Design-brändien bongaaminen on nyt trendikästä, myös lastenkirjoissa

Leea Simola: Siri ja vedenpaisumus, 32 sivua, Myllylahti 2016.

Paola ja Pirjo Suhonen: Erikoiskoira Affe: Kevätretki kaupungilla, kuvitus Maija Mero, 25 sivua, Tammi 2016. Graafinen suunnittelu Riikka Turkulainen. 

Rouva Huu kokee usein tarpeelliseksi muistuttaa monissa koulutuksissa, että jokainen kuvakirja on lapselle myös tietokirja. Kuvakirjakin havainnollistaa lapselle ympäröivää yhteiskuntaa, antaa lapselle peilauspintaa ja lisää tuttuuden tunnetta esimerkiksi silloin, kun kuvakirjan sankarin arki näyttää samankaltaiselta kuin lapsen omakin kotiarki. 

Kirjallisuus on siinä mielessä demokraattinen harrastusvaihtoehto, että se on kaikkien tavoitettavissa – varallisuuteen  ja yhteiskuntaluokkaan katsomatta.

Poliittiset päätöksentekijät sekä valtakunnallisella että paikallisella tasolla ovat ajaneet lapsiperheitä taloudellisesti entistä ahtaammalle. Kuilut hyvin toimeentulevien ja syrjäytymisvaarassa olevien välillä kasvavat entisestään.

Tässä tilanteessa tuntuu nurinkuriselta, että lastenkirjallisuuteenkin ollaan nyt  lanseeraamassa design-tuotemerkkien kyllästämää koti-idylliä. 

Aihe oli esillä Lastenkirjahyllyssä  jo ensimmäisen Erikoiskoira Affe -kirjan yhteydessä.  Ivana Helsinki -tuotemallistostaan tutut sisarukset Paola & Pirjo Suhonen ovat julkaisseet nyt sarjaan toisen osan, jossa ollaan kevätretkellä kaupungilla, tarkemmin sanottuna Helsingin Kalliossa, Punavuoressa ja Hietalahden kirpputorilla.  

Tapahtumat sijoittuvat jopa tunnistettaviin liiketiloihin: lapset käyvät tätinsä kanssa syömässä Sea Horsessa ja jättimäiset korvapuustit syödään tietysti Sociksessa.

Lapset ja aikuiset on jälleen vaatetettu ja sisätilat sisustettu Ivana Helsingin tekstiiliprinteillä. Lisäksi kuvista voi pongata muita koti- ja ulkomaisia tuotemerkkejä ja design-esineitä. 

Kuvituskuvat ovat ensimmäiseen Lapin seikkailuun verrattuna nyt toiminnallisempia  ja tapahtumantäyteisiä: ne muistuttavat Aino Havukaisen & Sami Toivosen Tatu ja Patu – ja  Richard Scarryn Touhula-kirjoista sekä Martin Handfordin Missä Vallu -kirjoista tuttua hulina-vilinää. 

Erikoismausteena kirjasta voi myös pongata helsinkiläisiä julkkiksia, mm. Sofi Oksasen, Tarja Halosen ja Pertti Arajärven! 

Kotimaisessa lastenkirjallisuudessa jyllää nyt sukupuolikorrektiusbuumi: tyttöjen ja poikien roolimalleja sekoitetaan ihan tietoisesti:

Kerttu pitää kitaroista, jogurttiherkuista, hämähäkeistä ja riehupaviaanitanssista.  

Arttu tykkää vesiväreillä maalaamisesta, mehujäätelöstä, savannin eläimistä ja nukkekodeista.

Pirkko-tädin asunnossa on paljon kirjoja, dvd-elokuvia ja lehtiä, mutta Kertun
ja Artun lastenhuoneessa ei näy ainuttakaan kirjaa! Pirkon kotona lojuu sentään lattialla Erikoiskoira Affe -kuvakirja… Maija Meron kuvitusta Paola ja Pirjo Suhosen kuvakirjaan Erikoiskoira Affe: Kevätretki kaupungilla (Tammi 2016). 

Hiukan päälleliimattua  aikuisten mielistelyä löytyy kohdissa, joissa kerrotaan hienoisesti vihjaisten Pirkko-tädin juomamieltymyksistä: 

Saunan jälkeen juodaan jaffaa, ja Pirkko-täti siemailee sihisevän sameaa juomaa. Sen nimestä tulee mieleen mustekala. 

 – – ”Minä otan ne tavalliset tofupihvit ja lasin punaista. Ja kaksi maitoa kiitos, ” Pirkko-täti tilaa. 

”Ei kun mehua, Pirkko!” Arttu ja Kerttu mankuvat. ”Pliis!” 

”Viimeksi MINÄ sain nuhteita, kun me juotiin koko viikonloppu kaakaota.” 

Arttu ja Kerttu alkavat murjottaa. Tämä on ihan epäreilua. Miksi Pirkko-täti saa punaista juomaa mutta he eivät.

Tässä ollaan Kallion hipstereiden ytimessä Karhupuistossa. Vasemmalla tallustelevat Tarja Halonen ja Pertti Arajärvi. Maija Meron kuvitusta Paola ja Pirjo Suhosen kuvakirjaan Erikoiskoira Affe: Kevätretki kaupungilla (Tammi 2016). 

Kuvavilinään on tallennettu myös elämän laitapuolen ilmiöitä: Hietaniemen torilla apeana kyyhöttävä kerjäläisnainen, metroasemalla haahuileva romunkerääjä ja mielenterveydeltään epävakaa nainen, joka on aikeissa ryöstää Affen. Yhdenlaista historiaa lastenkirjakuvituksessa tehdään myös, kun Affen alkuperästä kerrotaan kirjasarjan uusille lukijoille kuva-aukeamalla, jossa ollaan Tallinnan matkustajaterminaalissa!

Kirjan esilehdeltä löytyy tieto siitä, että kuvat on toteuttanut Maija Mero. Paola ja Pirjo Suhonen ovat siis brändänneet kuvakirjan tekijyyden itselleen, mutta samalla ulkoistaneet kuvituksen tekemisen.  

Leea Simola (s. 1978) on helsinkiläinen viestintäasiantuntija, joka kutsuu itseään ” sunnuntaikuvittajaksi”. Hän  on aiemmin kuvittanut Marja Simolan selkokirjan Miten joutsen sai mustat jalat, selkosatuja meiltä ja maailmalta (Pieni Karhu 2012). Siri ja vedenpaisumus -kuvakirjaan Leea Simola on tehnyt myös tekstin itse. 

Tarina itsessään tekee kunniaa  lapsen ehtymättömälle mielikuvitukselle ja vapaan leikin riemulle. Sateisella säällä lapset joutuvat keksimään viihdykettä sisätiloissa. Kolme sisarusta piirtää Kyöpelinvuoren ja mallipiirustusten mukaan he lähtevät rakentamaan sitä kotoa löytyvistä huonekaluista ja sisustusesineistä. Rakennelman on tarkoitus pelastaa heidät vedenpaisumukselta.

Kuvissa on energiavärinä paljon keltaista ja turkoosia sinistä. Leea Simolan kuvitusta 
kuvakirjaan Siri ja vedenpaisumus (Myllylahti 2016).

Perheen kuopukselle, kuolaavalle Morokollille, on keksitty tärkeä rooli:

Morokolli on salainen aseemme hyökkääjiä vastaan: elävä kuolatykki! Morokolli kuolaa niin paljon, että voi hukuttaa tunkeilijat kuolaan. Jos ne eivät siis huku vedenpaisumukseen.

Nakki-koira muuttuu leikin tiimellyksessä hurjaksi merihirviöksi, kunnes isä laukaisee leikin lumouksen ja pyytää siivoamaan sotkut.

Myllylahden sivuilla julkaistussa haastattelussa Simola kertoo, kuinka skandinaavinen design-esinemaailma päätyi kirjaan: 

Design tuli kirjaan oikeastaan vahingossa. Kuten mainitsin, piirtäminen oli vaikeaa. Kun yritin piirtää päästäni niinkin helppoa asiaa kuin pöytää tai jakkaraa, en saanut mittasuhteita tai perspektiiviä oikein. Lopulta päätin piirtää mallista. Kokosin omat huonekaluni pinoon ja piirsin yksinkertaisesti sen mitä näin: myös tunnistettavia kuoseja ja huonekaluja, koska ne löytyvät minulta kotoa. Ihan kaikkea kirjasta löytyvää designia minulla ei sentään ole: piirsin myös designia, jota haaveilen joskus hankkivani. Pääosassa ei silti ole design vaan leikki. Jos joku bongaa kirjasta tuttua designia niin se on kiva lisä! – – 

Leea Simolan digikuvitus on pääosin raikasta ja freesin oloista. Viime aikoina lastenkirjakuvituksissa on ryhdytty käyttämään yhdenlaisena haljuna tehokeinona sitä, että ääriviivat näyttävät toisinaan unohtuneen.    

Simolan kuvituksessa tämä tyylittely ei juurikaan haittaa kuvan hahmotusta, mutta tuntuu silti tarpeettomalta erikoisjipolta.