keskiviikko 26. tammikuuta 2022

Myös kaaoksesta voi syntyä jotakin uutta ja tärkeää

















Vuokko Hurme: Värikkäät 3: Varjovieras. Kuv. Reetta Niemensivu. 184 sivua.  S&S 2022.

 

 




Vuokko Hurmeen Värikkäät  on hyvä esimerkki ulokkeisesta ja täyteläisestä kirjasarjasta, jonka jokainen osa hätkäyttää hyvällä tavalla myös aikuista lukijaa.

 

Sarjan ensimmäisen osan (Tiukun salaisuus) ilmestyminen ajoittui  korona-epidemian leviämisen aikaan, ja luin sitä tuolloin myös tarkkanäköisenä ajankuvana, joskin kirja luonnollisesti oli kirjoitettu jo ennen poikkeusolojen alkamista. 


Kirjassa kuvattiin Tiukun, Merin ja Tapion ylisuojelevia vanhempia, jotka pyrkivät rajoittamaan lastensa liikkumista kodin ulkopuolella. Vanhemmilla on tähän toki hyvä syy.  Romaanin lopussa kuitenkin avataan kodin ovet myös uuden kotitalon naapureille ja lasten ystäville.

 

Sarjan toisessa osassa, Kirjavassa kartanossa koko perhe matkusti värikkäiden sukukokoukseen. 


Isosisko Meri löysi tapaamisesta myös sielunkumppanin, Karrin, ja tarinamaailmaan työntyi myös tummempia, tai tarkemmin sanottuna harmaan sävyjä. Kyse on eräänlaisista ankeuttajista, Harmaista, jotka haluavat jostain syystä tuhota värikkäiden ihmisten elämäntavan.

 

Juuri ilmestynyt Varjovieras jatkaa näistä asetelmista. Keskushenkilönä on nyt Värikkäiden kuopus, Tapio, joka on adoptoitu perheeseen. Poika vasta opettelee hallitsemaan erityistaitojaan, jotka liittyvät vihreään väriin, ja siksi muut perheenjäsenet suhtautuvat häneen vähän turhankin suojelevasti ja samalla alentuvasti. 

 

Värikkäiden perhe elää ”värisokeiden” keskellä. 


Kompromisseja on jo opittu tekemään mutta erityisvoimien varjeleminen on silti tärkeintä ja perheen hyvinvointi menee kaiken edelle.  



Reetta Niemensivun kuvituksessa keskushenkilöiden
kehonkieli kertoo paljon tunteista ja asenteista. Niemensivun
kuvitusta Vuokko Hurmeen lastenromaaniin Varjovieras (S&S 2022). 



Naapurustossa heidän huomionsa kiinnittyy mustavalkoiseen "Raatomieheen". Perheen äiti haluaa kutsua hänet kylään, mutta siitä seuraa pelkkää harmia ja vähin erin jopa pelkoa turvallisuuden menettämisestä. 

 

Harmauden pelko vielä vahvstuu, kun sukulaiset Kirjavasta kartanosta, isotäti Magenta, Tapion isoisä Karri, Loisto-poika ja Merin poikaystävä Kaarna anovat turvapaikkaa perheen luota. 



Värikkäiden ydinperhe kasvaa uusilla jäsenillä ja läheisillä sarjan
edetessä.Reetta Niemensivun
kuvitusta kirjan sisäkansiin Vuokko Hurmeen lastenromaanissa Varjovieras (S&S 2022). 


 

Tarinasta voi lukea viittauksia moniin ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin teemoihin –  ennakkoluuloista valeuutisiin, vieraan pelkoon ja jopa mielen manipulointiin saakka. 


Olen vakuuttunut, että koko sarjaa voisi  käyttää alakoulussa myös tunne- ja vuorovaikutustaitojen havainnollistajana. 


Perhesuhteiden dynamiikan aito ja tunnistettava kuvaus ansaitsee erityistä kiitosta.


Tapion ja Loiston keskinäinen kyräily ja kateus muuttuu vähitellen toveruudeksi. Vanhemmat antavat enemmän liikkumatilaa ja osoittavat luottamusta murrosikäiselle isosisko Merille ja Tuikun jääräpäisyyskin saa vähitellen heiltä enemmän ymmärrystä. Värikkäät-sarja on harvinainen poikkeus myös tavassaan kuvata  lapsiperheen arjen tunnekaaosta ja vanhempien tuntoja. 



 

Arkinen lähimmäisenrakkaus ja toisten tuntoihin eläytyminen
näkyy myös kuvituksessa. Tässä Tiuku ottaa haltuun uutta
erityisvoimaansa ja -taitoaan. Reetta 
Niemensivun kuvitusta
Vuokko Hurmeen lastenromaaniin 
Varjovieras (S&S 2022). 




Sarjan isoin ansio on sen tarjoamassa laveassa samastumispinnassa:  äänen antamisessa erilaisille lapsille, aikuisille, perheille ja elämänkohtaloille. 

 

Tapiokin oppii, että perheen tiivis tunneside ja keskinäinen rakkaus selättää kyllä pahimmatkin vastukset: 

 

Jostain syystä Tapiota ei enää pelottanut. Hän oli tottunut sekasortoon. Olihan hän elänyt melkein koko ikänsä, pian kuusi vuotta, muuttolaatikoiden keskellä. Hän oli nähnyt enemmän kuin tarpeeksi vanhempiensa purkamia seiniä, murskattuja kylpyammeita, johtoja, maalitahroja ja muovipressuin peitettyjä huonekaluja. Hän oli muuttanut jo kuusi kertaa! Ja jo pienenä hänen elämänsä oli murskattu.

 

Mutta toisaalta, kaaoksesta syntyi aina jotain uutta. Itse asiassa Tapiosta tuntuikin melkein mainiolta. Hän oli jännittynyt ja yhä hikinen, mutta hän ei enää pelännyt. Tämä hoidettiin yhdessä! Tähän kotiin Harmaus ei levittelisi lonkeroitaan. 

 

 

Sarjan kolmessa osassa jokainen Värikkäiden perheen kolmesta lapsesta on nyt saanut oman nimikko-osansa, mutta arvelen, että sarja vielä jatkuu, ja hyvä niin.  



 






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti