torstai 27. marraskuuta 2014

Etsivä löytää onneksi myös kotimaisia lasten dekkareita
















Johanna Tuomola: Kivalan etsivät: Väsynyt leijona. Kuvittanut Satu Kontinen. 77 sivua. Myllylahti 2014. 




Suuret kustantajat ovat karsineet lukutaidon alkuun suunnattujen kotimaisten helppolukuisten lastenromaanien tarjontaa, mutta onneksi pienemmät toimijat pitävät tästä alueesta yhä huolta. 

Karisto järjesti erityisen kirjoituskilpailun tämän kohderyhmän lastenromaaneista ja Lasten Keskus jatkaa Tittamari Marttisen Leon lemmikkiuutiset -sarjaa.

Myllylahti-kustantamon Kivalan etsivät -sarjassa on ilmestynyt neljäs osa, jossa kolmen lapsen etsiväpartio selvittää nyt kiertävän sirkuksen miljööseen sijoittuvaa mysteeriä. 

Johanna Tuomola  (s. 1961) on aiemmin kirjoittanut hevosaiheisia varhaisnuorten- ja nuortenkirjoja, jotka ilmestyivät Kariston kautta.

Kivalan etsivät on hyvällä tavalla vanhanaikainen alakouluikäisten dekkarisarja. Lumin, Matin ja Sampsan ratkomat arvoitukset ovat sopivan kokoisia lasten vähäiseen ikään nähden. Tosin heidän ikäänsä ei onneksi edes kerrota, ja tämä laventaa myös kirjojen lukijakuntaa!. 

Lasten arki lomittuu luontevasti etsivätoimiston puuhasteluihin. Lumi on adoptoitu vauvana Afrikasta, Matin vanhemmat ovat eroamassa ja poika kipuilee asiaa. Jostain syystä Sampsa on hyvin vaitonainen kotiloistaan.


Aiempiin sarjan osiin verrattuna lapset näyttäisivät olevan ikänsä puolesta jo reilusti toisella kymmenellä. Matin murhe vanhempien avioerosta on kuvattu melko ahdistavasta kuvakulmasta. Satu Kontisen kuvitusta Johanna Tuomolan kirjaan Kivalan etsivät: Väsynyt leijona (Myllylahti 2014).

Paikkakunnalle saapuva sirkus kiinnostaa lapsia. Sirkuksen vetonaula, Leo Leijona, on kuitenkin esityksessä hyvin väsynyt, ja lapset päättävät selvittää, mistä tämä johtuu.

Tuomolan ansiona on se, että hän ei eristä lasten ja aikuisten arkea kauas toisistaan. Kun vanhemmat huomaavat Matin alakulon, siihen puututaan rakentavassa hengessä. Kivalan etsivillä on myös psykologista silmää aikuisten edesottamuksille: he ovat tarkkoja tekemään huomioita aikuisten käytöksestä, mikä on tietysti hyvän etsivän tunnusmerkki:

Jäätelökioskin arvoitusta ratkoessaan Matille ja Lumille oli käynyt selväksi, että aikuiset olivat huonoja kuuntelemaan ja ottamaan muita huomioon keskittyessään töihinsä.

Tässä kuvassa sirkustirehtööri vaikuttaa vielä epätoivoiselta saatuaan vihiä siitä, että leijona  huumattaisiin ennen esitystä. Kuva on kuitenkin sijoitettu tarinan päätteeksi, jolloin mysteeri on jo selvinnyt. Satu Kontisen kuvitusta Johanna Tuomolan lasten dekkariin Kivalan etsivät: väsynyt leijona (Myllylahti 2014). 

Tuomola viittaa kevyesti Kivalan etsivien aiempiin tapauksiin, ja hauskasti tuo esille myös etsiväkirjallisuuden perinteet ja niiden tietyn kaavamaisuudenkin:

Matti muisteli lukemiaan etsiväkirjoja keksiäkseen hyvän idean, kuinka aloittaa väsyneen leijonan arvoituksen ratkaisun, mutta totesi pian, ettei niistä ollut apua. Näin hankalasta tapauksesta hän ei ollut ennen lukenut.

Lapsilukijan kannalta on ehkä turha viisastella tässä yhteydessä sillä, Suomessa eläinsuojelulainmukaan sirkusten eläinkimara pyritään pitämään rajattuna: näytöksissä käytetään vain eläimiä, joiden hyvinvoinnista ja mahdollisuudesta lajityypillisten tarpeidensa tyydyttämiseen voidaan varmistua. Suomen sirkuksissa nähdään lähinnä hevosia ja koiria, eikä totta tosiaan enää leijonia!

Satu Kontisen kuvitus ansaitsee - muutamista reunahuomautuksista huolimatta – kiitosta: siinä leikitellään perspektiiveillä ja omintakeisilla asetelmilla enemmän kuin tavanomaisessa helppolukuisen lastenkirjan kuvituksessa.  Kuvitusta olisi saanut kernaasti olla nykyistä kuutta kuvaa enemmänkin. 



Halutaanko kuvan katsojaa estää näkemästä sirkuksen estradin tapahtumia?
Satu Kontisen kuvitusta Johanna Tuomolan lasten dekkariin Kivalan etsivät:
väsynyt leijona
(Myllylahti 2014). 


Kuvien sijoittelu herättää kuitenkin ihmetystä: helppolukuisen lastenromaanin kohdalla kuvituksella on nimenomaan koukuttava ja lukemisen jatkamista houkuttava tehtävä. Siksi tuntuu haaskaukselta, ett viimeinen kuva on aivan tarinan lopussa ja juonen kannalta ihan väärässä paikassa!

Todennäköisesti kontrasteiltaan voimakas mustavalkokuvitus on haluttu pehmentää rajaamalla se ovaalin muotoon. Tästäkin syntyy hauska vaikutelma siitä, että katsoja pääsee tirkistelemään jännittäviksi latautuneita tilanteita!

Vielä yksi toive kustantajalle: myös lukutaidon alkuun tarkoitetun lastenromaanin takakannen soisi olevan helppolukuinen. Kivalan etsivien takakansiteksti on pientä pränttiä, joka on lapselle aika haastavaa luettavaksi.  



Kivalan etsivät: Väsynyt leijona -kirjan arvio näkyy olevan Lastenkirjahyllyn tuhannes blogipostaus. 

Rouva Huu ei kuitenkaan ole vielä väsynyt tähän toimeensa, ja lupaa jatkaa valveilla pysymistä, mitä tulee uusiin lasten- ja nuortenkirjoihin ja kiinnostaviin ilmiöihin.



4 kommenttia:

  1. Ikuisuusongelma: mistä löytää sopivaa luettavaa 8-vuotiaalle pojalle, jonka lukeminen ei vielä ole täydellisen sujuvaa. Liian vaikea teksti karsii osan kirjoista pois ja liian helppo on yleensä "liian lapsellista".

    Tiina

    VastaaPoista

  2. Tiina: Tässä Kivalan etsivät -sarjan uusimmassa osassa kuvitus ei ainakaan ole liian lapsellista, joka sekin voi joskus muodostua stoppariksi sille, että poika haluaa tarttua kirjaan.

    Helppolukuinen lastenromaani ei totta tosiaan synny helpoimman kautta: siinä on todella monta toisiinsa niveltyvää kohtaa, ja kaikkien pitäisi pelittää keskenään yhteen ja ajaa samaa asiaa eli sytyttää lapsessa lukemisen himo.

    VastaaPoista
  3. 8-vuotiaalle pojalle suosittelisin ilman muuta Johanna Hulkon Geoetsiviä. Juonessa jännitystä, iso kirjasin, ei liian pitkä kirja. AK

    VastaaPoista

  4. AK; ilman muuta Geoetsivä-sarja on kotimaisen uuden etsiväkirjallisuuden parhaimmistoa. Hauskasti siinä yhdistyy nyt niin trendikäs geokätkeily, perinteinen partioharrastus ja moderni Viisikko-kirjojen henki.

    VastaaPoista