Vetävä saaridekkari

Jukka-Pekka Palviainen: Suunnaltaan vaihtelevaa tuulta, 160 sivua, Karisto 2016. Kansi Mika Kettunen/ iStockphoto/ Shutterstock.

Jukka-Pekka Palviaisen nuortenromaanin nimet ovat harvinaisen osuvia.

Painotuore uutuus Suunnaltaan vaihtelevaa tuulta, kuten myös  sitä edeltäneet Tarpeeksi reilua ja Perjantai on hyvä päivä lähteä (Karisto 2016 ja 2014) ovat lakonisesta toteavuudestaan huolimatta jämäköitä ja hyvin romaanien tematiikkaakin kuvastavia nuortenkirjan nimiä.

Miten lienee, pitääkö hyvistä kirjan nimistä kiittää kirjailijaa itseään, kustannustoimittajaa vai kustantamon markkinointiosastoa?

--- Milla ajattelee, että hän on joutunut vankilaan. Mutta mikä on hänen rikoksensa? Onko se tapahtunut hänen edellisessä elämässään? Milla uskoo tällä hetkellä uudestisyntymiseen. Saattaa olla, että hän uskoo ensi viikolla johonkin muuhun. Hän ei jaksa yleensä pitkään uskoa samaan maailmanselitykseen. Sellainen elämä on hänestä tylsää. Että teesit olisi kiinnitetty sinitarralla huoneen seinään ja niiden mukaan pitäisi elää alusta loppuun. Paljon hauskempaa on kokeilla vähän kaikkea.

Näin ytimekkäästi lukijalle esitellään romaanin päähenkilö.

Millan perhe asuu hajallaan. Äiti on Vaippapaviaanin eli pikkusisaruksen kanssa töissä Brysselissä ja isän työ hylkeiden tutkijana sysää Millankin tahtomattaan kaukaiselle majakkasaarelle, jossa lukiotakin suoritetaan nettiyhteyden päässä olevan opettajan johdolla. 

Milla kaipaa parasta ystäväänsä Iinaa, mutta vähin erin  saaren asukkaat ja yllättävät tapahtumat muuttavat tytön  ynseää asennetta.

Palviainen on luonut jäntevän tarinan, jonka keskiössä on suljettu saariyhteisö  originelleine asukkaineen. Kuka yrittää sabotoida isän hyljetutkimuksia? Lähes jokainen saaren asukkaista joutuu vuorollaan Millan epäiltyjen listalle.

Milla tutustuu Nooraan, taiteilijaan, joka työstää taideteosta saarella asuneen Valpurin elämänkohtalosta. Nooran veli, jo aikuinen Matti,  herättää heti Noorassa tunneläikähdyksen. Mutta missä kulkee kiellettyjen tunteiden tai kosketusten raja?

Takakansiteksti  ei  korosta romaanin dekkarimaista rakennetta. Toki tihentyvän arvoituksen kupeessa otetaan mittaa myös perinteisen nuortenromaanin tapaan perhedynamiikasta sekä  ystävyyden ja seurustelun pelisäännöistä yleisemmällä tasolla. 

Palviaisen dialogi on – jälleen kerran – herkullisen letkää ja luontevaa.

Loppuratkaisuun tiivistetään vähän turhan paljon psykologista selittelyä syyllisen tekojen vaikuttimista, mutta rankoistakin ihmiskohtaloista huolimatta loppu kurkottuu toiveikkuutta kohti.