Näkyvyyttä ja mainetta saa ilman vippaskonstejakin

Jari Mäkipää: Etsiväkerho Hurrikaani ja tyly tubettaja, 141 sivua, Tammi 2016. Kansikuva Jii Roikonen. 


Kalle Veirto: The Next one, 145 sivua, Karisto 2016. Kansikuva Petri Latvala.

Näissä kahdessa kirjassa käsitellään nasevasti ja samansuuntaisesti nykyihmisen usein jopa vimmattua halua näkyä ja kuulua ja tulla keinoja kaihtamatta tunnetuksi.

Kalle Veirton nuortenromaanin sankari on ysiluokkaa aloittava Pasi, joka väärinkäsityksen takia päätyy luovalle erityisluokalle. Kaikkien odotetaan kehittelevän jokin luova projekti, ja Pasi on ymmärrettävästi ihan kuutamolla: 

– Irenellä oli haitarinsa, ja minunkin piti nyhjätä tyhjästä joku talentit, jota kehittäisin Minä osaan -projektissa. 

Vanhemmat tukevat pojan luovaa suuntautumista, sillä ”tavallinen ehtii olla koska tahansa”, kuten äiti viisaasti toteaa.

Pasi tarttuu rivakasti toimeen ja keksii  jääkiekkokeskustelupalstalle Katkoaika.com:iin provosoivan nimimerkin, jonka räväkät mielipiteet kiinnostavat pian laajempiakin urheilupiirejä. 

Kirjan nimi vinkkaa silmää kaikille jääkiekkofaneille ja Petri Latvalan suunnittelemasta kansikuvasta löytyville kalapuikoillekin löytyy selityksensä. 

Ennen vapaaksi kirjailijaksi ryhtymistään Veirto on työskennellyt urheilutoimittajana, ja hän on kaikesta päätellen käyttänyt tätä kokemustaan myös romaanin taustoissa, myös humorististen yksityiskohtien osalta. 

Tiiviiseen tilaan Veirto saa kehitettyä lukijalleen pureskeltavaa liittyen  nettietiketin aakkosiin ja parisuhdekuvioihin. 

Lasten- ja nuortenkirjailijat osaavat nykyisin ovelasti laventaa kirjojensa  lukijakuntaa. Jari Mäkipään TV-2:n lastenohjelmien kauttakin tutun Etsiväkerhon Hurrikaanin perustajat Jesse, Jenni, Karoliina ja Matias ovat edenneet jo yläkouluun asti, mutta joukkoon on liittynyt myös nuorempaa vahvistusta – kolmosluokkalaiset Raisa, Avi, Julius ja Viivi.

Seiskaluokalle tulee uusi oppilas, jonka muutama trenditietoinen tunnistaa oitis: olemukseltaan tosi cool Jimpo tubettaa vaatteista ja tyylistä, ja osa luokkalaisista on tulokkaasta aivan täpinöissään… kunnes luokalla ilmenee häikäilemätöntä kiusaamista ja panettelua, ja monen epäilykset kohdistuvat Jimpoon.

Veirron kirjan tavoin tässäkin opetellaan käytöstapoja niin netissä kuin sen ulkopuolelta löytyvässä tosielämässäkin. 

Jimpon pikkusisko Ninni kiteyttää kaikkien tunteet nasevasti:

Joskus rehellisyys on kuin käynti hammaslääkärissä: se pelottaa, saattaa vähän sattuakin, mutta lopulta se on hyväksi ja kirkastaa hymyn.

Mäkipään lasten- ja varhaisnuortenromaanista puuttuu moraalinen saarnaavuus: lukija saa hoksata olennaisen ihan omin päin. Ja mikä tärkeintä, toisiaan kyräilevät päähenkilöt oivaltavat lopuksi, että aito tyyppi voi olla ilman valheiden verkkoa ja merkkituotteiden turvaa.

Etsiväkerho Hurrikaani –kirjoissa on kouluelämän reteää paisuttelua ja opettajien roimaa karrikointia. Homejuustoon mieltynyt koulun keittäjä on keskeinen sivuhenkilö, ja tällä kertaa ääneen pääsee myös nahkahousuihin sonnustautunut opettaja Margit Haapaniemi, joka ottaa kantaa uuteen oppiaineeseen, koodaukseen:

– Totta maar meikäläinen koodaukset tuntee: kotisivut, vasepukit, vitterit, instrammit, morset ja muut humputkset. Joka puolelta tuutataan, ett vee-vee-vee-piste-kom ja häsmäk sitä ja häsmäk tätä.