 |
| Maikki Harjanne maaliskuussa 2022 Tampere kuplii -tapahtumassa. © valokuva: Petra Heikkilä-Perkiö |
Maikki Harjanne on kuollut tänään Lohjan sairaalassa 78-vuotiaana.
Minulla oli ilo ja kunnia haastatella häntä viime vuonna Tampere kuplii -tapahtumassa maaliskuussa Tampere-talossa. Harjanne oli tapahtuman kunniavieras.
Harjanteen Minttu-sarja taitaa olla Suomen pitkäikäisin kuvakirjasarja.
Vuonna 1978 alkaneen sarjan viimeisin osa, Minttu ja kadonneet kirjat, ilmestyi viime vuonna. Sarja ilmestyi siis yhtäjaksoisesti 44 vuoden ajan.
Minttu-kirjat pyristelivät tietoisesti irti 1970-lukulaisesta ongelmakeskeisyydestä.
Harjanne on kertonut, kuinka hän halusi tarjota vastineen ”hajuttomalle ja mauttomalle” lapsuuden kuvaukselle ja viitannut tässä mm. ruotsalaisen Gunilla Wolden Teemu- ja suomalaisen Anna Taurialan Leena-kirjoihin.
Harjanne kapinoi monien 1970-luvun lastenkirjojen tapaa esittää lapsuus myös visuaalisesti yksitotisena ajanjaksona, jossa tylsyyden ja tapahtumattomuuden uskottiin tuottavan turvallisuutta.
Harjanne uudisti kollegansa, kuvittaja-kirjailija Camilla Mickwitzin kanssa suomalaista kuvakirjallisuutta. Kumpikin toi lapsen arjen kuvaukseen sananmukaisesti enemmän väriä, mutta silti hieman erilaisin painotuksin.
Harjanteen kuvakirjoista ei löydä samanlaista yhteiskunnallsita kantaa-ottavuutta kuin Mickwitzin Jason-kirjoista.
Maikki Harjanne ilmaisi vuonna 1978 Kotiliedelle antamassaan haastattelussa huolensa siitä, että monet poliittisesti aktiiviset vanhemmat sekoittavat lastensa päät selittämällä yhteiskunnan rakenteita liian pienille lapsille!
Minttu-kuvakirjasarja sai alkusysäyksen Pikku Kakkoseen tilatuista animaatioista, joita varten Harjanne paneutui kuvakerrontaan. Minttu oli edelläkävijä monimediaisena lastenkirjahahmona, sillä Minttu tuli tutuksi lapsille myös Pikku Kakkosen lastenohjelmissa ja sarjakuvissa Kotiliedessä vuosina 1982–1990. Koululaisessa ilmestyi myös Alma ja Ruttu- ja Me naisissa Mixi ja mutsi -sarjakuva.
Mintun ylisukupolvisesta suosiosta kertoo sekin, että sarjasta on tehty yhteislaitoksia ja otettu uusia painoksia. Siitä huolimatta Minttu-kirjoja on vaikea löytää antikvariaateista, kierrätyskeskuksista tai kirpputoreilta.
Sarjan formaatti sekä osittain myös visuaalinen esitystapa ja värimaailma ovat neljässä vuosikymmenessä muuttuneet, mutta Minttu on silti säilynyt helposti tunnistettavana, samastuttavana ja ennen kaikkea uskottavana kuvakirjahahmona. Kuvitustekniikka, mustan tussin ja akvarellin, yhdistelmä ja erityisesti ensimmäisissä kuvakirjoissa kiharainen syheröviiva, hämmensivät aluksi kriitikkoja, mutta sittemmin tyylistä tuli Harjanteen tunnusmerkki.
Harjanne on itse kiteyttänyt tuotantonsa ytimen: hän on halunnut käsitellä sellaisia taitoja, jotka täytyy oppia, kun eletään yhdessä ja opitaan kantamaan vastuuta.
Yksi suosion selittäjistä liittyy mielestäni myös Minttu-kirjojen verraten lyhyeen tekstiin, jota aikuisen on helppo lukea lapselle ääneen. Toisaalta kuvien yksityiskohdissa riittää myös paljon tutkittavaa. Mintut olivat myös aikaansa edellä siinä, että ne kannustivat vuorovaikutukselliseen lukemiseen: lasta haastetaan kesken tarinan vastaamaan tekstin esittämiin kysymyksiin, nimeämään yksityiskohtia aukeamilta ja ratkomaan pieniä pulmatilanteita
Lastemme ollessa pieniä samaistuin Mintun äitiin, jonka hiukset ja ulkoasu ei aina ollut ihan viimeisen päälle, kodista nyt puhumattakaan mutta äidillä oli silti aina aikaa Mintun kysymyksille.
Harjanne onkin pitänyt tärkeänä kuvata perhettä, jossa ”välitetään toinen toisesta ja jossa juostaan mieluummin koiran kuin rahan perässä”. Kotoilu ja leppoisa perhearki on ollut keskiössä hänen koko tuotannossaan.
Hyvä esimerkki on Minttu harrastaa (2006), jossa Minttu havahtuu, ettei hänellä ole lainkaan kodin ulkopuolisia harrastuksia:
Onkohan laiskottelu harrastus? Minttu miettii uupuneena kaikesta harrastamisesta. On se ja taitolaji onkin. Sitä ei moni osaa. Musiikkia jokainen osaa kuunnella, mutta kuka osaa kuunnella hiljaisuutta?
Vanttu- ja Santtu-sarjat (Otava 1983–2001 ja v:sta 2004) Harjanne suuntasi hieman nuoremmille lapsille. Santun lapsikeskeinen ja lapsen luovaa leikkiä kunnioittava maailmankuva on monin kohdin kuin toisinto Mintun perheestä; Santun äiti muistuttaa olemukseltaan jopa erehdyttävän paljon Mintun äitiä. Perheen ainokaisena Santtu saa jakamattoman huomion vanhemmiltaan.
Harva tietää Harjanteen aikuisille suunnatuista runokuvakirjoista, joissa on sekä sanallista että visuaalista riehaa. Viimeisin on Ipakon yö, joka on ilmestynyt ntamo-kustantamon kautta. Kustantamo on julkaissut myös uusintapainoksina vanhoja Minttu-kirjoja.
Tapasin Maikin Otavan syyskauden avauksessa elokuussa ja vaihdoimme kuulumisia. Ihastelin hänen yllään ollutta värikästä retrojakkua, jonka löytymisestä hän kertoi värikkään ja monipolvisen tarinan. Sama vaate oli hänen yllään myös Otavan takkatuli-illassa loppuvuodesta.
Tampere Kuplii -haastattelussa Maikki paljasti, että hänen miehensä Mikko on tekemässä hänestä dokumenttia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti