tiistai 18. maaliskuuta 2014

”Kun unenpäästä saa kiinni, ei koskaan eksy”











Mila Teräs & Karoliina Pertamo: Elli ja unenpää. 31 sivua. Otava 2013.






Jatketaan vielä uniteemalla. 

Tällä kertaa samastutaan kaksivuotiaan Ellin unensaantiin liittyviin pulmiin.

Nukkumaan menon erilaisia vaikeuksia kuvaavat kuvakirjat ovat oma genrensä. Niiden ylittämätön klassikko on Gunilla Bergströmin Mikko Mallikas on oikukas. 


Kaikki myöhemmät kuvakirjat tuntuvat vain saman aiheen erilaisilta variaatioilta, niin lyömätön ja lapsipsykologisesti oivaltava on Mikon ja isän välinen väsytystaistelu (sananmukaisesti tulkittuna!) unta vastaan.



Mila Teräksen ja Karoliina Pertamon toisella osalla karttunut Elli-sarja on kiinnostava pikkulasten kuvakirjasarja siinä mielessä, että sen kieli taipuu välillä runollisen viipyileväksi. 

Ja se sopii hyvin: ei taaperoikäisillekään tarvitse aina vääntää kaikkea sanottavaansa lyhyeksi ja ytimekkääksi rautalankakieleksi. Lapsikin nauttii kielen nyansseista ja hänelle rakkaan aikuisen ääneen lukemisen vaihtelevasta temposta!


Tuttuakin tutumpi tilanne kaikissa lapsiperheissä: iltasatu on luettu ja lapsen
on aika nukahtaa. Mutta uni ei tulekaan tänä iltana Ellin silmään. Karoliina Pertamon
 kuvitusta Mila Teräksen tekstiin kuvakirjassa Elli ja unenpää, Otava 2013. 


Äiti on lukenut Ellille iltasadun, joka kertoo pöllöstä. Ehkä satu on ollut vähän turhan stimuloiva tai jännittävä. Joka tapauksessa Elli ei nukahdakaan heti, vaan kuulostelee kodin ääniä herkin korvin.

Isä tulee hyssyttelemään Elliä ja tuo tytölle unilelun, joka isän sanojen mukaan selättää kaikki pelot. Kun pupukaan ei auta Elliä nukahtamaan, tulee äiti Ellin sängynnurkalle neulomaan.

Äiti ottaa esiin puikot ja villalankakerän. Kun Elli odottaa unta, äiti kutoo hänen vieressään. Lanka liikkuu hiljaa peiton päällä 
– Koeta nyt saada unen päästä kiinni, äiti kuiskaa. 
Elli ajattelee unenpäätä. Onko sekin lankaa? Tuntuuko se kädessä villaiselta? Kuinka pitkä se oikein on?



Elli päätyy lopulta isän ja äidin viereen nukkumaan. Ja siellä Elli löytää aivan oikeasti unen pään ja lähtee seuraamana punaista lankaa öiselle taivaalle Pupu Pumpulinen kainalossaan. Kuun salissa Elli kohtaa Unineidon, joka kertoo Ellille, että kun saa unenpäästä kiinni, ei koskaan eksy:

Kuun salissa, rukin ääressä, istuu Unineito, Sininuttu, lasten tuttu, tähtitukka, silkkisukka. Neito kehrää hohtavaa unilankaa. Unineidon vieressä istuu Unikissa. Silloin tällöin kissa kehrää neidon mukana.


Utuisen sinisellä aukeamalla Elli heittelee Unineidon kanssa unenpäitä kuusta
maahan. 
Karoliina Pertamonkuvitusta Mila Teräksen tekstiin kuvakirjassa
Elli ja unenpää, Otava 2013. 

Mila Teräksen kieli on pehmeää, hellää ja kehrääväistä. Lyhyestä tekstistä löytyy monta assosiaatioketjua kehtolauluihin, sanontoihin ja nukahtamiseen liittyviin vanhan kansan viisauksiin.

Karoliina Pertamon rouhean lempeä kuvitus näyttää unimaailman sinisenä, kuinkas muuten.  Kuvitus huokuu lämpöä, turvallisuutta ja vanhempien rakkautta Elliä kohtaan. Jokaiselle aukeamallle on piilotettu pieniä, mustavalkoisia öttiäisiä lapsen löydettäviksi. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti