Carl-Johan Forssén Ehrlin: Kani joka tahtoi nukahtaa: nukutussatu kaikille iltakukkujille, kuvitus Irina Maununen, suom. Ulla Lempinen, Otava 2015.
Äänikirjana mm. Storytel-palvelussa, lukijana Eija Ahvo.
Kirjakauppaliiton ja Suomen Kustannusyhdistyksen julkistamien tilastojen mukaan viime vuoden myydyin kirja kaikista formaateista oli ensimmäistä kertaa äänikirja.
Ruotsalaisen käyttäytymistieteilijän ja NLP-valmentajan Carl-Johan Forssén Ehrlinin Kani joka tahtoi nukahtaa -äänikirjaa kuunneltiin tilastoinnin mukaan 68 100 kappaleen verran.
Vertailun vuoksi Kirjakauppaliiton tilastoissa vuoden myydyin painettu kirja oli Barack Obaman elämäkerta Luvattu maa (50 100 kpl).
Painettujen lasten- ja nuortenkirjojen TOP 20 -myyntilistalle mahtui viisi Mauri Kunnaksen teosta, ykkösenä Joulupukin joululoma (36 500 kpl).
Kustantajien myynti kasvoi eniten sähköisten tuotteiden (äänikirjat, e-kirjat) osalta.
Lasten- ja nuortenkirjojen myynti kasvoi edelliseen vuoteen 2019 verrattuna parin prosentin verran.
Kirjakauppaliiton ja Suomen Kustannusyhdistyksen eilen julkaisemasta tiedotteesta ei käy ilmi, kuinka äänikirjojen kuuntelua seurataan.
Carl-Johan Forssén Ehrlinin satukuvakirja ilmestyi jo viisi vuotta sitten ja se suomennettiin saman tien.
Kirjan suosio selittyy yksinkertaisella konseptilla: tarina unta vastaan kaikin keinoin taistelevasta kanista on kirjoitettu hyvin verkkaisella tempolla.
Kirjaa lapselle ääneen lukevaa aikuista kehotetaan liioittelemaan äänenpainoja ja siten tehostamaan tarinan meditatiivista eli unettavaa vaikutusta.
Alkuteoksesta tuli nopeasti – varmasti myös tekijöiden omaksi yllätykseksi – yli 40 kielelle käännetty menestys, joka oli pitkään The New York Timesin ja Amazonin myyntilistojen kärjessä.
Kirjan on kuvittanut melko amatöörimäisesti haalein värein juuriltaan todennäköisesti suomalaislähtöinen Jonnköpingissä asuva kuvataiteilija Irina Maununen.
Forssén Ehrlin on julkaissut kanikirjan jälkeen myös kaksi muuta vastaavaa satukirjaa elefantista ja traktorista, joilla niin ikään on vaikeuksia nukahtaa. Ne on kuvittanut yhdysvaltalainen Sydney Hanson, jolla on Irina Maunusta enemmän kokemusta lastenkirjallisuuden kuvittamisesta kaupallisille markkinoille.
Kanikirjan menestys selittyy kirjallisten ja kuvitustaiteellisten ansioiden sijasta kirjan konseptilla, joka lanseerattiin todennäköisesti otolliseen aikaan.
Pienten lasten vanhemmat koukuttuvat nykyisin helposti kasvatusalan asiantuntijoiden erilaisiin vinkkeihin, käytänteisiin ja ismeihin.
Iltasadun ”konsepti” on sinällään jo vanha ja vakiintunut, mutta Forrssén Ehrlinin mullistavana ja nerokkaana ideana oli – tulkintani mukaan – muuntaa lapsiperheiden arkista rutiinia rauhoittaa lapsi yhteisen viihdyttävän ääneenlukuhetken sijasta enemmän vanhempien etua palvelevalla tainnutusrituaalilla, jonka jälkeen vanhemmilla todennäköisesti on enemmän yhteistä vapaata aikaa.
Kani joka tahtoi nukahtaa -äänikirjan menestys Suomessa viime vuonna saattaa selittyä myös sillä, että nukahtamisvaikeuksista kärsivät entistä enemmän koronaviruksesta johtuvien poikkeusjärjestelyiden stressaamat aikuiset.
Ehkäpä he ovat huomanneet saavansa unen päästä kiinni Eija Ahvon lempeästi tulkitseman äänikirjan avulla?
Aikuisen kukemana nukutussatu toimii eri tavalla kuin ääinikirja. Lukuohjeessa neuvotaan käyttämään erilaisia äänensävyjä ja lisäämään tiettyihin kohtiin tarinaa lapsen nimi. Oma lapsenlapseni ihmetteli kovasti, mistä kirjailija oli sen tiemnyt 🤔. Meidän lastehuoneessa nämä kirjat eivät tosin olleet suosikkien kärjessä, vaan parin kerran jälkeen lapsukaiset pyysivät muuta luettavaa.
VastaaPoista
VastaaPoistaÄänikirjan voi toki toteuttaa myös itse: kun lapsi on vaikka yökylässä tai pitkään erossa perheestä ja potee koti-ikävää, voivat läheiset tehdä hänelle tallenteita, joilla lukevat lapsen rakastamia satuja / tarinoita tai pidempikestoisia romaaneitakin. Näin saadaan tunnetta ja vuorovaikutusta äänenlukutilanteeseen ja jäljitellään ns. aitoa ääneenlukutilannetta, jossa lapsi on aikuisen lähellä.
Kukaan vanhempi tuskin voi väittää, että ei olisi joskus yrittänyt tainnuttaa lasta, jotta saisi itse hengähtää. Mutta kyllä silti tuntuu jotenkin pahalta, että juuri tämmöinen tainnutuskirja on se suosituin. Lapsen kanssa yhdessä lukeminen kun ainakin minulle on kuitenkin niitä päivän parhaita hetkiä, ja lukisin mieluiten silloin, kun hän ei vielä ole ihan kuukahtamaisillaan, vaan on mahdollista keskustella luetusta ja ihastella vaikka kuvitusta virkeänä.
VastaaPoista
VastaaPoistaSalla, olen ihan samaa mieltä. Toivottavasti oivallus myös muun lastenkirjallisuuden meditatiivisesta, sykettä tasaavasta ja hyvää tekevästä vaikutuksesta lähtisi vähitellen leviämään aikuisten tietoisuuteen.
Monelle aikuiselle ääneenlukuhetket lasten kanssa ovat myös tärkeitä hengähdyshetkiä kaoottisessa, aikataulutetussa arjessa. Ääneen lukiessa ei tarvitse vanhemmuutta "suorittaa", riittää että on läsnä, antaa aikaa lapselleen ja lukee hyvää lastenkirjaa ääneen, itse valitsemallaan ääneenlukemisen intensiteetillä.
Äänikirjana tämä on mahtava! Tokaluokkalainen pyytää aina juuri tätä "nukutussatua" jos ei meinaa iltaisin saada unta.
VastaaPoista