Eläimet puolustavat kotimetsää

 

Seija Helander & Anne Stolt: Hilppa Hömötiainen, 35 sivua, Enostone 2019.

 

Noora Lankinen: Kirjanpainaja ja eräs toinen tarina, 35 sivua, omakustanne 2020.

 

Luonnon monimuotoisuus ja uhanalaisten lajien vaaliminen näkyy jo monin tavoin lastenkirjoissakin.

 

Näissä kummassakin kuvakirjassa metsän eläimet havahtuvat niiden elinympäristöä uhkaaviin avohakkuisiin.

 

Kirjoissa yhdistetään satua ja totta ja niiden tavoitteena on saada lapset kiinnostumaan rikkaasta ja monimuotoisesta luonnosta. 

 

Eläimet on lajinimensä lisäksi nimetty inhimillisin etunimin. 

Nykylapsille monet mainituista eläimistä lienevät jo melko tuntemattomia, ja niiden eläintieteelliset nimet itsessäänkin  stimuloivat mielikuvitusta.  

 

 

Metsänraivauskone näyttää ahmivan puut sisuksiinsa. 
Anne Stoltin kuvitusta Seija Helanderin tekstiin
kuvakirjassa Hilppa Hömötiainen (Enostone 2019). 

Seija Helanderin lastenkirjassa Hilppa Hömötiaisen ja kovakuoriainen Kalervo Korpikolvan kotimetsää uhkaavat avohakkuut.

 

Mitä sitten tapahtuisi Hilpan ja Kalervon kodeille? Missa asuisivat öisin valvova lepakko Rippe Ripsisiippa ja päivisin puusta puuhun lentävä Leea Liito-orava. Katoaisivatko ne täältä kokonaan niin kuin monia vuosia sitten jäkälämännikössä majaillut Tommi Tammihiiri?

 

 

Aukeamalle levittäytyvästä aarnimetsästä haistaa tuoksut,
kuulee äänet ja tuntee sammalen ja puun kaarnan.
 Anne Stoltin kuvitusta Seija Helanderin tekstiin kuvakirjassa
Hilppa Hömötiainen (Enostone 2019). 

Ongelmanratkaisu on sadunomainen: Hömötiainen löytää älypuhelimen, jolla se ottaa valokuvia metsässä asuvista ystävistään. Lapset jakavat sitten omissa kanavissaan valokuvia ja havahduttavat aikuiset. 

 

Lapsille annetaan siis kirjassa välittäjän tehtävä, kun aloite metsän pelastamiseen tulee eläimiltä. 

 

Sinä iltana ihmisten maailma kuhisi. Hilppa Hömötiaisen kuvat olivat aiheuttaneet valtavan kohun. Nyt jokainen tiesi, että vanha metsä oli täynnä uhanalaisia ja vaarantuneita eläimiä, öttiäisiä ja kasveja. Päättäjät kalpenivat kauhusta tajutessaan, että melkein tuhosivat uhanalaiset lajit. Siitä olisi tullut hirveät sakot! 

 

Lopusta löytyy tarkempaa faktatietoa aarniometsän uhanalaisista eläimistä. Tämän täydennyksen ansiosta kirjaa kannattaa käyttää myös alakoulun opetuksen lisämateriaalina. 

 

Anne Stoltin kuvituksessa eri eläinlajit ja miljöö ovat tunnistettavia. H änen kotisivujensa näytteiden perusteella luontoaihe on hänelle mieluinen kuvitusaihe. 

Korpimetsän vihreän ja ruskean sävyt toistuvat upeasti. Liito-oravan asuttaman vanhan männyn kaarnan voi melkein tuntea sormissaan!

Stolt on kuvittanut myös Seija Helanderin Tauno ja Nelli –lastenkirjasarjaa (Avain).   

 

 

Noora Lankisen omakustanteisessa kuvakirjassa on kaksi erillistä tarinaa.

Ensimmäisessä tarinassa Kirjanpainaja pitää huolta metsän tiedonvälityksestä. 

Kovakuoriaisella, Kuolemankellolla, on karuja uutisia: kotimetsään suunnitellaan hakkuita. 

Kirjanpainajan pahin vihollinen Valkoselkätikka koituu yllättäen kaikkien metsän elintenpelastukseksi. 

Hakkuut metsäpalstoilleen tilannut Torttulan isäntä on nimittäin myös innokas lintujentarkkailija, ja kun kiikariin osuu uhanalainen tikkalaji, niin hakkuut pysäytetään oitis. 

Toinen tarina pihlajanmarjakoin toukasta kertoo yhteistyön, avunannon ja toiveikkuuden merkityksestä.

Nimeltäänkin enteellinen kovakuoriainen, kuolemankello, 
kertoo kirjanpainajalle karuja uutisia metsää uhkaavasta 
vaarasta. Noora Lankisen kuvitusta kuvakirjaan 
Kirjanpainaja ja eräs toinen tarina (omakustanne 2020). 

Tekstiä on kuvakirjaformaattiin kummassakin tarinassa melko paljon. Vaikutelma korostuu, kun koko sivun kuvituskuvien ohessa teksti on taitettu sivun laidasta laitaan raskaaksi palkiksi. 

 

Suurin osa kuvituksista on totetutettu akryylivärein melko tummalla väriskaalalla, mutta joukossa on myös sekatekniikalla, vesivärillä ja tussilla, tehtyjä piirustuksia. Eri tekniikoiden sekoittuminen verottaa kirjan yhtenäistä tyyliä.