Geokätköjen jäljillä pitkin poikin Suomea

Johanna Hulkko: Geoetsivät ja kadonnut muinaispurkka, kuvittanut Jari Paananen, 178 sivua, Karisto 2017.

On hauskaa, että itsenäisyyden juhlavuotena ilmestyy myös vähän erilaisia ”juhlakirjoja” lapsille ja nuorille.

Geoetsivät ja kadonnut muinaispurkka -kirjan takakannessa kerrotaan kirjan juhlistavan satavuotista Suomea. Kahdeksassa salapoliisitarinassa etsitään  geokätköjä Suomen luonnonnähtävyyksistä:  Bengtskärin majakalla Saaristomerellä, Hiidenportin kansallispuistossa Sotkamossa, Kierikkikeskuksessa Yli-Iissä, Kurikan Pirunpesässä,  Inarin Siidassa, Laukaalla Hitonhaudan rotkokanjonissa, Hailuodon Marjaniemessä sekä Lassinlinnan kalliosaarella Tampereen Näsijärvellä.

Geokätköjen lisäksi bongataan myös lepakoita ja pelataan Pokémon Gota.

Geoetsivät-sarja on löytänyt lukijansa: moderni etsiväseikkailu  on alakoululaisen suosiossa. Suosiota siivittävät  riittävän isokokoinen teksti, arkiset ja samastuttavat tapahtumat sekä sympaattiset päähenkilöt erilaisine perhemalleineen. 

Viekkaasti sarja myös hätistää lukijoitaan reippailemaan ja retkeilemään luonnossa. Hienoa, että saadaan enemmän valinnanvaraa perinteisten harrastusteemaisten lasten- ja varhaisnuortenkirjojen joukkoon.

Geoetsivät ja kadonnut muinaispurkka yhdistää kuvitteellista seikkailua ja tietoa. Sen lisäksi siitä löytyy interaktiivinen ulottuvuus, kun lukija joutuu pinnistelemään hoksaustaitojaan ratkaisemalla - haastavuudeltaan oikeasti kiperiä – salapoliisitehtäviä.  Saatesanoissa kannustetaan lukemaan tarinoita ääneen pienessä kaveriporukassa.

Geoetsivät, eli Raparperi, Emmi, Salli, Petteri ja Pasi-Antero,  matkailevat hieman vaihtelevissa kokoonpanoissa vanhempiensa kanssa. Etsivät reagoivat yllättäviin tilanteisiin kukin luonteensa mukaisesti.

Jari Paanasen kuvitus on ensimmäistä kertaa nelivärinen. Se on perusteltua osittain myös siksi, että kuviin on toisinaan kätketty vihjeitä arvoitusten ratkaisemiseksi. 

Paanasen karikatyyrinen kuvitustyyli ei kuitenkaan ole paras mahdollinen lukutaidon alkuun suunnattuun helppolukuiseen kirjaan, sillä  päähenkilöiden mojovat ja muikistelevat ilmeet eivät itsessään tue kovinkaan paljon tarinan sisäistämistä tai tue luetun ymmärtämistä.