Uudessa nuortenromaanissa ekakerta on suoritus ja siksi ison ilon aihe

Nelli Hietala: Miia Martikaisen kärsimysviikko, 161 sivua, Karisto 2016. Kansikuva Kati Rapia.

Hämeenlinnassa asuvan Nelli Hietalan (s. 1981) ensimmäistä nuortenromaania Miia Martikaisen kärsimysviikko – joka ei totuuden nimessä nimellään liiemmin keimaile – mainostetaan takakannessa sanoilla ”kesänraikas feelgood-romaani täynnä huumoria ja herkkyyttä”.

Toisaalta Hietalan nuortenromaania voisi luonnehtia myös ronskin siekailemattomaksi kesäfiilistelyksi, jota  huumori  sopivasti pehmentää.  

Tällainen viihdyttävyys ja nopealukuisuus on tuttua Tuija Lehtisen tuotannosta. Lehtinen on saanut parin viime vuoden aikana miehisen kilpailijan Jyri Paretskoista, jonka Shell´s Angles -sarja on karttunut jo kolmella osalla. 

On hienoa, että yhdysvaltalaisen seurusteluhömppäkirjallisuuden rinnalla julkaistaan vielä tällaisia kotikutoisia vastineitakin.

Miia on 16-vuotias seurustelun suhteen vielä kokematon, mutta suurisuinen ja mutkattomasti uusiin asioihin suhtautuva teini. Miian reteää elämänasennetta voi halutessaan selittää sillä, hänellä on kaksi äitiä.

Pohjimmiltaan Miia on kuitenkin tarkkailijaluonne. Hän tekee ehtimiseen nasevia havaintoja arkisista asioista:

Tukkaansa korjailevat pojat ovat aina olleet mun mielestä söpöjä. Kai se johtuu siitä, että useimmat yrittää suoriutua siitä hiukan salaa, koska sellaista tyttömäistä elehdintää ja ulkonäön huomiointia pidetään vähän nolona ja epämiehekkäänä. Nolot, epämiehekkäät pojat tuntuvat jotenkin  rehellisimmiltä kuin toisilleen uhoavat perusjannut.

 –      – Muoti on siitä metka asia, että ne asusteet, jotka isommassa kaupungissa ovat kuuminta kuumaa, menettävät merkityksensä jo tuppukylän asemalla ja valahtavat vanhanaikaisiksi. Täällä autenttiset 90-luvun ruutupaidat pingottavat rantapallonkokoisten vatsakumpareiden yllä, henkselit paukkuvat eläkeläisten sammareissa, Cousteau-pipot peittävät metsureiden pälvikaljuja, ammattikoululaiset viljelevät ironisia viiksiä enimmäkseen tosissaan ja mummot pyyhkivät kukallisilla nenäliinoilla kolmekymmentä vuotta sitten hankittuja trendilasejaan.
 

Miia äiteineen viettää perinteistä kesämökkiviikkoa – Mia pitkin hampain ja äidit sitäkin antaumuksellisemmin.

Idylli häiriintyy, kun myrsky tuo mökkirantaan Miiaa muutaman vuoden vanhemman Tanelin  ja tämän isän. Moottoriveneestä on loppunut polttoaine, ja nuoret  lähtevät toisiaan kyräillen sitä kylältä hankkimaan. 

Kommelluksia sattuu jo heti alkuun, ja järveen uponneet bensarahat on pakko korvata luovilla ratkaisuilla.

Hietalan romaania kannattelee kepeä sanailu ja ennalta arvattavan kaavan mukaan sommitellut ihmissuhdesekoilut. Lajityyppiin toki kuuluu, että muualta tulleelle Adonikselle on myös paikallinen kilpakosija.

Seurustelun suhteen täysin kokematon tyttö antautuu ekakerralle hämmästyttävän velvollisuudentuntoisesti ja jopa suorituskeskeisesti:

En pysty vielä käsittämään edellisyön tapahtumia. Muistan kyllä jokaisen yksityiskohdan, mutta ne tuntuvat tapahtuneen jollekulle toiselle, jonkinlaiselle rinnakkaispersoonalle. En voi uskoa  että olen tehnyt sen. Käännän peilikaapin ovet niin, että näen profiilini ja tiiraan itseäni joka kulmasta, mutta heijastus on sama vanha, aavistuksen tyytyväisempi kenties, suupielet pyrkivät ylöspäin. Alapää on hellänä; todiste siitä, etten ole nähnyt vain levotonta unta. 

Nyt coolina, Miia, mä ohjeistan itseäni. 

Aikuisuus on tätä: seksiä, seksiä, seksiä. 

Ihmiset tekee sitä monta kertaa viikossa ja se on ihan tavallista. Älä tee tästä mitään numeroa. 

Miia Matleena Martikainen, karjun suihkun kohistessa päähäni: sä teit sen! 

Suihkuseinätäristyksiä, vaahtofanfaareita.

Paljon jää vielä avoimeksi, esimerkiksi Miian huolenpidon kohteeksi jääneen sammuneen miehen kohtalo. Arvatenkin Hietala on siis suunnittelemassa romaanille jatkoa.