Iloon uponnut tyttö

Kerstin Thorvall: Tyttö huhtikuussa, suomentanut Kaisu Hirvonen: 164 sivua, Otava 1962. Kansikuva Maarit Larva.

Kerstin Thorvall: Tyttö Pariisissa, suomentanut Päivikki Kemi, 176 sivua,  Otava 1964. Kansikuva Kerstin Thorvall.

Teema / Fem –kanavalla äskettäin pyörinyt ruotsalainen minisarja   Ehdottomasti kielletty Kerstin Thorvallin (1925–2010) elämästä on innostanut Rouva Huun paneutumaan Thorvallin suomennettuun lasten- ja nuortenkirjatuotantoon.

Maistiaisia on luvassa myöhemmin lisää.

Thorvall aloitti tyttöjen neuvokirjallisuuden tekijänä (suom. Kirja sinulle 1960). Siitä olikin luontevaa siirtyä kirjoittamaan perinteisiä tyttökirjoja. 

Tyttö huhtikuussa ja Tyttö Pariisissa pohjaavat  varmasti osittain Thorvallin omiin opiskeluvuosiin  Beckmanin muotoilukorkeakoulussa.

Suojattuun ja sovinnaiseen elämään tottunut kanttorin ainokainen Lena pääsee toteuttamaan unelmaansa Tukholmaan muotipiirtäjäkouluun.

Äidin huojennukseksi Lena saa majapaikan ruustinna Sunessonin hoteista. Äiti kyllä tietää "suurkaupungin huumausainekoplat, sukupuoliorgiat ja hulinajoukot".

Vähitellen tyttö huomaa, että lapsuuden rakkaasta ajanvietteestä, paperinukkien piirtämisestä,  onkin iso harppaus kovaa kilpailua ja kyynärpäätaktiikkaa vaativan mainospiirtämisen maailmaan. 

Naiivin luottavaisen luonteensa vuoksi hän selviää ehjin nahoin tyttöjen säälimättömän luokittelun ikeen alta:   

Lena ei ymmärrä, että hän näyttää toisenlaiselta. Hän ei ajattele lainkaan minkä näköinen hän on,  hänen huomiokykynsä on kokonaan suuntautunut ympäristöön. Hän on pyhän muodin esikartanossa ja odottaa papitarta. Hän on kuin pyhiinvaeltaja, joka pitkän ja vaivalloisen vaelluksen jälkeen on saavuttanut maalinsa. Hän on uponnut iloon. Hän ei käsitä kuiskauksia. Hän ei näe ivallisia hymyjä. Hän on täydellisen onnellinen tyttö. – –

Koulun opettajatkin suhtautuvat hieman epäillen Lenan maalaismaiseen olemukseen, joka on kaukana muotilehtien sivuilta.

Tyttö huhtikuussa keskittyy Lenan ensimmäiseen lukuvuoteen piirustuskoulussa. Lenaa huomattavasti vanhempi Mikael, joka on aiemmin vain leikitellyt tyttöjen tunteilla naistenmiehen elkein,  huomaa Lenan erityislaadun. Lena puhkeaa kukkaan, ja tämä ei jää muilta vuosikurssilaisiltakaan huomaamatta:

Sellaista on onni. Se vaikuttaa niin saavuttamattomalta, mutta kun se tulee luokse, emme mietiskele sitä.

Romaani päättyy dramaattisesti Lenan ensisuudelmaan.  

Tyttö Pariisissa on tunnemaailmaltaan rosoisempi. Lena on nyt ensirakkauden voimaannuttama, mutta vanhemmat kokevat Mikaelin uhkaksi tyttärensä viattomuudelle ja herkkyydelle. Ja vaikka mitään vanhempien pahimpien uhkakuvien kaltaista ei todellakaan ole vielä tapahtunut, Lenan isä katsoo parhaaksi lähettää tytön muodin mekkaan, Pariisiin, jäähdyttelemään tunteitaan ja toivon mukaan unohtamaan mokoman Mikaelin. Etäisyys tekee lopulta hyvää –  myös Lenan ammatilliselle identiteetille.

Teospari on perinteinen nuoren tytön kasvutarina. Thorvallin myöhempien kohauttavien aikuisromaanien särmä on vasta umpullaan näissä sovinnaisissa tyttöromaaneissa.  Tiedostavan nykylukijan huojennukseksi Lena ei Pariisissa suostukaan enää miesten oikkujen vietäväksi, vaan ottaa naiselliset toimintastrategiat käyttöön.

Ja silläkin uhalla, että joku syyttää spoilaamisesta, niin paljastan, että Tyttö Pariisissa päättyy sanaan tulenlieskat!  

Molemmat teokset ovat ilmestyneet Otavan isojen tyttöjen kirjastossa. 1950–60-luvulla merkittävään kustantajasarjaan kerättiin koti- ja ulkomaista tuoretta ja vähän modernimpaa tyttökirjallisuutta ”melkein aikuisille”.  

Erityishuomion ansaitsevat kirjojen kansikuvat. Tyttö huhtikuussa on saanut suomalaisen Maarit Larvan sovinnaisen tulkinnan, jossa Lena pyyhkii onnenkyyneleitä poskiltaan, taustalla avoin ikkuna ja Mikaelin epätarkka hahmo. Tyttö Pariisissa -kansikuva on Kerstin Thorvallin tekemä: se on elegantti ja tekee paremmin oikeutta päähenkilönsä määrätietoisuudelle.