Rajatiloja... ja rakkautta

Holly Bourne: Oonko ihan normaali? Suomentanut Kristiina Vaara, 412 sivua, Gummerus 2017.

Nicola Yoon: Kaikki kaikessa, kuvittanut David Yoon, suomentanut Helen Bützow, 319 sivua, Tammi 2017.

Nuortenromaanien vetoapuna käytetään jo  erikoissairauksia, jotka hipovat  friikkiyden rajoja. 

Päähenkilöllä on entistä useammin jokin todella harvinainen diagnoosi, joka haittaa monin tavoin heidän arkeaan. 

Raflaavista aiheistaan huolimatta nämä kaksi nuortenromaania onnistuvat sohaisemaan Suomessakin ajankohtaista keskustelua ruskeista tytöistä ja feminismistä.

Kukapa ei olisi joskus lapsena tai vielä aikuisenakin saanut pinttymän olla astumatta katulaatoituksen rajakohtiin tai asettanut erilaisia ehtoja sille, mitä tapahtuu, jos liikennevalot ennättävät vaihtua punaisiksi ennen kadun ylitystä.

16-vuotiaan Evien tilanne on huomattavasti  kiperämpi: hänellä on OCD, obsessive-compulsive disorder, pakko-oireinen ahdistuneisuushäiriö, joka ilmenee muun muassa bakteerikammona ja siihen liittyvinä erilaisina pakkotoimintoina. 

Psykiatrisen sairaalan hoitojakson, pitkän lääkityksen ja terapian jälkeen tytön pitäisi aloittaa uudessa koulussa ja luoda itselleen ihan uusi identiteetti. Mutta rakkaushormoneille ei voi mitään, ja äkkiä  Eviellä onkin taas menossa kontrolli sekaisin…

Romaani kuvaa riipivästi Evien perhedynamiikkaa:  kukin perheenjäsen reagoi tilaa vievään sairauteen vähän eri tavoin.

Vaikka asetelmat muistuttavatkin yhdysvaltalaista teinihöttöromantiikkaa, niin  Holly Bourne on varustanut Evien ja hänen ystävänsä  Amberin  ja Lottien myös fiksulla feministisellä asenteella.   

Hauskasti Bournen romaani liittyy myös klassisen tyttökirjallisuuden traditioon, jossa on aina perustettu yhdistyksiä ja salakerhoja milloin minkäkin aatteen tai elämänkatsomuksen innoittamana. Tyttökolmikko perustaa Vanhapiika-kerhon, jossa he keskustelevat sukupuolinormeista ja kyseenalaistavat kärkkäästi myös toistensa ennakkoluuloja. Kirjan valttina on tyttöjen solidaarisuus.  Trilogian seuraavissa osissa näkökulman saavat Lottie ja Amber.

Kirjan lopussa on Holly Bournen haastattelu, jossa hän kertoo halunneensa puuttua mielenterveysongelmaisten stigmaan. Hän  työskentelee hyväntekeväisyyssivustolla TheSite.org, jonka kupeeseen avattiin myös seurustelua ja ihmissuhteita työstävä rinnakkaissivu Madly in Love.

Nicola Yoonin Kaikki kaikessa tuskin olisi päätynyt suomennettavaksi ilman romaanista tehtyä elokuvasovitusta, joka tuli Suomen ensi-iltaan äskettäin.

Madelinella on harvinainen immuunipuutostauti SCID ja sen vuoksi hän elää täysin suljettua elämää kotonaan lääkäriäidin valvovan katseen alla. Tyttö on tyytynyt outoon kohtaloonsa, kunnes naapuriin muuttaa samanikäinen poika, Olly, joka odotuksenmukaisesti sytyttää rakkauden roihun suojattua elämää eläneen Madelinen sydämeen – monella tavalla kohtalokkain seurauksin.

Romaanin jännite  ulottuu melkein kohtalokkaaseen karkumatkaan asti, mutta loppuratkaisu tuntuu kertakaikkiselta flopilta. Silti on helppo uskoa, että teinityttöihin Yoonin kielletty rakkaus vetoaa: sen elementeissä on paljon samaa kuin Eric Segalin hippiklassikossa Love Story (1970, suom. 1971). Amerikkalaisen nuortenromaanin kliseisiin kuuluvat myös lukuisat kirjallisuusviitteet, kaaviot, muistilaput, tekstiviestit ja listaukset.