tiistai 25. helmikuuta 2020

Kun kaikki muu kuin talli tuntuu turhalta
















Marika Riikonen: Ravilikat, 172 sivua, Karisto 2020. Kansikuva Sanna-Reeta Meilahti.





Äkkiä Emman täyttää vuolas onni, joka syntyy hiekan ja lannan hajusta, kesästä, riimun painosta ja siitä, että tuossa on hevonen, todellisena. 

Tähän Marika Riikosen esikoisteoksen päähenkilön Emman tunteeseen tiivistyy hevosaiheisen nuortenkirjallisuuden ydin. 

Ravilikat ei onneksi silti jää vain rajatun harrastajajoukon heppakirjaherkuksi. 

Elävän henkilökuvauksensa ja vivahteikkaan kerrontansa vuoksi se kiinnostaa varmasti myös realistisen nuortenromaanin ystäviä.
Hevosiin ja ratsastuksiin liittyvä kirjallisuus on ollut pitkään yksi nuortenromaanigenren tärkeä kivijalka. 

Nykyisessä harrastusvaihtoehtojen runsaudessa ratsastaminen on jäänyt monien kilpailevien vaihtoehtojen jalkoihin, ja siksi myös hevoskirjat ovat vähentyneet. 

Hevoskirjojen suosionlaskuun on myös eittämättä vaikuttanut se, että lukemaan oppineet lapset eivät enää automaattisesti siirrykään perinteiseen ”ahmimisikään”, jolloin voidaan lukea ahnaasti jopa useampia kirjoja päivässä.

Hevoskirjallisuuden konkareita ovat olleet jo 1970-luvulta lähtien sisarukset Merja ja Marvi Jalo.  Viime vuosina he ovat keskittyneet koira-aiheiseen Jesse-sarjaan (WSOY) ja helppolukuiseen Onnenkepparit-sarjaan (WSOY). 

Jalot myös suomentavat Linn Hallbergin Sinttu- ja Eppu-kirjoja. 

Merja Jalo on aiemmin kirjoittanut useampia ravimaailmaan sijoittuvia nuortenkirjoja. Suomen ensimmäinen naispuolinen raviohjastaja Ilma Ikonen ulotti asiantuntemustaan myös ravimaailmaan sijoittuvaan Pepe-nuortenkirjasarjaan (1977–1990 Otava).

Ravilikat eli Emma ja Kristin haluavat vihdoin saada omat hoitohevoset. 

Kodin lähellä olevalle ratsastustallille on kuitenkin hevostenhoitajiksi vuosikausien jonot ja siellä pärjää vain ”kovilla kyynärpäillä ja makeilemisella”.

Kristinin mummolan lähellä on Eilan ja Paavon, originellin pariskunnan,  pitämä pieni ravitalli, jonne tytöt pääsevät onnekseen tallitöihin. 

Tyttöjen vanhemmat suhtautuvat asiaan hieman epäilevästi, sillä pariskunnan aikuisella pojalla Heikillä on hieman kyseenalainen maine. 

Kristinillä on aiempaa kokemusta ravihevosen ajamisesta, kun taas Emma on kokemattomampi ja hevosten käsittelyssä muutoinkin arempi. 

Vähitellen Emma kuitenkin huomaa edistyvänsä ja hän saa myös Eilalta ja Paavolta hyvää palautetta, joka hivelee hänen itsetuntoaan. 

Marika Riikonen on tarkkavaistoinen kertoja. 

Taito saattaa juontua paitsi hänen omasta hevosharrastuksestaan niin myös päivätyöstä Hämeen Sanomien toimittajana. 

Riikonen tiivistää nasevia, kuvaannollisia ilmaisuja: 

Koulun alkaminen halkaisee maailman kahdeksi. Talli ja ei-talli. Talli ja muu maailma, joka on taas olemassa. Kesäloma leikkautuu menneisyteen.  
 – – Tosikkous virtaa hitaana ja harmaana loskana Emman suonissa. – – 
– – Pakkanen lävähtää naamalle kuin avokämmen. – –  

Ravilikat välttää hevoskirjallisuuden kepeät kliseet monellakin alueella: keskushenkilöistä rakentuu uskottavia persoonia, dialogi on luontevaa ja etenkin Emman mielenliikkeisiin tiivistyy hevosharrastukseen kuuluva intohimo.

Emman ystävä Netta ihmettelee sitä, että Emma jaksaa kaikkina vapaapäivinään pyöräillä useamman kilometrin päähän tallille.

Hän [Emma] yrittää selittää, miten välillä todella riipii, mutta kaiken korvaa tallipäivien täysinäisyys. Se että on osa jotain. Hetkessä olemisen tuntu. Ja hevoset tietysti. – – 
  

Hauskasti Riikonen myös viittaa Marvi ja Merja Jalon hevoskirjallisuuden maneereihin. 

Paavo sanoo, huolettomasti, ettei ori mitään tee, kunhan verryttelee, mutta Emma ei ole siitä lainkaan varma. Hän yrittää muistaa, että on kulunut vasta pari päivää. Hän painaa piilon ajatuksen, ettei Pikku-Tricky tunnu oikealta hoitohevoselta. Hän aavistaa lukeneensa liikaa Merja Jaloa. Tavallaan on hyvä, ettei tallissa ole ainuttakaan valkoista tai mustaa hevosta, joiden olisi jo värinsä puolesta pakko olla aivan ihmeellisiä.

Arvatenkin Ravilikat on uuden sarjan avaus. Sen verran kierrettä tiivistyy romaanin lopetukseen. 

Tallille tulee nimittäin uusi hevonen, ja Emmi tuntee itsensä monin tavoin aiempaa pystyvämmäksi hevosten hoitajaksi. 

Realistisen nuortenromaanin tuntua tulee Emman ja Kristinin ystävyyteen ilmaantuvista säröistä: Kristin haluaa enemmän vapaa-aikaa ja vapautta: pojat ja biletys ovat yht äkkiä kiinnostavampia kuin hevosten hoito. 

Lähes päivälleen samaan aikaan Ravilikkojen kanssa on ilmestynyt myös Marika Riikosen tietokirja Hevostytöt. Mikä saa ihmisen raahautumaan tallille vuodesta toiseen? (Arthouse). 

Kirja pohjaa Riikosen kyselyyn, johon hän sai yllätyksekseen paljon vastauksia. Kirja todentaa, että hevostyttöydessä ei ole kyse pelkästään ohimenevästä ikävaiheesta, vaan parhaimmillaan koko elämän jatkuvasta intohimosta. 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti