”Wikipediassa ei ole teiniaaveita!”

Lastennäytelmä Vesta-Linnea ja aavelapsen arvoitus Tampereen Työväen Teatterissa yhteistyössä Teatteri Siperian kanssa. Käsikirjoitus Tove Appelgren, suomennos Jyrki Kiiskinen.  Ohjaus Miika Muranen. Pääosissa  Maija Koivisto (Vesta-Linnea), Kristiina Hakovirta, Marika Heiskanen, Minna Hokkanen, Tuukka Huttunen, Janne Kallioniemi, Riikka Papunen ja Valtteri Lehtinen.  Lavastus ja pukusuunnittelu  Pirjo Liiri-Majava, Valosuunnittelu TJ Mäkinen, videosuunnittelu Kyösti Kallio ja Tero Koivisto, äänisuunnittelu Kyösti Kallio. Ensi-ilta 20.9.2016 Eino Salmelaisen näyttämöllä. Suositusikä alakouluikäisistä ylöspäin. Kesto 1 h 50 min.

Lastenteatterissa pelataan nykyisin varman päälle ja aiheet otetaan takuuvarmoista klassikoista tai nykylastenkirjallisuuden myyntihiteistä. Niinpä Heinähatut ja Vilttitossut, Risto Räppääjät, Eemelit, Peppi Pitkätossut ja Viirut ja Pesoset ovat vallanneet likipitäen kaikkien isojen teatterien näyttämöt, koska kaikki tietävät sisällön ennalta ja näytelmä voi tästä syystä levollisin mielin mennä lapsen kanssa katsomaan.

Perinteikäs tamperelainen lastenteatteri Teatteri 2000 sulautettiin jo muutama vuosi sitten Tampereen Työväen Teatteriin, mutta onneksi sielläkin vielä ymmärretään hyvän ja uudistavan lastenteatterin päälle.

Vesta-Linnea ja aavelapsi -esityksen hahmogalleria on tuttu Tove Appelgrenin & Salla Savolaisen Vesta-Linnea –kuvakirjoista, mutta Appelgrenin näytelmäkäsikirjoitus ja juonenjuoksutus on tyyten uutta. Monia kuvakirjoista tuttuja kohtauksia kyllä vilahtelee myös näyttämöllä, esimerkiksi aivan alussa Vesta-Linnean ja äidin yhteenotto, eli ns. sukkahousuepisodi, joka kolahti aikoinaan minuun Vesta-Linnea ja hirviöäiti -kirjassa (Tammi 2001).

Olin katsomassa esitystä yhdessä muutaman tamperelaisen koululuokan kanssa. Koululaiset olivat arvioni ja osittaisen tarkistuksenkin mukaan 3–4-luokkalaisia. Ennen esityksen alkua ajattelin, että ovatkohan nuo jo liian vanhoja, mutta väliaikaan mennessä pidin koostumusta juuri oikeana. Vaikka kauhuteemalla ja kummituksilla ei varsinaisesti mässäillä, niin neljäsluokkalaiset pojatkin olivat aivan täpinöissään ennen väliaikaa tulevasta kliimaksista ja cliffhangerista, kun aavelapsen nimi projisoidaan näyttämön takaseinälle!

Vesta-Linnean (vas. Maija Koivisto) ja aavelapsi Alexandran (Marika Heiskanen)
kohtaaminen lastenhuoneen yöllisessä kajossa. Valokuvan copyright
Tampereen Työväen Teatteri. 

Tove Appelgrenin dramaturgikoulutus näkyy myös hänen kuvakirjoissaan: hän kirjoittaa todentuntuista vuoropuhelua ja oivaltaa tarinan jännitteen merkityksen myös ääneen luettavassa tarinassa. Hänen erityisenä ansionaan on myös se, että hän malttaa jättää paljon asioita myös kuvituksen varaan. Appelgren on sisäistänyt hienosti teatterimaailmassa yleisen ensemble-työryhmäajattelun: jokaisen erityislahjakkuudelle löytyy hyvässä tiimissä tilaa. Siksi Vesta-Linnea –kuvakirjoistakin löytyy paljon nyansseja ja tarinaa tukevia asioita Salla Savolaisen visuaalistamina.

Kuten olen jo aiemminkin Lastenkirjahyllyssä todennyt, kummitukset ja kalman tuntu vetoavat myös nykylapsiin. Vesta-Linnean ja sisarusten lastenhuoneeseen ilmiintyy ihan vieras tyttö, jonka vain Vesta-Linnea aluksi näkee, mutta vähitellen myös puolisisarukset Wendla ja Freya sekä isoveli Paul-Axel saavat tuta, että kyse ei ehkä olekaan Vesta-Linnean mielikuvitusystävästä.

Vesta-Linnean perheessä riittää tunteita ja tulisuuttakin, mutta perhesiteet 
ovat vahvat. Valokuvan copyright Tampereen Työväen Teatteri.  

Näytelmä työstää – mutta ilman alleviivaavaa jyystämistä – monia lapsiperheissä ajankohtaisia ja tärkeitä aiheita – uusperheen ryhmädynamiikkaa, sisarusten huomionkipeyttä tai erilaisia tarpeita, vanhempien toimintastrategioita uran ja perheen yhteensovittamisessa – tavalla, jotka osuvat ja uppoavat aikuiskatsojaan.  

Näytelmän ykköstavoitteena on kuitenkin viihdyttää ja puhutella lapsikatsojaa. Sukupolvien ketju, omien vahvuuksien ja heikkouksien oivaltaminen ja ystävyyden ytimen ymmärtäminen tuodaan koskettavasti ja oivaltavasti näyttämölle. Vesta-Linnea sanoo lopulta haikeat hyvästit Alexandralle, joka on opettanut hänelle, että riittää jos on yksikin hyvä ystävä. 

Maija Koivisto  tulkitsee säkenöivästi Vesta-Linnean  ulkopuolisuuden ja erilaisuuden tunnot enemmän tilaa vievien sisarustensa rinnalla. Teatteri Siperiasta vieraileva Riikka Papunen on Vesta-Linnean puolisiskona perheen todellinen draamaqueen, joka vaatii paljon tilaa ja huomiota. Minna Hokkanen suurperheen äitinä on pysäyttävän aito – myös reagoidessaan mustasukkaisesti perheen isän, Viktorin, matka-apurahaan.  Janne Kallioniemen isän roolin huippuhetki tiivistyy kohtaukseen, jossa Viktor tempautuu – velvollisuudentuntoisesti, mutta silti heittäytyen – Wendlan leikkien pyörteisiin.

Teatteri Siperiasta vieraileva  Marika Heiskanen  tekee kalvakan aavelapsi Alexandran roolista riittävän elämänmakuisen ja kiinnostavan. 

Niin paljon kuin nykyteatteri hyödyntääkin erilaisia videoprojisointia ja teknistä kikkailua, niin tässä Kyösti Kallion ja Tero Koiviston videosuunnittelut ja pienimuotoiset animaatiot osuvat kyllä nappiin. Ingeborg-mummin koiran torkahtelut, leijuvat valokuvat ja Alexandran vanha mustavalkoinen ja liikkuvaksi tuleva kuva on toteutettu pieteetillä.

Ja kaiken muun hyvän päälle vanhan kansan aavetarinoiden perinnekin tulee hauskasti esille. Enpä ole tiennytkään, että Suomessa aavelapsia on kutsuttu ennen vanhaan ihkiriekoiksi.  Uusi ja vanha perinne törmäävät hauskasti tiedonjanoisen Paul-Axelin todetessa, että Wikipedia ei tunne teiniaaveita.

Esityksen kupeeseen on tehty myös opetuspaketti, josta löytyy 12 näytelmän teemoihin liittyvää tehtävää.

Lisäksi näytelmä toteutetaan rajattomana erikoisnäytäntönä  9. joulukuuta katsojille, joille teatteriin tuleminen on syystä tai toisesta haastavaa. Kokeilu on tiettävästi ensimmäinen laatuaan Suomessa.