Pystypäin pelkoja kohti

Lastenmusiikkinäytelmä Uskalluksen käsikirja pelokkaille vanhemmille. Käsikirjoitus ja ohjaus Karoliina Kuvaja, sävellys Aino Putaala ja Salla Lehtipuu. Lavastus Heidi Lahtinen. Pääosissa Aino Putaala (Elli), Nunu Ahtiainen (Sikke), Ronja Jylhä-Vuorio (äiti ja Anku-nukke) ja Sampo Seppä (isä ja ihmemiesrobotti Touko). Tuotanto Sunna Maijala ja Hanna Lahtinen. Ensi-ilta Tampereen Ylioppilasteatterissa 4.2.2017. Esityksiä 5.3.2017 asti. Kesto 45 minuuttia, 5–8-vuotiaille.

Rouva Huu ilahtuu aina omavaloisista uusista kotimaisista lastennäytelmistä. 

Laitosteatterit rakentavat lastennäytelmätarjontansa pääosin joko tuttuakin tutumpien ja siksi niin turvallisten lastenkirjaklassikkojen ympärille tai vaihtoehtoisesti uudempien myyntimenestysten ympärille.

Onko niin, että lastennäytelmään menosta ensi kädessä päättävälle aikuiselle on tärkeämpää tietää jo ennakkoon esityksen koordinaatit kuin haltioitua yhdessä lapsen kanssa upo uudesta ja ainutkertaisesta esityksestä?

Tampereen ylioppilasteatterin uuden lastennäytelmän ohjaajalla ja käsikirjoittajalla Karoliina Kuvajalla on kokemusta myös lastenkirjahitin dramatisoinnista. Kuvaja ohjasi vuonna 2015 Kajaanin Harrastajateatterille  Timo Parvelan lastenkirjaan pohjaavan Ella ja Paterock -kesämusikaalin. 

Toimittaja Heli Sirviön haastattelussa  Kuvaja kiteyttää koko perhettä viihdyttävän lastennäytelmäkonseptin ydintä:

– Se riippuu paljon tekstistä: onko se rakennettu niin hyvin, että se keskustelee lasten kanssa. Toisaalta siinä pitää olla vanhemmillekin jotain. Esityksen on oltava intensiivinen ja jotenkin totta, jotta lapset löytävät siitä samaistumisen pisteitä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että kaiken pitää olla realistista vaan lapsen kiinnostus esitykseen on mahdollista herättää monella tavalla.

Elli (vas. Aino Putaala) arpoo erilaisia pelkoja käsikirjaa varten
yhdessä Sikke-sammakon (Nunu Ahtiainen), mollamaija Ankun
(Ronja Jylhä-Vuorio) ja ihmemiesrobotti Toukon (Sampo Seppä) kanssa.Valokuva 
Tero Kairento/ Tampereen Ylioppilasteatteri.   

Ellillä on ensimmäinen eskaripäivä. Vanhemmat hössöttävät asiaa yli äyräiden, mutta Elli on asiasta yksinomaan innoissaan.  

Ensimmäisessä isossa kohtauksessa kuvataan vanhempien kakofonista ja poissaolevaa kasvatusmetodia ja mietin, pitäisikö katsomossa olla lasten sijasta aikuisia ottamassa opiksi omista virheistään.

Mutta onneksi näytelmän fokus kääntyy nopeasti Ellin voimauttavaan mielikuvitusmaailmaan. Tytön pehmolelusammakko Sikke nimittäin kertoo Ellille, että vanhempien ylisuojeleva asenne voi johtua siitä, että vanhemmat itse pelkäävät monia asioita.

Elli päättääkin Sikke-sammakon, mollamaija-Ankun ja ihmemiesrobotti Toukon kanssa laatia vanhemmilleen oppaan, jonka avulla voi selvitä vaikeista tilanteista ja peloista.

Elli (näyttelijä Aino Putaala) ei onneksi jää hiukan hukassa
 olevien vanhempien heittopussiksi. Valokuva Tero Kairento/
Tampereen Ylioppilasteatteri.  

Olemukseltaan hentoinen, mutta karakteristiikaltaan valovoimainen Aino Putaala on näytelmän sirkeä generaattori. Yhdessä lelujen kanssa hän keksii keinot, joilla selättää pimeänpelon, vieraisiin tutustumisen pelon, maailmanlopun. Ja lopuksi hän keksii myös keinon ratkaista vanhempien kanssa syntynyt riitatilanne.

Leikki-ikäisten lasten pelot voivat aikuisen näkökulmasta olla joskus aivan absurdeja. Nunu Ahtiaisen ja Aino Putaalan lauluteksti kiteyttää hyvin pelkojen laajaa skaalaa:

–      – Joitakin lapsia saattaa pelottaa esimerkiksi pimeä sängyn alla tai juuri kun on menossa nukkumaan tai  ikkunan takana. 

Ja automobiilit –ne on pelottavia. 

Ja krokotiilit, jotka ottaa nokosia. 

Ja mummit, joilla on ilmavaivoja. 

Ja slummit ja pummit ja ummet ja lammet Ja kammet,  

joilla väännetään suuri laitteita. 

Ja pelit, joissa tarvitaan pelkkää tuuria.

ihmiset, jotka hoipertaa ja kertoo tyhmää juttua. 

Ja lelut, jotka katoaa juuri silloin, kun äiti flippaa ja iskä 

huutaa huttua.

Kiertoradat ja niiden kaarevuus. 

Mustat aukot ja meteoriitit. 

Reijittimet ja viimeiset niitit. – – 

Napakkaan kolmen vartin mittaan koottu esitys osallistaa katsojia myös toiminnallisesti. Aluksi jumpataan ja sitten kompataan muutoin Ellin ja lelujen pyrkimyksiä saavuttaa asetetut tavoitteet. 

Musiikki kulkee – sananmukaisesti meteliä pitämättä – läpi esityksen luontevasti ja tunnemaailmaa tukien.

Esitys tukee hyvin varhaiskasvatuksen uusissa opetussuunnitelmissa näkyvästi olevaa  tunnekasvatusta. Näytelmän kupeeseen on laadittu myös työkalupaketti, jonka avulla esityksen teemoja voi purkaa eri ikäisten lasten kanssa.

Esitystä voi tilata myös päiväkoti- tai kouluvierailulle.

Näytelmäkirjailija Pipsa Longan ytimekäs Lastenteatterin manifesti Näkyvä nähdyksi on luettavissa Taiteen edistämiskeskuksen Taiteen edistämiskeskuksen sivuilta. 

Lonka peräänkuuluttaa Suomeen uusia lastennäytelmäklassikoita, haastaa teattereita ajattelemaan yleisökäsitystään uusiksi. Longan manifestissa on myös listaus, jonka avulla voi mitata lastennäytelmäkirjallisuuden laatua. 

Hän penää lastennäytelmiltä mm. pelottomuutta:

En tarkoita pelon puuttumista itse tekstistä, vaan uskallusta ja rohkeutta katsoa myös mustaan, vaikeaan, mahdottomaan: rohkeutta katsoa suoraan.

Tampereen ylioppilasteatterin Uskalluksen käsikirja pelokkaille vanhemmille ei ehkä nimensä puolesta ole kovin raflaava lapsen kannalta, mutta pelkojen työstämisen osalta se osuu kyllä Pipsa Longan laatuvaatimuksiin. 

Esityksen päättymisen jälkeen huomaan lähteväni voimaantuneena ja omista peloistanikin tietoisempana aurinkoiseen pakkaspäivään.