maanantai 26. elokuuta 2013

Tieto ja tuska












Yasmin Ibrahim & Azhari Zulkifl: I Can Wear Hijab Anywhere!  The Islamic Foundation 2009. 32 sivua. 





Aika ajoin lastenkirjallisuus nousee iltapäivälehtienkin uutisotsikoihin. Iltalehti uutisoi viime viikolla näyttävästi yhteiskunnallisesti hyvinkin tärkeästä lastenkirjallisuuden ilmiöstä.


Iltalehden uutisessa  viitattiin tietokirjailija Sinikka Raikusen jo viime vuonna Vantaan Sanomille antamaan haastatteluun, jossa Raikunen kertoi kuinka oli joutunut sensuroimaan possut aapisesta, jotta eri uskontokuntien edustajat eivät loukkaantuisi. 

Uutinen oli sivuverso aiemmin elokuussa julkaistusta uutisesta, jossa oli haastateltu tamperelaista väitöskirjan tekijää, aluetieteen tutkija Eeva Rinnettä. Rinne tutkii yläkoulun oppikirjoja, joista hän on löytynyt yllättävän paljon stereotypioita ja kapeaa maailmankuvaa. 

Rinteen perusteellisempi haastattelu löytyy Tampereen yliopiston Aikalaisesta

Iltalehteen yhteyttä ottanut pienten koululaisten muslimiäiti ei voi ymmärtää Sinikka Raikusen perusteluita possusensuurille. 

Hänen lapsensa nimittäin rakastavat Nalle Puhin Nasu-possua ja lastenkirjoissa esiintyviin possuihin suhtaudutaan ihan neutraalisti. Toimittaja Anni Alentolan tekemässä haastattelussa hän sanoo: 

– Olemme tästä aiheesta keskustelleet muslimien omissa keskusteluryhmissä harmistuneena siitä, että taas saadaan aikaiseksi tällainen turha urbaani legenda, mikä jää elämään totuutena. Siitä on meille paljonkin haittaa. Saamme jatkuvasti selitellä, ettei se pidä paikkansa. Asia lisää ennakkoluuloja sekä vihaa muslimeita kohtaan entisestään.

Otavan oppikirjatoimituksen taustoja tuntematta on paha ottaa kantaa suuntaan tai toiseen. 

Maalaisjärjellä ajatellen Raikusen perustelut tuntuvat silti pöyristyttäviltä. Kyse on ns. poliittisen korrektiuden äärimmäisestä mutta lyhytnokkaisesta noudattamisesta. 

Tällaisiin kärjistyksiin vaikuttaa ennen muuta se, että me suomalaiset eivät edelleenkään tunne muiden kulttuurien tapoja, perinteitä ja arkista elämää riittävästi. Meiltä puuttuu suora keskusteluyhteys muualta tulevien kanssa. 

Osansa lienee myös suomalaisten nurkkakuntaisella luonteellakin: ei uskalleta, viitsitä, tohdita tai kehdata kysyä riittävästi, koska omaa tietämättömyyttä ei haluta paljastaa.  Näin syntyy uskomuksia, harhaluuloja ja vääriä väittämiä, jotka ns. valtakulttuuri paremman puutteessa ottaa tässä kiivastahtisessa uutissykkeessä vastaan itsestään selvyyksinä.  

Muualla maailmassa monikulttuurisuus on lastenkirjoissa luontevaa ja ettenkö sanoisi kiihkotonta. Havainnollinen esimerkki löytyi äskettäin tamperelaiselta kirpputorilta: The Islamic Foundation on kustantanut 2000-luvulla Yasmin Ibrahimin ja Azhari Zulkiflin lasten pahvista kuvakirjasarjaa I Can, joka johdattaa eri osissaan islamilaiseen kulttuuriin. Sarja on suunnattu brittiläisille lastenkirjamarkkinoille. 

Kuva kertoo paljon. Muslimityttö hyppää ruutua iloisena, ja kuvan taka-alalla olevat, muita   kulttuureja edustavat kadun miehet ja naiset  katsovat hänen hyppelyään sallivasti ja iloisina. Azhari Zulkiflin kuvitusta Yasmin Ibrahimin kartonkiseen kuvakirjaan I Can Wear Hijab Everywhere, The Islamic Foundation 2009.

Sarjan osassa I Can Wear Hijab Anywhere todennetaan kuvin ja yksikertaisin sanoin muslimitytön iloa siitä, että hänellä on oikeus ja lupa käyttää huivia. Nerokkaaksi konseptin tekee se, että kirja on suunnattu yhtä hyvin muslimilapsille  kuin meikäläisen länsimaisen kulttuurin lapsillekin, vaikka minäkertojana onkin muslimityttö. 

Kirjan muoto on tuttu perinteisestä katselukirjasta. 

Kirjan eri aukeamilla on erilaisia tilanteita, joissa tyttö on pukeutuneena huiviin: ruudun hyppiminen, eläintarhassa vierailu, pyörällä ajo, ostoskeskuksessa asiointi, puutarhatyöt, leikkipuistossa leikkiminen ja hiekkakakkujen rakentelu onnistuvat mainiosti huivin kanssa! 




8 kommenttia:

  1. Kiva kun tavallinen Mummikin törmää tässä blogissa monipuoliseen lastekirjallisuuteen. Mummikin saa tietoa, toivottavasti ei liikaa tuskaa.

    VastaaPoista

  2. kiva kuulla vähän taustatietoa Lastenkirjahyllyn lukijoista.

    Lastenkirjahyllyn perustin lähes neljä vuotta sitten nimenomaan antamaan enemmän tietoa uusista lastenkirjoista, jotta lasten vanhemmat, mummit, kummit ja muut tahot olisivat vähän vähemmän hämmennyksissä valtavan kirjatarjonnan edessä.

    VastaaPoista
  3. Jos suomalainen oppii hväksymään muslimitytön hijabin, hän saattaa oppia hyväksymään myös kristityn koululaisen rippilahjaksi saamaaan kaularistin.

    VastaaPoista
  4. Aapinenhan on perinteisesti lukemaan opettelemisen väline.
    Mutta varsinkin Suomessa se on perinteisesti myös ERITTÄIN vankka maailmankuvan levittäjä. Siksi on tärkeää tarkastella paitsi sitä, millaisia arvoja aapinen, tuo valitettavasti monen lapsen ensimmäinen ja ehkä ainoakin kirja, tarjoaa, myös sitä millaisia arvoja se EI tarjoa.

    Aapisfriikki

    VastaaPoista

  5. Kiitos Aapisfriikille nasevasta kiteytyksestä!

    Uskoisin, että aapisten tapa maailmankuvan ja vallitsevan ideologian ja yhteiskunnallisen diskurssin levittämiseen on ihan maailmanlaajuinen ilmiö.

    Ja syynä on nimenomaan se, että aapinen on - kenties yhä Suomessakin ? ? ? - lapsen ensimmäinen oma kirja äitiyspakkauksen pahvikirjan jälkeen.

    Koulutietään aloittava ekaluokkalainen suhtautuu käsittääkseni edelleen aapiseen hartaudella ja kunnioituksella, sillä se on avain uuteen taitoon, lukutaitoon, ja samalla avain itsensä ymmärtämiseen ja kielen haltuun ottamiseen.

    Aapisia tehdään nykyisin kustantamoissa yhä kiihtyvämpää vauhtia, vaikka niiden tekeminen on työlästä ja sitoo hankkeeseen monia asiantuntijoita.

    Aapisia ei kuitenkaan pitäisi tehdä liukuhihnalta vain oppikirjamarkkinoita ajatellen.

    Entäpä jos seuraavaan aapishankkeeseen palkattaisiinkin iso tekijätiimi, jossa olisi kuvittajan, graafikon, suomen kielen asiantuntijan, kustannustoimittajan ja kirjailijan lisäksi myös sosiologi, monikulttuurisuuden tutkija ja lasten psykologi ?



    VastaaPoista
  6. Erinomainen ajatus, rouva Huu.
    Aapista tekemässä on ollut hyvin pieniä työryhmiä ja sitten vähän isompia. Mutta aina Se Ratkaiseva Tekijä on ollut PEDAGOGI. Ja hänen rinnallaan tai pikemminkin ohellaan noita luettelemiasi. Ja Suomessa Pedagogi on kyllä usein topeliaanista sormipystykkäistä sukua. Lähes aina... Mistä tietysti on voinut seurata erilaisia kahakoita tai lievempiä myrskyjä vesilasissa, kuten nyt tuokin possujupakka.

    Aapisfriikki

    VastaaPoista
  7. Voihan possu! Sympatiani muslimiäidille (olen sellainen itsekin), tuo kuohuva mielenilmaus lähti epäilemättäkin siitä, että 'meikäläisten' syyksi on laitettu niin betoniporsaiden poisto (ratsastimme muuten lasten kanssa sellaisella talvella puistossa!) kuin suvivirren veisuun lakkautuskin (jota ei tietääkseni ole yksikään muslimi vaatinut, 'meikäläisille' kun riittää se, ettei uskonnon vastaiseen toimintaan tarvitse osallistua/tietystssä tilanteissa olla paikalla. Ja olipa hauska löytö to hijab-kirjanen. Odotan innolla milloin suomalaisesta lastenkirjallisuudesta löytyy luontevaa monikulttuurisuutta :)

    VastaaPoista

  8. Kiitos tästä kommentista!

    Toisaalta herkkyyttä possuja kohtaan esiintyy muuallakin: kuvittaja-kirjailija Kristiina Louhen Tomppa-kirjasarjan kuvitusta on tulossa johonkin helsinkiläisen sairaalan julkisiin tiloihin. Tompan pehmolelupossu leikkii kuva-aiheessa lääkäriä, ja jotkut tahot miettivät, onko hoitohenkilökunnan mielestä jotenkin rienaavaa, että possu esiintyy (vaikka siis vain leikisti...) lääkärinä!

    Voi aikoja, voi tulkintoja ja herkkähipiäisyyttä !

    VastaaPoista