Martine, pikku ballerina; Martine tädin luona;
Martine mestarikokki; Martine odottaa joulua; Martine ja varpunen; Martine ja
erilainen keskiviikko; Martine eläintarhassa; Martine oppii uimaan. Suomentanut
Elina Salonen. Kirjalito 1991–1994.
Toisinaan rouva Huu törmää takavuosien lastenkirjallisuutta penkoessaan hivenen outoihin
kuriositeetteihin.
Kirjalito
on julkaissut Suomessa vuosina 1992–1994 kahdeksan osaa Martine-kuvakirjasarjaa, joka on syntynyt belgialaisen tekijäparin, kirjailija Gilbert Delahayen (1923-1997) ja kuvittaja Marcel Marlierin (1930–2011) yhteistyönä.
Marlier oli taiteilija ja kuvittaja. Hän ryhtyi opiskelemaan dekoratiivista taidettta Saint-Luc de
Tournain oppilaitoksessa jo 16-vuotiaana ja toimi valmistumisensa jälkeen pari
vuotta opettajana.
Belgialainen
kustantamo järjesti kuvituskilpailun, jolla etsittin uusia lahjakkaita
tekijöitä kuvittamaan lähinnä kouluikäisille lapsille suunnattua
oppimateriaalia. Marlier voitti kilpailun ja hänen kuvitustyylinsä läpäisi
kokonaisen lapsisukupolven laskutaidon ja lukutaidon oppikirjoissa. Yhteistyö
kustantamon kanssa kesti yli neljännesvuosisadan.
Sittemmin
1950-luvulla Castermanin kustantamo kiinnostui Marlierin tyylistä ja yhteistyö alkoi Alexander Dumasin seikkailukirjojen
kuvituksella.
Vuodesta 1954 lähtien Marlier ryhtyi
kuvittamaan Castermanille Martine-sarjaa. Ranskankielisessä sarjassa ilmestyi lähes 60 osaa ja niitä on
käännetty lukuisille kielille. Sitä on myyty 100 miljoonaa kappaletta ja siten se lukeutuu maailmalla eniten myytyjen sarjakirjojen joukkoon!
Kirjailija Delahayen kuoleman jälkeen sarjan
kirjoittamista jatkoi Marcel Marlierin poika Jean-Louis Marlier. Viimeisin osa ilmestyi vuonna 2010 ja sarjan
julkaisu päättyi kuvittajan kuolemaan.
Vuonna 2008 on Yhdysvalloissa tuotettu kirjasarjan yksittäisten teosten pohjalta kaksi
videopeliä, joissa Martine seikkailee tosin Emma-nimisenä.
Kaikesta päätellen kirjoilla on oma ihailijakuntansa. Tämä käy ilmi esimerkiksi verkosta
löytämästäni ranskankielisestä blogikirjoituksesta, jossa on kuvitusnäytteitä Marlierin
lastenkirjakuvituksista. Myös Pinterestistä löytyy lukuisia kuvaesimerkkejä.
Martine-sarja
on aikansa lapsi monessakin mielessä: lapsen arjen kuvauksen kautta kirjoissa
annetaan tarinoiden kupeessa tietoa esimerkiksi uimataidon hankkimisesta, ruuanlaitosta,
herbaarion teosta ja balettiharrastuksesta. Martine,
pikku ballerina -kirjan suomenkielisen laitoksen asiantuntijana on ollut
tanssija Jutta Mustakallio.
Jokainen
lastenkirja heijastelee siis aina aikaansa, sen ihanteita ja pitämyksiä.
2000-luvun lastenkirjakuvitusperinteen vinkkelistä Martine-kirjat näyttäytyvät eräänlaisena kitschinä, romanttisena ja
miljööltään jopa absurdina hömppänä.
Marcel Marcierin lapsihahmot ovat kiiltokuvamaisen
kauniita mutta olemukseltaan ne jäävät silti paperinukkemaisen ohuiksi. Ja juuri
samanlaisia silkoisia hahmoja löytyy myös kiiltokuvista ja paperinukeista!
Muistelen
myös, että lapsuuteni postikorteissa ja julisteissa oli hyvin samantyyppisiä
lapsihahmoja.
Kirjojen
kuvitustyyli tuo mieleeni myös yhden lapsuuteni kirjoista, jonka nimi oli –
muistaakseni... – Markku ja Mirkku
markkinoilla. Kirjaa ei kuitenkaan kotoani enää löydy, saati sitten
Fennicasta tai Lastenkirjainstituutin Onnet-tietokannasta tällä
muistinvaraisella nimellä.
Martine-kirjojen
yltiö-söpöä vaikutelmaa tehostavat vielä lukuisten lemmikkieläinten jatkuva
parveilu lasten lähistöllä. Kaikki on sievää ja suloista.
Martine-kirjat ihannoivat kiltin ja kauniin tytön luonnetyyppiä. Kirjat ovat läpeensä kuorrutettuja pastelliväreillä. Tytöt on puettu aikansa viimeisimmän muodin mukaisiin vaatteisiin, jotka sanalla sanoen näyttävät vähän turhankin paljastavilta: pikkuhousut vilkkuvat tyttöjen lyhyiden hameiden helmojen takaa ja tytöt esiintyvät usein hyvinkin keimailevissa asennoissa.
Nykyisen lastensuojelun näkökulmasta kirjat voitaisiin jopa tuomita eräänlaiseksi lapsipornoksi.
Kirjaliton Martine-sarjaan valitut suomennokset on selvästi poimittu eri vuosikymmeninä julkaistuista alkuteoksista. Martine eläintarhassa ja Martine oppii uimaan saattavat olla vaatteiden ja lasten olemusten perusteella jopa 1950–1960-luvuilta, kun taas muut kirjat on kuvitettu todennäköisesti 1970–1980-luvulla.
Tässä eläintarhassa eläimiä ei ole aidattu lainkaan ja lapset voivat vapaasti vaellella ystävällisten ja herttaisten eläinten joukossa. Elina Salosen suomennoksessa puhutaan myös norsun hartioista:
Eläintarhassa oli kolme norsua, jotka olivat aina yhdessä. Ne olivat isä, äiti ja poikanen. Poikanen rakasti makeisia. Äiti oli viisas ja tiesi paljon asioita. Isä taas oli niistä kaikkein vahvin. Isänorsun nahka oli kuin parkittua ja kärsä taipuisa kuin käärme.
Isänorsu oli kylpenyt lämpimien maiden joissa ja ollut mukana metsästämässä. Se oli matkustellut ja kulkenut veden, tulen ja metsien läpi. Se oli kaatanut muita yhdellä ainoalla hartian tönäisyllä. Se oli komentanut laumaa useiden vuosien ajan. Se oli oikea valtias.
Teksti vahvistaa miehisen herooista ja muhoilevaa asemaa. Ja varmuudeksi sitä löytyy piiloviesteinä kuvistakin, joista kyllä voiton vie oheinen kuvituskuva Martine eläintarhassa -kirjasta.
Suuri kiitos, rouva Huu, tuli paljon uutta tietoa!
VastaaPoistaMielestäni tuollaista "veikeää" pikkupöksyestetiikkaa harrastettiin lapsikuvissa entisaikaan paljonkin. Nopeasti tulee mieleen se klassinen amerikkalainen aurinkorasvan (?) mainos, jossa koira kiskoo lapselta pöksyjä pois tms. En ole kyllä sellaisiakaan kuvia nähnyt enää vähään aikaan!
Mä luin näitä ala-asteella, kun ne oli silloin uusia ja tykkäsin kovasti. Harmi vaan, että mulla ei ole yhtään omana (pikkusiskolla taitaa olla joku, pitääpä harrastaa kaupankäyntiä vähän).
VastaaPoista