perjantai 3. helmikuuta 2023

Oikeasti helppolukuista heppastelua
















Siri Spont & Andrea Femerstrand: Melli on minun. Suomentanut Nina Tarvainen. 59 sivua. Otava 2022. 

 







Harrastusaiheisten lastenkirjojen valikoima on monipuolistunut viime vuosina merkittävästi. 


Tarjolla on kirjoja myös harvinaisemmista tai hiljattain trendilajeiksi tulleista harrastuksista. 


Yksi harrastus pitää kuitenkin yhä pintansa: heppastelusta ja ratsastuksesta kirjoitetaan edelleen paljon.

 

Uutta on kuitenkin se, että valtaosa hevosaiheisista kirjoista on helppolukuisia, lukutaidon alkuun tarkoitettuja lastenromaaneja. Varhaisnuorille ja nuorille suunnattuja hevoskirjoja ilmestyy sitä vastoin huomattavasti vähemmän kuin ennen.  

 

Suurin osa hevosaiheisista lastenkirjoista käännetään Suomeen Ruotsista:  erityisesti Linn Hallbergin ja Margareta Nordqvistin heppakirjat ovat suosittuja. 

 

Siri Spontin ja Andrea Femerstrandin uusi Melli-sarja eroaa edukseen monista muista vastaavista sarjoista, joita mainostetaan helppolukuisina, muta jotka itse asiassa vaativat jo varsin harjaantunutta lukijaa. 



 

 Andrea Femerstrandin kuvitus tuo esiin iso- ja pikkusiskon
välisen suhteen. Femerstrandin kuvitusta Siri Spontin tekstiin 
helppolukuisessa lastenkirjassa Melli on minun (Otava 2023).   


Sarjan aloitusosassa on jopa vain aukeaman mittaisia lukuja, jotka on nimetty lukemaan houkuttelevasti. 


Luettavuutta helpottaa vielä sekin, että rivillä ei pidempiäkään sanoja katkaista tavuviivoilla. 


Virkkeet ovat lyhyitä ja vuoropuhelua käytetään vaihtelevasti suorasanaisen kerronnan lomassa.

 

Kirja on läpikuvitettu Andrea Femerstrandin nelivärisillä kuvilla, jotka myös tukevat tarinaa. 



Vaikka ponien hoito on työlästä, ennättää Emma myös 
säätää kaverisuhteita koulussa. Andrea 
Femerstrandin 
kuvitusta Siri Spontin tekstiin 
helppolukuisessa lastenkirjassa 
Melli on minun (Otava 2023).



Yksi  hevoskirjojen kliseisistä juoniaihelmista liittyy unelmaan omasta hevosesta.


Melli-sarjassa haaveesta on kuitenkin tullut jo totta: alakouluikäisen Emman perheellä on nimittäin kaksi ponia, jotka  tosin ovat virallisesti isosiskon nimissä ja pikkusisko Emma saa vain osallistua niiden hoitamiseen.


Sarjan aloitusosa tosin paljastaa jo nimessään, että Emman harras toive toteutuu.

 

Tallitöiden ja ratsastuksen kupeessa työstetään myös kaveritaitoja. 


 

Lisää helppolukuisia heppakirjoja: 

 

 

Merja ja Marvi Jalo: Onnenkepparit-sarja, kuv. Reetta Niemensivu, WSOY v:sta 2018  / Lukupalat-sarja 

 

Päivi Lukkarila: Ponimme Possukka, kuv. Reetta Niemensivu, Karisto 2020

 

Päivi Lukkarila: Poni Kemppainen -sarja, Karisto v:sta 2021

 

Reetta Niemelä & Salla Savolainen: Tikkumäen talli -sarja, Otava v:sta 2011

 

Reetta Niemelä & Emmi Jormalainen: Uljas-sarja, Otava v:sta 2016 

 

Margareta Nordqvist: Hoplaa, Tuuli! Suom. Raija Rintamäki, Mäkelä 2022  

 

Lin Hallberg: Sinttu-sarja, kuv. Margareta Nordqvist, suom. Marvi Jalo, Tammi v:sta 2004

 

Lin Hallberg: Eppu-sarja, kuv. Margareta Nordqvist, suom. Marvi Jalo, Tammi v:sta 2012

 

Karen Christine Angermayer: Heppatarinoita, kuv. Dominik Rupp, suom. Seija Kallinen, Mäkelä 2021

 

Merja Jalo: Hiljennä, Lester! Kuv. Milla Koivunen, Aurinko kustannus 2022

 

Merja Jalo: Kätketty medaljonki, Kvaliti 2022

 

Merja Jalo: Vaarojen kesä, Kvaliti 2022

 

Merja Jalo: Nyt ratsaille, Niklas! Aurinko Kustannus 2021

 

Mervi Heikkilä: Ponikesä, kuv. Marianne Mäki, Avain 2015 / selkokirja 









 

4 kommenttia:

  1. Miksi kirjan aukeamissa ei ole kaikissa i-kirjaimissa pistettä päällä? Tosi vaikea lukea. Ja puuttuuko lauseista myös pisteitä tai kaksoispisteitä?

    VastaaPoista


  2. Tuntematon, kyllä i-kirjaimen pisteet ovat paikoillaan ja muutkin välimerki

    Pahoittelut hieman epätarkasta skannauksesta.

    VastaaPoista
  3. Hyvä että vika on vain ruudulla! :D Hieman hätkäytti. Ja osaapa arvostaa i:n piteistäkin taas vähän enemmän.

    VastaaPoista

  4. Helppolukuisille, lukutaidon alkuun tarkoitetuille lastenkirjoille voisi joku graafisen alan asiantuntija suunnitella Suomessa aivan erityisen fontin, joka tukisi lukemisen alkuvaihetta mahdollisimman selkeällä ulkoasullaan.

    Kotimaisissa helppolukuisissa on nyt todella monenlaista kirjasinta.

    Tämä voi nyt kuulostaa vähän hoopolta menneen haikailulta, mutta mielestäni selkein kirjasin löytyy edelleen Esteri Vuorisen ja Kaija Pakkasen 1960-luvulla kirjoittamista kirjoista, esim. Martin sarviherra ja Löytyi luola, jotka olivat minulle, vasta ekaluokalla lukemaan oppineelle, tärkeitä.

    Onkohan tällaista tiettyyn kirjasintyyppiin kiintymistä mahdettu tutkia?

    Muistelen, että Saku Heinänen kehitteli Zaida-lastenromaanisarjaansa aivan uuden kirjasintyypin.

    VastaaPoista