torstai 2. kesäkuuta 2016

Heureka! Äärimmäiset tunteet kuuluvat nuoruuteen














John Green: Teoria Catherinesta, suom. Helen Bützow, 328 sivua, WSOY 2016. Kansikuva Rodrigo Collar Design/ Dewin Washburn.






Yhdysvaltalainen John Green (s. 1972) on nostanut  nuortenromaanin statusta aikana, jolloin fantasia oli jo vaarassa selättää kokonaan realistisen nuoruuden kuvauksen. 

Kaikesta päätellen Green on saavuttanut suomalaistenkin lukijoidenkin vankkumattoman suosion. WSOY on nyt suomentanut kaikki Greenin tähän mennessä yksin kirjoittamat nuortenromaanit. 

Uusin An Abundance of Katherines on ilmestynyt Looking for Alaska -esikoisen jälkeen jo kymmenen vuotta sitten vuonna 2006. Green kirjoittaa kuitenkin hyvin yleispätevästä nuoruudesta, jota nopeasti ohimenevät muoti-ilmiöt (fanikulttuuri, vaatemuoti tai muut trendit) eivät hetkauta.  

Kotkalainen kirjastonhoitaja ja kirjavinkkari Markku Kesti nosti Lastenkirjahyllyn kommentissa esille, että kotimaisesta nuortenkirjallisuudesta ei enää hevillä löydy samaistumiskelpoisia ja  tuiki tavallisia sankareita.

Onko niin, että tämä aika kerta kaikkiaan on otollinen huippulahjakkaiden, ökyrikkaiden tai rutiköyhien, äärimmäisen pahasti traumatisoituneiden tai ulkonäkönsä kanssa äärirajoilla tasapainoilevien nuorten elämänkohtaloita kuvaaville nuortenkirjoille?

Kuriositeettina kiinnostava on juuri ilmestynyt, todennäköisesti chick-lit:in lajityypin alle luokiteltava Julie Murphyn Dumplin. Isosti tai ei ollenkaan (Otava), joka kertoo erittäin kurvikkaasta Willistä, joka pohtii onko mahdollista olla yhtä aikaa sekä läski että kaunis. Myös Anna Hallavan Sammakkoprinsessan ja Operaatio Hulitulin (Tammi 2015 ja 2016) päähenkilö on runsaista muodoistaan huolimatta ehta keijukainen.


John Greenin nuortenromaanin sankari on 17-vuotias ihmelapsi Colin, jonka erityisyyttä vanhemmat ovat kaikin tavoin pönkittäneet. Poika oppi lukemaan kaksivuotiaana ja pääsee erityislahjakkaiden lasten päiväkotiin. Mutta Colinin lahjat hämmentävät sielläkin.

Niinpä ajoittaisista pidätysvaikeuksista kärsivät lahjakas lapsi päätyi South Sidelle pieneen, ikkunattomaan toimistoon keskustelemaan sarvisankaisia laseja käyttävän naisen kanssa, joka pyysi häntä etsimään kuvioita kirjain- ja numerojoukoista. Colinia pyydettiin kääntämään monikulmioita. Häneltä kysyttiin, mikä kuva ei kuulunut muiden joukkoon. Nainen esitti hänelle joukoittain ihania kysymyksiä, ja hän piti tutkijasta heti. Sitä ennen Colinilta oli kysytty etupäässä, oliko häneltä tullut pissa housuun, tai voisiko hän ystävällisesti syödä vielä yhden lusikallisen vihanneksia.

Colinin jumittunut ajatusmaailma antaa viitteitä aspergerista tai autismista. Hänestä on hauska keksiä anagrammeja (ja niiden suomenkielisistä, asiayhteyksiin sopivista vastineista on kiittäminen suomentaja Helena Bützowia).

Onneksi hänelle ei tarinassa kuitenkaan anneta mitään diagnoosia. Eniten teini-ikäisen Colinin elämää rasittaa outo fiksaatio rakastua vain Catherine-nimisiin tyttöihin.

Colinilla on sentään onneksi yksi kaveri, arabi Hassan, joka tasaa Colinin pahinta angstia, liittyipä se sitten tyttöihin tai elämään yleensä. 

Viimeisimmän seurustelusuhteen päättyminen vetää Colinin mielen apeaksi, ja pojat lähtevät roadtripille Indianapolisin halki Tennesseehen. Arkkiherttua Frans Ferdinandin hauta saa heidät poikkeamaan pienelle paikkakunnalle, missä odottaa Hollis äitinsä kanssa. Pojat pääsevät majoittumaan heidän luokseen, kunhan käyvät ylöspidon vastineeksi tytön kanssa haastattelemassa vanhuksia.

Odotuksenmukaisesti tästä seuraa suuria tunteita, kolmiodraamaa ja vähitellen myös Colinin pahimman angstin seestymistä. Käänteentekeväksi muodostuu  villisianmetsästys, jonka traagiset ja koomiset ainesosat auttavat Colinia ymmärtämään jotakin hyvin oleellista paitsi elämästä yleensä niin myös itsestään ja suhteesta tyttöihin.

Green kirjoittaa nopealukuisia ja viihdyttäviä romaaneja mitä eriskummallisimmista aiheista. Hänen teoksensa onnistuvat olemaan älyllisesti haastavia. Erityiskiitoksen saa myös Greenin dialogi, joka on aina riemastuttavan eloisaa ja uskottavaa. 

Matemaattisesti orientoituneille lukijoille kirjassa on lukuisia matemaattisia graafisia käyriä, joita Greenen matemaatikkoystävä Daniel Bliss lopussa olevassa liitteessä vielä kehii auki. 


Rouva Huun riemuksi tässäkin nuortenromaanissa tehdään ovelaa propagandaa lukemisen puolesta:

Colinin kerrotaan pitävän  ”kaikista kirjoista, koska hän piti itse lukemisesta, siitä että merkit sivuilla muuttuivat hänen päässään taianomaisiksi sanoiksi”.

- - Lukeminen tyynytti hiukan Colinin aivoja. Kun hänellä ei ollut Katherinea, ei teoriaa eikä mainittavia toiveita henkilökohtaisesta merkityksestä, jäljelle ei jäänyt paljon mitään. Mutta hänellä oli sentään kirjat. Kirjat ovat jätettyjen ääripäitä; jos ne laskee kädestään, ne odottavat ikuisesti, mutta jos niihin kiinnittää huomiota, niiltä saa aina vastakaikua.


Palataan vielä tähän tavisnuorten vähäiseen määrään nykynuortenkirjoissa.

Kysymys on tietysti nuoruuteen liittyvästä eskapismista, halusta paeta omaa arkea fiktion maailmaan. 

Toinen toistaan friikimpien nuortenkirjasankarien nahkoihin samaistuessa kirjaa lukeva nuori voi kuivaharjoitella monia äärimmäisiä tunnetiloja ja elämäntilanteita. Ja taitava kirjailija, kuten John Green, pystyy kyllä osoittamaan ilman turhaa alleviivausta, että se kaikkein friikeinkin sankari on loppupeleissä aika keskiverto tapaus.








1 kommentti:

  1. HUIPPU arviopuffi varmaankin hulvattoman todentuntuisesta nuortenromaanista. MUSTIKKA kesään karkaajan luvuksi!

    VastaaPoista