maanantai 26. lokakuuta 2020

Koulukiusaaminen ja zen
















Päivi Lukkarila: Kuinka saavutetaan zanshin, 149 sivua, Nokkahiiri-kustannus 2020. Kansikuva Ada Ikonen. 




 

Päivi Lukkarilan nuortenromaani on lähtökohdiltaan varsin perinteinen. 


Seiskaluokkalainen Arsi on taitekohdassa: hän etsii itseään, kaipaa isäänsä, jota ei ole koskaan tavannut,  ja yrittää tulla toimeen tietokonepelaamisesta alituiseen nalkuttavan yksinhuoltajaäitinsä kanssa.

 

Sivumääräänsä nähden omakustanteena ilmestynyt Kuinka saavutetaan zanshin on kokoaan paljon isompi ja merkittävämpi teos, jonka vahvuutena on näkökulman ja keskushenkilöiden riittävä rajaaminen. 


Lopputuloksena on ehyt ja lukijansa palkitseva kehitystarina, josta löytyy peilauspintaa erilaisiin elämäntilanteisiin. 

 

Romaani rinnastuu kiinnostavasti samankaltaisen juoniaihionsa takia Miikka Pörstin ja Anne Vaskon kuvakirjaan Gorilla, jonka arvioin  Lastenkirjahyllyssä viime viikolla


Molemmissa on nimittäin kyse kiusaajan ja kiusatun rohkeasta kohtaamisesta, jossa väistöliikkeen ja alistumisen sijasta uskalletaankin katsoa toista silmiin ja aloittaa uudelleen alusta.

 

Luokan kovis Peetu eli Korsto on ottanut Arsin silmätikukseen. 

 

Korstolle ”on elämä antanut älyä, ulkonäköä, varallisuutta ja kavereita – – suorastaan ämpärikaupalla”. 


Arsi joutuu koulussa Korston nolaamaksi.

 

Hän ei kuitenkaan jää kärvistelemään kohtaloaan, vaan päättää hyökätä Korstoa vastaan samoilla aseilla. 


Ajoitus ja toteutus vetävät kuitenkin vesiperän ja päädytään tilanteeseen, jossa Arsia syytetäänkin Korston kiusaamisesta.

 

”Kiusaaminen ei ole koskaan reilua. Ei, vaikka olis tullut itsekin kiusatuksi”, toteaa Arsin äiti pojalleen.

 

Arsi ilmoittautuu karaten alkeiskurssille. 


Motiivit ovat kahtalaiset. Äitiään miellyttääkseen Arsi ryhtyy harrastamaan  sellaista liikunnallista lajia, joka sopii hänen luonteelleen. Poika toivoo saavansa harjoittelulla fyysiseen olemukseensa enemmän vakuuttavuutta, jolla hän pystyisi selättämään Korston psyykkisen kiusaamisen.  


Arsilla on myös oletus, että hänen biologinen isänsä on yltänyt karatessa mustaan vyöhön.  

 

Romaanin nimessä esiintyvä zanshin tarkoittaa japanilaisiin itsepuolustus- ja taistelutaitoihin olennaisesti kuuluvaa mielenhallintaharjoitusta, jonka tavoitteena on pysyä tarkkaavaisena ja varuillaan. 


Arsikin oppii vähitellen olemaan enemmän tietoinen itsestään ja kehostaan sekä kaikesta ympäröivästä.

 

Sivujuonteena Lukkarilan nuortenromaani työstää myös Arsin viivästynyttä puberteettia, josta äiti ja kouluterveydenhoitaja ovat poikaa itseään huolestuneempia:

 

--- Kyllä mussa oli tapahtunut muutoksia, vaikka en ollutkaan karvainen kuin kookospähkinä tai venähtänyt viittätoista senttiä. Ne muutokset oli vaan sellaisia, ettei niistä viitsinyt äitiään tiedottaa. Enkä takuulla ollut ainoa kaveri meidän luokalla tai koko koulussakaan, ysit ja jopolaiset mukaan lukien, jolla ei vielä parta kasvanut. 

 

Näiltä osin Lukkarilan romaani tasapainottaa myös rakentavasti muutamista syksyn nuortenromaaneista löytyvää murrosiän hormonimyrskyn överiä kuvausta. 


Karateohjaaja Laurin sanat lohduttavat lopulta Arsia ja asettavat asiat muutoinkin oikeisiin mittasuhteisiin. Laurin hahmoon tiivistyy hienosti tukevan aikuisen merkitys: pojalle on tärkeää tulla nähdyksi, kuulluksi ja arvostetuksi.

 

Lukkarilan romaani on myös hyvä esimerkki siitä, kuinka harrastusaiheisen nuortenkirjan kautta pystytään kuvaamaan nuoruuden kehitysvaihetta sekä suhdetta kavereihin ja perheeseen. Harrastusta kuvaavissa lasten- ja nuortenromaaneissa on yleistä, että päähenkilö päätyy valitsemassaan harrastuksessa kilvoittelemaan itsensä ja voimavarojensa kanssa. 









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti