sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Takkutukkakeiju valaa uskoa muutoin takkuilevaan lastennäytelmätarjontaan









Takkutukkakeiju. Käsikirjoitus, musiikki ja koreografia FAQ. Ohjaus Henry Pöyhiä. Näyttelijät Sonja Halla-aho, Veera Herranen, Henry Pöyhiä ja Arttu Soilumo. Tampereen ylioppilasteatteri. Viimeinen esitys YT:llä 24.7.2015 klo 15. Ikäsuositus +5.

Kaksi näytelmää lapsille. Vappu Kuuluvainen: Käärmeihmiset & Salla Viikka: Taikanaksutin.107 sivua,  TEAK 2013.






Kesä on myös lastenteatterin kiivasta sesonkia. Lastennäytelmissä luotetaan Tampereella – kuten muuallakin – varmoihin kassamagneetteihin. Komediateatterissa pyörii Risto Räppääjä ja Pyynikin kesäteatterissa Maltti ja Valtti, tohelot poliisit.

Rouva Huu kävi eilen viime tipassa katsomassa FAQ-teatteriryhmän Takkutukkakeijun, jota mainostetaan “uuden sukupolven lastensatuna”. Teatteri F.A.Q perustettiin tarpeesta kertoa aiheista, jotka ovat läsnä 2000-luvun lasten elämässä, mutta joihin lastenteatteri ei ole vielä ymmärtänyt tarttua.

Krokantti on keijuperheen ainokainen. Hän ei oikein istu keijujen heimoon: hän on kömpelö ja täysin tanssi- ja laultaidoton. Jokaviikkoiset Hattarakarnevaalit ovat Krokantille piinalliset. Krokantti pitää hattaraa enemmän popcorneista! 

Keijutyttö tuntee vetoa Keijumaan naapurina asuviin peikkoihin. Lojaalius vanhempia kohtaan ajaa Krokantin karkaamaan kotoaan.  Hän tutustuu Ronkelimaan prinsessaan Salliin, joka on mieluummin supersankari kuin prinsessa

Krokantti lähtee kuulemaan Vanhan viisaan puun neuvoja, mutta ei malta vielä kuunnella. Kun Krokantti kohtaa peikot, hän vähitellen tiedostaa, että tutkainta vastaan on turha potkia ja niin alkaa keijun eheytyminen peikoksi, häntineen päivineen.


Takkutukkeiju-näytelmä antaa ajattelemisen aihetta yleisellä tasolla: kuinka paljon ulkoa päin asetetut oletukset ja odotukset vaikuttavat meidän kaikkien käyttäytymiseen. Liian tiukkaan napitettuja sukupuolirooleja, erilaisuuden tuntoja ja seksuaalisuutta ja itsensä hyväksymistä työstetään ilman sormen heristystä tai taivastelua.     

Kulttuuricocktail-ohjelman nettisivuilta löytyy Anu Heikkisen artikkeli Näin puhua lapsen kanssa transsukupuolisuudesta. Haastateltavina olivat Takkutukkakeijun näyttelijän ja toisen käsikirjoittajan Sonja Halla-ahon sekä ohjaajan ja näyttelijän Henry Pöyhiän lisäksi myös kirjailija Siri Kolu.

Sonja Halla-ahon mielestä on tärkeämpää kertoa lapsille erilaisuudesta kuin transsukupuolisuus-käsitteestä:

– Näytelmää kirjoittaessa meillä oli ajatus, että tuodaan lavalle mahdollisimman paljon erinäköisiä ja -tapaisia hahmoja, kuten sympaattinen homopariskunta sekä prinsessa Salli, joka haluaa olla supersankari. Halusimme tehdä niistä sellaisia, että ne olisivat helposti lähestyttäviä.
– Transsukupuolisuudessahan on kyse siitä, että ihminen ei koe olevansa jotain, mitä hänelle on sanottu hänen olevan. Ei siinä sen kummemmasta asiasta ole kyse.
Näytelmän ohjaajan ja näyttelijän Henry Pöyhiän mukaan aikuisten luomat käsitteet ovat lapsille usein tuntemattomia:
– Aikuiset synnyttävät lokeroita ja streotypioita. Ei lapsi esimerkiksi näe näytelmän homoparin Ronaldin ja Haroldin seksuaalisuutta, vaan sen, että he ovat tanssijoita ja onnellisia toistensa kanssa.

Teatterikorkeakoulussa järjestettiin viimeksi vuosina 2011-2012 lasten- ja nuortenteatterikurssi, joka toteutettiin yhteistyössä ruotsalaisen Unga Klaran ja ruotsalaisten lastenteatterivirtuoosien Suzanne Ostenin ja Erik Uddenbergin kanssa. 

Teatterikurssi poiki muun muassa kaksi uutta näytelmää, Vappu Kuuluvaisen Käärmeihmiset ja Salla Viikan Taikanaksutin, joista erityisesti Viikan teksti Takkutukkakeijun tavoin työstää tytön ja pojan roolimalleja, paikoin roiman liioittelun ja huumorinkin kautta.


Näytelmäkirjailija ja TEAK:in silloinen dramaturgian professori Laura Ruohonen penää saatesanoissaan muiden Pohjoismaiden malliin Suomeenkin teatterialan opiskelijoille pakollisia lastenteatteriopintoja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti