Varkauden lapset valitsivat jälleen fiksusti

Rouva Huu ei voi olla äimistelemättä Varkaudessa asuvien lasten fiksuutta ja lahjomattomuutta. Vuosi toisensa jälkeen he ovat osanneet valita LukuVarkaus -palkinnon saajaksi tolkun kirjan aikuisraadin valitsemien finalistien joukosta.

LukuVarkaus 2014 -palkinto, 3 500 euroa, luovutettiin tamperelaiselle kirjailijalle Niina Hakalahdelle viime vuonna ilmestyneestä lastenromaanista Tuukka-Omar ja minilapset (Tammi). 

Hakalahden teos on arvosteltu Lastenkirjahyllyssä  viime vuoden elokuussa. 

Raadissa oli mukana kuusi 3.–6.-luokkalaista lasta. Raati piti  Hakalahden kirjan juonta "kivana" ja kuvitusta "hauskana". Jaska-possu oli kirjan hahmoista mieluisin. Lapset moittivat kirjaa siitä, että se oli liian lyhyt!  

LukuVarkaus-raatilaiset määrittelivät myös hyvän lastenkirjan kriteerit: "Hyvän kirjan ei toivoisi koskaan loppuvan, eikä ainakaan se saa loppua kesken". 

Kirjan pitää siis olla paksu. Kirjan fyysisten ominaisuuksien lisäksi raatilaiset arvostavat "hyvää juonta, jonka pitää olla sellainen, ettei alussa arvaa, mitä lopussa tapahtuu. Asiat pitää kertoa myös selkeästi, eikä niitä saa jättää auki. Tilanteet pitää kertoa ymmärrettävästi, mutta liian yksityiskohtaisesti ei saa kertoa, koska kirjasta tulisi silloin liian tylsä. Kirjan pitää olla hauska!"

Varkauden lapset eivät siis näytä kavahtavan pitkiäkään lastenromaaneja. Palkinnonjakotilaisuudessa Hakalahti kertoi saaneensa kirjaston työntekijöitä palautetta, että Tuukka-Omar -kirjat olisivat liian pitkiä.

Lastenkirjaentusiastina luen kernaasti myös lapsiraadin palautteen rivien välejä ja intoudun spekuloimaan: raadissa oli mukana vain yksi poika ja yksi raatilaisista piti hyvänä sitä, että melkein kaikissa kirjoissa oli poika päähenkilönä.  

Joku toinen taas piti kirjoja liian lapsellisina ja lyhyinä. Joidenkin kirjojen mustavalkoiset kuvat harmittivat raatilaisia.  Onko tosiaan niin, että lapset koukuttuvat nykyisin paremmin neliväriseen runsaaseen kuvitukseen myös luistavan lukutaidon omaksumisen jälkeen?

Kiinnostavaa on rouva Huun mielestä sekin, että Hakalahden lastenromaanisarjan päähenkilössä ei ole perinteisellä tavalla ajateltua sankariainesta. Kirjoitin arviossa mm. seuraavasti:

Tuukka-Omar ei nimittäin ole mikään tusinapoika: hänen isänsä on kotoisin Syyriasta ja äiti suunnittelee pääsiäismunien yllätysleluja. Tuukan parhaan ystävän äiti on mystisesti hävinnyt ja pojat omistavat yhteisen minipossun. Päälle päätteeksi Tuukka-Omarilla on kiusallinen vaiva: hänellä on taipumusta yökasteluun.

Varkauden lastenraati ei antanut Tuukka-Omarin erityislaadun haitata lukuelämystä lainkaan. Ja kenties juuri tämä inhimillisyys onkin ollut yksi syy siihen, että lukijat ovat pystyneet samastumaan kirjan tapahtumiin.

Myös muut LukuVarkaus -palkinnon ehdokkaat olivat kelpo teoksia: Kirsti Ellilän Johannes ja Jura (Karisto), Sanna Iston Tinka ja Taika Noidanruohon salaisuus (WSOY), Johanna Hulkon Geoetsivät ja vaeltava aave (Karisto), Tuija Lehtisen Sirkuskoira Rico ja öinen ratsastaja (Otava), Kreetta Onkelin Poika joka menetti muistinsa (Otava) ja Saska Saarikosken Meidän isä on hammaspeikko (Otava).