torstai 30. huhtikuuta 2015

Yllin kyllin väriterapiaa











Aino-Maija Metsola: Värit, 15 sivua, Nemo 2015.

Jenni Erkintalo: Värejä meressä, 30 sivua,  Etana editions 2014.

Patrick George: Värileikki, 45 sivua, Tactic  2013.





Välillä on hauska kytkeä kirja-arviot johonkin tiettyyn teemaan.  Vappuun liittyvä värikylläisyys ja riehakas tunnelma yhdistävät näitä kuvakirjoja. 

Kirjat todentavat taas kertaalleen hauskasti sitä luontevuutta ja letkeyttä,  jolla pientenkin lasten katselukirjat noudattavat eräänlaista piiloista opetussuunnitelmaa. 

Tactic-kustantamon Värileikin jujuna ovat värilliset kalvot, jotka havainnollistavat perusvärien sekoittamisesta syntyviä muita värisävyjä. Sivujen taustaväri ja kalvojen värit vaihtuvat tai´anomaisesti kalvoja aukeamalla kääntäen. Kirja synnyttää myös lystikästä metamorfoosia, kun hahmosta sukeutuukin kalvoa kääntämällä jotakin aivan muuta. 

Värileikki soveltuu kuvataidekouluihin oppikirjaksi ja lapsiperheiden vesivärimaalauksen alkeisoppikirjaksi!






Hokkuspokkus: sivua kääntämällä saa aikaan ruskean
karhun ja vihreän sammakon! Veikeän toiminnallista värimuunnosta
Patrick Georgen kuvakirjassa Värileikki (Tactic publishing 2013).



Värileikkiin verrattuna Jenni Erkintalon kuvakirjadebyytti Värejä meressä on nyansseiltaan jopa vielä rikkaampi ja oivaltavampi ilman erikoistehosteita. 

Notkeasti riimitellyssä tekstissä ja vähäeleisessä, pirteässä kuvituksessa pientä lasta johdatetaan väriopin alkeisiin: kolmesta pääväristä syntyy uusia värejä, jotka vaativat kuitenkin seurakseen myös värien ääripäitä, mustaa ja valkeaa.



Ensin esitellään perusvärit, jotka Jenni Erkintalon väripaletilla hehkuvat
uhkeina värisävyinä. Jenni Erkintalon kuvitusta kuvakirjaan Värejä meressä
(Etana editions 2014).

Saanko esitellä itseni?Keltainen on nimeni ja aurinko omaisuuttani.Merihevosen kun tällä värjää,puvulla se pitkään pärjää.

Kuvitus havainnollistaa hauskasti alati uudistuvaa värimikstuuraa. Opettamisen ohella kirjaa voi käyttää myös perinteisenä katselukirjana, josta tunnistetaan lapsen kanssa yhdessä kuvien meren eläviä, joista tosin osa on suomalaiselle lapselle hieman eksoottisia, esim. meduusa, mustekala ja hummeri. 

Kirjassa on normaalia tanakammat paperisivut, jotka kestävät jo parivuotiaan kovakouraistakin käsittelyä.



... ja sitten perusväreistä havainnollisesti sukeutuu aivan uusia värejä,
kuten tässä keltaisesta ja sinisestä vihreää ja lopputuloksen on kilpikonna!
Jenni Erkintalon kuvitusta kuvakirjaan Värejä meressä 
(Etana editions 2014).


Aino-Maija Metsola tunnetaan Marimekolle suunnitelluista printeistä ja muista oheistuotteista, mutta hän ei ole aivan ensikertalainen lastenkirjallisuudenkaan kuvittajana. Hän on kuvittanut aiemmin Tuula Lukicin omakustanteiset kuvakirjat Hanna etsii Safiiria ja Hanna sisiliskon saarella (Savilinna 2001 ja Idea-Linna 2006) sekä Mari Kujanpään lastenromaanin Minä ja Muro (Otava 2009).

Värit-kartonkikirja on käyttötavoiltaan Erkintalon kirjan tapaan todellinen runsaudensarvi: kirja toimii lapsen ensimmäisenä katselukirjana, josta tunnistetaan esineitä ja kurkitaan aukeamalta löytyvien luukkujen alle. 

Luukkujen takana on staattisiin aukeamakuviin verrattuna enemmän liikettä ja toiminnallisuutta. Jokaisella aukeamalla tutustutaan yhteen väriin, mutta väriharmoniaa rikotaan myös pienellä ripauksella esim. värin vastaväriä, joka tekee katseluelämykseen vaihtelua. 


Keltainen terästyy mustan kaverina, ja keltainen sävyttyy hauskasti siniseen ja vaaleanpunaiseen. Aino-Maija Metsolan kuvitusta kartonkikirjaan Värit (Nemo 2015).

Kirjaa voi käyttää myös "etsi ja löydä" -tarkoitukseen, sillä jokaisella aukeamalla pyydetään etsimään teemaväriin liittyviä esineitä ja esitetään myös lapsen tarkkaavaisuutta testaavia kysymyksiä. Kaiken tämän lisäksi kirja toimii myös lapsen ensimmäisenä lukukirjana, sillä kuviin on liitetty myös tekstit, joissa kerrotaan, mitä kuva esittää. 

Samalla idealla on toteutettu myös Metsolan kartonkikirja Numerot

Erkintalon ja Metsolan kuvakirjat liittyvät uuteen trendiin, joka on tuottanut markkinoille entistä enemmän kotimaisia kartonkikirjoja. Monet nuoremman polven graafiset suunnittelijat ja muotoilijat ovat kiinnostuneet lastenkirjasta yhtenä muotoilun inspiroivana osa-alueena. Modernin suurpiirteinen tyyli ja muotojen konstailematon pelkistys vetoavat nuoriin niukkuuden estetiikkaa suosiviin (hipsteri)vanhempiin. 
               

Mutta ei tässä lastenkirjojen väri-ilottelussa sinällään ole mitään radikaalisti uutta. 

Kannattaa myös muistaa toteutukseltaan ja väripedagogiikaltaan mainio Ulf Löfgrenin kuvakirja Väritrumpetti (1969, suom. Otava 1973). 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti