edes huvittanut ryhtyä haastamaan riitaa.

Eikä se oikeastaan tuntunut niin pahalta. Kyllä ilman riitoja ja rähinöitä voi elää. 

 

Geoetsivien tapaan myös Manu saa vihin oikeasti vaarallisesta kätköstä. Pojan valokuvausharrastus ja geokätköily lomittuvat juonen kannalta saumattomasti toisiinsa.  

Sekä Hulkko että Kökkö ovat molemmat perheineen harrastaneet geokätkentää useita vuosia ja siitä juontuu tietysti harrastuksen intoutunut kuvaaminenkin.