Helppoa mutta silti rankkaa !

Marja-Leena Tiainen: Tatu, Iiris ja Pääkallomies, 104 sivua, Avain 2016.  Kansikuva Colourbox.com.

Marja-Leena Tiaista on syytä kiittää siitä, että hän on paneutunut ansiokkaasti tuotannossaan myös nuorten selkokirjallisuuteen.

Tiainen on monissa nuortenkirjahankkeissaan jalkautunut nuorten pariin ja on varmasti sitä kautta oivaltanut, että selkoteksteille on kysyntää: niistä hyötyvät maahanmuuttajanuoret ja ns. erityisnuoret, mutta  yhä enenevässä määrin myös  ihan tavalliset mutta lukuharrastuksessaan syystä tai toisesta kompastelevat nuoret.

Tiaisen edellinen selkonuortenkirja  Poika joka katosi (Avain 2015) pohjautui nuortenromaaniin Poistui kotoaan (Tammi 2005). 

Tatu, Iiris ja Pääkallomies on kuitenkin aivan uusi, itsenäinen selkokirja, kuten myös parin vuoden takainen ja juoneltaan vetävä Kyttäyskeikka (Avain 2014).

Psykologisesti taiten ja herkkävaistoisesti Tiainen kuvaa murrosikäisen Tatun etäihastusta itseään vanhempaan kauniiseen Iirikseen, joka työskentelee parturi-kampaamossa. Erinäisten sattumusten ansiosta Tatu huomaa, että Iiriksen poikaystävillä ja miestuttavilla ei ole kaikilla aivan pyyteettömiä aikeita tai helliä aatoksia Iiristä kohtaan.

Tiainen pitää jännitteen yllä karsien turhat rönsyt ja fokusoiden vain olennaiseen. 

Selkokirjassa ytimekäs ja riittävän imuisa juoni on tärkeä. Lukijan mielenkiintoa on pidettävä yllä vielä tavanomaista nuortenromaania kurinalaisemmin, kernaasti viimeiseen sivuun asti.  

Edelleen monet selkokirjat vähättelevät sovinnaisilla aihevalinnoillaan ja toisaalta kirjan ulkoasullaan lukijakuntaansa. Tiaisen kompaktissa tarinassa on myös tummia juonteita, jotka tässä yhteydessä ovat lukijakuntaa ajatellen pelkästään plussaa.

Kansainvälisen kuvatoimiston kautta valittu kansikuva antaa päähenkilöstä hiukan väärän oloisen kuvan.  Tatu ei ole mikään jurottava nuori, vaan oikeudentuntoinen, toimeen tarttuva nuorukainen!