Tyttö ilman menneisyyttä

Anna Laitinen: Miria viikinkien jäljillä, 141 sivua, Marketiimi 2016. Kansikuva Anu Toivola. 

Aiemmin tänä vuonna Lastenkirjahyllyssä  rouva Huu ihmetteli viikinkiaiheen runsastumista kotimaisissa lasten- ja nuortenromaaneissa.

Anna Laitinen täydentää viikinkiaiheisen seikkailukirjallisuuden tarjotinta vielä tyttösankarista kertovan sarjansa aloituksella Miria viikinkien jäljillä. 

Lastenromaani ammentaa klassisen lastenkirjallisuuden orpolapsitarinoista. 

11-vuotias Miria asuu lastenkodissa, jonka olot ovat ankarat:

– –  Ovesta pääsi kyllä ulos, mutta pihaa ympäröivä korkea rautainen aita sulki maailman ulos ja Mirian sisälle. Näin olivat asiat Myyränpolku 12:ssa, unohdettujen lasten talossa. 

Lastenkoti Myyränkolo oli suuri, keltainen puutalo kaupungin laidalla. Sen ympärillä kasvoi monenlaisia lehtipuita, korkeita pensaita ja mitä kirjavampi joukko erilaisia kukkia. Ulospäin talo näytti iloiselta paikalta, jossa lapset viihtyivät. Näin saattoi luulla, jos ei ollut talon asukas. Lastenkoti Myyränkolo oli kuitenkin toisenlainen. Siellä asuivat surulliset lapset, kaikkein epäonnisimmat, hylätyt ja unohdetut. – –

Haaveileva Miria on tuntee outoa viehtymystä merelle ja hän osaa kertoa elävästi viikinkiseikkailuista. Kalastajat olivat löytäneet Mirian Itämerelta ajalehtimasta, mukanaan kaulakoru, jossa oli hänen nimensä.

Vaikka Laitisen lastenromaani sijoittuukin nykyaikaan, niin merirosot ja viikingit ovat Mirialle ihan tätä päivää: 

” – – viikinkejä on olemassa vielä tänäkin päivänä. He eivät vain halua tavallisten ihmisten tietävän heistä. Suurimman osan ajastaan he purjehtivat Atlantin valtamerellä sekä Jäämerellä, ja vain silloin tällöin he uskaltautuvat maalle täyttämään ruokavarastojaan. Silloinkin he rantautuvat asumattomille alueille Pohjois-Norjaan ja Islantiin. Vain muutama ihminen on koskaan nähnyt nykyajan viikingin. Viikingit osaavat olla varovaisia.” Miria kertoi.

Kun Mirian paras ystävä Myyränkolosta saa uuden perheen, tyttö ryhtyy suunnittelemaan pakoa. Miria saa tahtomattaan kaverikseen Olavin, lastenkodin kiusanhengen, mutta yhteiset kokemukset hitsaavat heitä vähitellen yhteen.

Karkumatkallaan lapset saavat vihiä Viikinkimaa-nimisestä elämyskylästä, ja lähtevät sitä jäljittämään. He päätyvät kuitenkin ränstyneeseen sirkukseen, jonka entinen loisto on muisto vain.  

Periksi antamaton Miria puhaltaa sirkukseen kuitenkin uutta puhtia ja lumoaa viikinkiaiheisilla kertomuksillaan sirkusyleisön. Sirkuksen uusi suosio kantautuu kuitenkin lastenkodin viranomaistenkin korviin, ja edessä on nolo paluu takaisin. Mutta loppuun on varattu kohottava käänne, joka saa lukijan odottamaan jo malttamattomana seuraavaa osaa.

Anna Laitinen (s. 1989) on pohjoissavolainen esikoiskirjailija, joka on valmistunut englannin kielen maisteriksi. Laitinen kasvattaa jännitettä tarinaansa melko vähäeleisesti. Mirian pitkät viikinkitarinat ovat tärkeässä osassa, ja vähin erin lukijakin kiedotaan viikinkimaailman pauloihin. 

Kirjan kansikuva on epätarkka niin kuvan kuin tekstin osalta (kun vertaa sitä kustantajan sivuilta löytyvään skarpimpaan ja väreiltäänkin hieman heleämpään kuvatiedostoon).  Mitäköhän painovaiheessa on tapahtunut?