Lähi-idän nuoria uutisotsikoiden takaa

Seita Vuorela: Lumi, viimeistellyt Vilja-Tuulia Huotarinen, 240 sivua, WSOY 2016, kansikuva Terhi Ekebom.

Odottelin pitkään sopivaa hetkeä tarttua kaikessa rauhassa Seita Vuorelan (1971–2015) postuumisti julkaistuun romaaniin.  

Vierauden tunnot ja identiteetin pohdiskelu yhdistävät useampaakin Seita Vuorelan teosta.

Pakolaisteemansa takia Lumi asettuu myös kiinnostavaan vuoropuheluun  Juuli Niemen Et kävele yksin- ja Esko-Pekka Tiitisen Neljän tuulen paita -nuortenromaanien kanssa. Erityisen latauksen synnyttää myös se, että Juuli Niemi jakoi saman työhuoneen Helsingin Kalliossa Vuorelan ja Johanna Venhon kanssa. 

Seita Vuorelan romaanin suurin ansio on Suomeen turvapaikanhakijoina tulleiden iranilaisnuorten arjen luontevassa kuvauksessa. 

Romaanin keskushenkilö, teini-ikäinen Siamak-poika, antaa aidon ja sympaattisen äänen pakolaisnuorten tempoilulle synnyinmaan ja uuden kotimaan ristipaineissa:

Teheran on ensimmäinen luku mun elämässä. Pohjola toinen. Siinä järjestyksessä, että Pohjoinen maa on se tärkeämpi. – –

Siamakin elämä nyrjähtää sijoiltaan kun sukulaistyttö Atisha pääsee väärennetyin paperein Suomeen ja majoittuu Siamakin perheeseen. 

15-vuotias Atisha muistuttaa olemuksellaan päivittäin Siamakia kulttuurisista verisiteistä – kunnniasta ja ylpeydestä sekä vihasta, joka voi leimahtaa odottamatta. Atisha halveksii poikaa, joka ei enää puhu persiaa ja tuskin osaa sitä enää kirjoittaa ja lukeakaan.

Oman äidinkielen vaalimisen tärkeyden lisäksi Lumi puhuu kauniisti myös uuden kotimaan kielen haltuun ottamisen merkityksestä ja auktoriteettien hapertumisesta perheessä, kun vanhemmat eivät halua tai jaksa tai pysty opettelemaan uutta kieltä. Siamak hämmentyy  joutuessaan sotkeutumaan vanhempiensa asioihin toimiessaan tulkkina virastoissa ja terveyskeskuksessa.

Siamak on nimetty kuolleen setänsä mukaan, ja nimi tuntuu velvoittavan nuorta miestä jopa kohtuuttomuuksiin asti:

Koska mulla on kuolleen miehen nimi, musta tuntuu että mä olen jotain velkaa sille kuolleelle, että se toivoo jossain toisessa maailmassa, että mä jatkaisin sen sotaa. Että mä kostaisin sen puolesta. Mä ajattelen, että mun täytyy tehdä jotain suurta ennen kuin mä kuolen, sillä muuten mä olen pettymys. Musta ei voi tulla ongelmanuorta niin kuin monista muista mamuista. Silloin mun setä katsoisi mua sieltä mistä lie kuoleman maasta ja häpeäisi. Mä pelkään, ettei musta tule yhtä kovaa luuta kuin se. Mä sanon tämän taas. On tosi vaikea peitota tyyppi, joka on kuollut.

Kirjailija Vilja-Tuulia Huotarinen on viimeistellyt Vuorelalta kesken jääneen käsikirjoituksen painovalmiiksi. Kuinka paljon kieleen liittyvää stilisointia ja editointia mahdollisesti jopa aukkoisen käsikirjoituksen loppuunsaattaminen on vaatinut – sitä voi lukija vain arvailla. 

Nuoren lukijan kannalta tarinan draamallinen kliimaksi tihentyy vasta Nooran kotibileiden kuvauksessa romaanin puolivälissä. Atisha puolustaa kunniaansa ja käyttäytyy ennalta arvaamattomasti mutta oikeutetusti. 

Avoin loppu jättää lukijalle monta kysymystä, mutta toisaalta myös henkistyneen olon sekä varmuuden siitä, että keskushenkilöiden tulevaisuuden voi  – tavalla tai toisella – tulkita onnelliseksi. 

Vuorelan odottamattoman, ennenaikaisen kuoleman jälkeen kerrottiin, että hänellä oli tekeillä käsikirjoitus aikuisille. Tiettävästi kyse on tästä teoksesta. 

Lumen kaksoisuokitus – nuorille ja aikuisille – on perusteltu ratkaisu monestakin syystä.

Vuorelan edellisen romaanin, Karikon (WSOY 2012) tapaan myös Lumi on ulokkeinen ja rakenteeltaan vaativa teos. 

Atishan blogitekstit ja hänen H. C. Andersenin Lumikuningatar-satua varioiva ns. arabi-versionsa on kursivoitu, mikä on typografisena ratkaisuna iso haaste katkoessaan pääjuonta. Satu toimii vertauskuvallisena taustatekstinä romaanin kantavalle teemalle, identiteetin työstämiselle.

Lumi on rosoinen ja intensiteetiltään vaihteleva teos. Seita Vuorelan ääni ja vimma kuultaa siitä vahvasti ja tunnistettavasti läpi.

Erityiskiitoksen ansaitsee Terhi Ekebomin kansikuva, jossa arabialainen kulttuuri ja pohjoisen lumikiteet liittyvät joutsenten kautta kauniisti yhteen.

Alkaneella viikolla käynnistyvät kirjallisuuden mediajulkisuuden ruuhkaviikot, kun julkistetaan kaikkien kolmen Kirjasäätiön jakamien palkintojen ehdokkaat. 

Palkintojen nimeä on viilattu aiemmista: nyt jaetaan siis Finlandia-palkinnnot kolmessa kategoriassa: kaunokirjallisuudessa, tietokirjallisuudessa sekä lasten- ja nuortenkirjallisuudessa (rouva Huu vähän haluaisi jupista tästäkin luokittelusta: kyllä lasten- ja nuortenkirjallisuuskin on parhaimmillaan hyvinkin laadukasta kaunokirjallisuutta). 

Ensimmäistä kertaa kaikkien palkintojen ehdokasjulkistus on keskitetty samalle viikolle. Tietokirjallisuus saa avata viikon tänään ja konsensus-hengessä lasten- ja nuortenkirjat ovat keskiössä keskellä viikkoa eli keskiviikkona ja jännitys huipentuu perjantaina Kaunokirjallisuuden Finlandiaan.  

Huomenna Lastenkirjahyllyssä julkistetaan taas rouva Huun kuusi omaa suosikkia vuoden 2016 kotimaisesta lasten- ja nuortenkirjatarjonnasta.