Valoa ja varjoa, tunteita ja myötäelämistä

Tove Appelgren & Salla Savolainen: Vesta-Linnea kuunvalossa. Suomentanut Tittamari Marttinen. Tammi 2013.

Tove Appelgrenin ja Salla Savolaisen Vesta-Linnea –sarja on edustava  esimerkki kuvakirjasarjasta, joka karttuu pikemminkin tekijöiden uusien ideoiden tahtiin kuin kustantamon kirja per vuosi -vaatimusten siivittämänä.

Vuonna 2001 alkaneen sarjan viides osa Vesta-Linnea kuunvalossa  käsittelee tunteita ja oikeutta ilmaista niitä pidäkkeettömästi. Tunnekasvatus on tosi asiassa keskiössä kaikissa sarjan kirjoissa. 

Vesta-Linnean uusperhe tarjoaa nimittäin jatkuvasti uusia näkökulmia tarkastella erilaisia arjen hankauskohtia sekä lasten että aikuisten näkökulmasta.  Monilapsisen uusperheen toimintakuviot ovat selvästi koulineet lapsia   tarkkanäköisyyteen ja herkkävaistoisuuteen myös erilaisten tunne-elämän ilmiöiden suhteen. 

Vaikka avoimesta ikkunasta kuuluu taatusti linnunlaulua ja aurinko paistaa lämpimästi, niin Vesta-Linneaa eivät jaksa yhteiset leikit siskojen kanssa kiinnostaa. Salla Savolainen loihtii pienin detaljein kotoisan kesämökkimiljöön. Savolaisen kuvitusta Tove Appelgrenin tekstiin kuvakirjassa Vesta-Linnea kuunvalossa, Tammi 2013. 

Eräänä aamuna Vesta-Linnea haluaisi jäädä sängyn pohjalla mököttämään ja kuuntelemaan oman sydämensä lyöntejä. Pikkusisko Vendla maanittelee hänet kuitenkin yhteisiin leikkeihin ja hetkellinen alakulo haaltuu nopeasti hauskoissa leikeissä.

”Miten surullinen ihminen voi oikeastaan olla?” Vesta-Linnea pohtii ääneen illalla, kun Wendla ja Freja ovat jo nukahtaneet, ja vain isommat lapset ovat hereillä. Paul-Axel kohauttaa harteitaan. ”Vaikka kuinka surullinen”, hän arvelee. ”Ihminen voi olla masentunut. Silloin sitä on niin surullinen, että tulee sairaaksi, eikä voi muuttua iloiseksi ilman apua. Mutta jos sitten saa apua, ihminen voi tulla taas ihan tavalliseksi, omaksi itsekseen.”

Aukeama on mainio esimerkki siitä, kuinka kuvitus luo onnistuessaan tilaa, tunnelmia ja kontrasteja. Ovi sulkee Paulan mökötyksen taakseen ja Paula torjuu kaiken avun kääntämällä selkänsä muille. Isompien lasten ilmeet ja asennot kertovat, että he aistivat jännitteisen tunnelman. Salla Savolaisen kuvitusta Tove Appelgrenin tekstiin kuvakirjassa Vesta-Linnea kuunvalossa, Tammi 2013. 

Äidin ystävätär Paula tulee perheen kesänviettopaikkaan potemaan sydänsuruaan. Paulan lohduton olemus kiinnostaa Vesta-Linneaa. Äiti keskittyy nyt Paulan hoitamiseen ja lapset saavat pärjätä omillaan. 

Kesäpaikan vinttikaivon noidallakin on välillä paha päivä ja se mököttää mielenosoituksellisesti. Salla Savolaisen kuvituksessa kesäyö on toonattu mustan-ruskeaksi ja kuunvalo luo tarinaan salamyhkäistä hohdetta. Salla Savolaisen kuvitusta Tove Appelgrenin tekstiin kuvakirjassa Vesta-Linnea kuunvalossa, Tammi 2013. 

Öisin Vesta-Linnea näkee unta kaivonoidasta, joka sekin mököttää. Sarjassa kuvataan usein eläinhahmojen ja mielikuvitusolentojen kautta taidokkaasti ja ennen muuta luontevasti alitajunnan kerroksia.

Lastenkirjassa monet pitkälliset prosessit kuvataan usein ikään kuin pikakelauksena. Niinpä Paulankin alavireisyys vaihtuu varsin nopeasti – yön tai parin jälkeen – toiveikkuudeksi.

Vesta-Linnea katselee Paulaa. Eikö tämä näytäkin jo hieman iloisemmalta? Ainakin paula näyttää hengittävän tasaisesti. Äiti nostaa aamiaiskorin majaan. Mantelilettuja mustikoiden kera. Kylmää maitoa. ”Sinä olet maailman paras äiti!” Wendla iloitsee ja halailee kaikkia niin että koko puu huojuu. Vatsassa kutittelee ihan kuin huvipuistossa. Äiti nauraa. Paulakin hymyilee varovasti. Hän on onnellinen majasta, äidistä, letuista ja siskosta! Joskus elämä on synkkää ja mustaa, joskus taas häikäisevän valoisaa. Elämä on elämää.

Hiukan huolestuneena mittailen Vesta-Linnean äidin vatsan seutua: onko hän taas pieniin päin ja eikö perheen isä Viktor ehdi lainkaan perheen kesäparatiisiin muilta töiltään?