Lehtimajan viileydessä popsitaan kirsikoita

Edith Unnerstad & Ilon Wikland: Kirsikkakestit. Suomentanut Marjatta Kurenniemi. 32 sivua, Weilin+Göös 1972, up. 1980.

Rouva Huun jokakesäinen satopäivitys tulee tässä.

Aiempina kesinä mustikka- ja vadelmasato on antanut aiheen kirjoittaa mm. Zacharias Topeliuksen ja Maija Karman Vattumato-kuvakirjasta  ja Elsa Beskowin Pikku Puten seikkailusta mustikkametsässä. 

Naapurin kirsikkapuun sato näyttää jäävän tänä vuonna laihaksi ja räkättirastaat popsivat ne harvatkin kirsikat parempiin suihin.

Muistan hyvin lapsuudestani tämän ruotsalaisen kuvakirjan, joka sai minut haikailemaan suussa sulavista kirsikoista ja puussa kiipeilemisestä.

Timo, Titti ja Jojo viettävät kesää isoäidin ja isoisän luona.  Lasten kesänviettoa ei kahlita kielloilla ja rajoituksilla. Ilon Wikland luo jälleen ihanan puutaloidyllin, jossa on samaa henkeä kuin Astrid Lindgrenin Melukylässä.

Talo on hyvin pieni ja huoneet ahtaat. Mutta puutarha on avara. Jos lapset rymyävät sisällä liikaa, isoisä sanoo: ”Lähtekääpäs ulos leikkimään, lapset! Siellä ei ole teräviä pöydännurkkia, joihin voi törmätä ja satuttaa itsensä”. Silloin lapset ryntäävät ulos ja telmivät ja pyörivät ruohossa. He keinuvat ja heittävät kuperkeikkaa ja uittavat laivoja vesitynnyrissä ja leikkivät kauppapuotia ja kuurupiiloa. Puutarha on mainio.

Yhteenkuuluvaisuuden tunne ja kesäyön leppeys välittyvät hienosti tästä Ilon Wiklandin kuvituksesta Edith Unnerstadin kuvakirjaan Kirsikkakestit, Weilin+Göös 1972. 

Isovanhempien pihassa on valtava kirsikkapuu, jonka sadon kypsymistä lapset odottavat malttamattomina. Lapset haluavat nukkua yön intiaaniteltassa, joka on viritetty vilteistä pihamaalle. He saavat vihiä kirsikkavarkaasta ja hätistävät sen tiehensä. Mutta vorot paljastuvatkin naapurin pojiksi, joille isoäiti mielihyvin antaa valtavasta kirsikkasadosta myös ison korillisen.

Lastenkirjoissa lapsuus on aina niin yltäkylläisen ihanaa ja kirsikoita on perattavaksi aivan kukkurapäin. Ilon Wiklandin kuvitusta Edith Unnerstadin kuvakirjaan Kirsikkakestit, Weilin+Göös 1972. 

Edit Unnerstadin ja Ilon Wiklandin kuvakirja tuo oitis mieleen monia muistumia omasta lapsuudestani:  sinnikkäästi yritin ylläpitää yhtä idyllisiä lehtimajaleikkejä kerrostalon pihapihan syreeneistä muodostuneessa pöheikössä parhaan ystäväni kanssa ja haaveilin – kymmenvuotiaaksi asti perheen ainokaisena – kuvakirjan kaltaisesta sisarusyhteisöstä, joka antautuu siekailematta erilaisiin tempauksiin.