Lena Frölander-Ulf: Rapsu metsäläinen. Kamppailu kivikosta 2. 179 sivua. Teos 2024.
Elina Komulainen: Jeppe ja viisas vihreäsulkainen lintu. Kuvittanut Anu-Riikka Lampinen. 37 sivua. Enostone 2024.
Lasten- ja nuortenkirjoissa on työstetty jo useamman vuoden ajan perheenjäsenten välistä dynamiikkaa.
Uusissa lastenkirjoissa kuvataan nyt myös pettymystä, kun vanhempi ei eri syistä kykene vastaamaan lapsen odotuksiin tai ottamaan huomioon lapsen tarvetta hoivaan ja huolenpitoon.
Lena Frölander-Ulfin Kamppailu kivikosta -murmelitrilogian toinen osa Rapsu Metsäläinen keskittyy ensimmäistä seikkailupitoista Rapsu Huiskahäntää enemmän murmelityttö Rapsun ja hänen isänsä suhteen kuvaukseen.
Juoni jatkuu suoraan edellisen osan päätöskohtauksesta, jossa Rapsu jäi piilottelemaan uskollisten ystäviensä, Käpy-murmelin ja kyykäärme Siksakin, kanssa takaa-ajajia.
Rapsun isä elää uuden perheensä kanssa kaukana Kivikosta.
Rapsu luottaa silti sumeilematta ”ison ja hurjan” isänsä rahkeisiin ja haluun pelastaa Kivikon asukkaat hirmuhallinnon ikeestä.
– – Hän muistaa miten tapasi istua isän sylissä siihen aikaan, kun tämä vielä toisinaan käväisi kotona. Silloin isä leikkikin hänen kanssaan. Rapsu muistaa myös suuttuneensa äidille, joka oli aina niin ankara ja ikävä. Äiti kehotti isää hoitamaan pikku askareita, keräämään heiniä vuoteiksi ja muuta, vaikka onhan selvää, että sankarin pitää saada levätä. Jos on kohdannut kaikenlaisia vaaroja, tarvitsee kai vähän omaa aikaa. Ei mikään ihme, ettei isä välittänyt enää tulla käymään, Rapsu ajattelee. Mutta minä noudan hänet kotiin ja kun olemme voittaneet taistelun kivikosta, selitän äidille, miten erikoislaatuinen meidän isämme on, villi ja vapaa, ja hänen on saatava olla sellainen, jotta hän voisi ylipäänsä asua meidän kanssamme. Äidin on pakko kuunnella, koska isästä tulee koko kivikon suurin sankari. – –
Yhdessä Kävyn ja Siksakin kanssa Rapsu lähtee vaaralliselle matkalle. Kolmikko saa kiperissä käänteissä myös apua Kirikiriltä, palokärjeltä.
Rapsu-seikkailun uusin tuttavuus on Kirikiri-niminen palokärki. Lena Frölander-Ulfin kuvitusta lastenromaaniin Rapsu Metsäläinen (Teos 2024). |
Rapsu luottaa järkähtämättä isänsä kykyyn ja haluun pelastaa Kivikon väki.
Käpy ja Siksak ovat kuitenkin realisteja ja yrittävät hillitä Rapsun suuria toiveita. Rapsu haluaa uskoa, että isä voi olla samaan aikaan "sekä kiltti että karski".
Isän luotsaama murmeliyhdyskunta ”kuuluu niille, jotka haluavat viettää vapaata elämää oman päänsä mukaan. Ei sääntöjä eikä valvontaa, mitään ei ole pakko tehdä”.
Frölander-Ulfin lastenromaanissa vieraan pelko ja ennakkoluulot saavat painotuksia, jotka ovat hätkähdyttävän tuttuja myös meidän ihmisten maailmasta.
Paju-isän ja tämän klaanin väsähtänyt ja ryvettynyt olemus puhuu puolestaan. Lena Frölander-Ulfin kuvitusta lastenromaaniin Rapsu Metsäläinen (Teos 2024). |
Isä on erityisen perso tammenterhoille, jotka päihdyttävät ja sumentavat ajatusta.
Lena Frölander-Ulfin eläinfantasiassa on edellistä osaa tummempia juonteita, kun Rapsu joutuu karvaasti pettymään isänsä suhteen. Ystävyyden ja yhteistyön avulla vastukset kuitenkin selätetään.
Elina Komulaisen ja Anu-Riikka Lampisen kuvakirja sijoittuu Afrikan savannille. Sarvikuono Jeppe pääsee isänsä kanssa kaksin retkelle kauemmas kotikulmilta:
Isän kanssa kulkiessa mikään ei pelota Jeppeä. Ei tippaakaan. Isä on niin suuri ja vahva.
Isä neuvoo välttämään ihmisiä, jotka ovat sarvikuonojen pahimpia vihollisia. Isä tietää, mistä puhuu, sillä sen paksussa nahkassa törröttää kipeää tekevä myrkkynuoli salametsästäjien jäljiltä.
Jeppe yrittää lohduttaa tuskaista emoaan. Anu-Riikka Lampisen kuvitusta Elina Komulaisen tekstiin kuvakirjassa Jeppe ja viisas vihreäsulkainen lintu (Enostone 2024). |
Seuraavana aamuna Jeppe havahtuu pikkuveljensä kanssa kovaan huutoon:
Ääni on pelottavin, minkä Jeppe ja Jippu ovat koskaan kuulleet. Se tulee kohti kuin terävin nuoli tai kiitävin luoti. Jeppe nousee nukkumapaikaltaan. Kun hän kurkistaa tutun kotipuun takaa, hän näkee äidin maassa. Jeppe kiiruhtaa äidin luo. Äiti katsahtaa Jeppeen silmät täynnä kipua. Hätääntyneet ajatukset täyttävät Jepen mielen. Mitä ihmettä? Missä isä on? Miksei isä suojellut äitiä? Tekikö tämän ihminen? Onko äitiinkin osunut myrkkypiikki?
Äiti kertoo, että isä on suutuspäissään puskenut sitä sarvellaan.
Jeppe kohtaa Säihky-linnun, joka kertoo, että ”suuren vihanpuuskan vallassa on joskus vaikea hallita itseään”.
Säihky poistaa isän selästä myrkkynuolen. Kahdella viimeisellä aukeamalla harmaa yleisväritys muuntuu lämpimän punaiseksi. Äiti uskoo, että ”kaikki kääntyy vielä hyväksi”.
Sadunomaisen eläintarinan kupeeseen Elina Komulainen on nivonut myös luonnontieteellistä faktaa, sillä sarvikuonot hyötyvät tietystä lintulajista, joka syö niiden paksun nahkan pinnalla eläviä loisia.
Myrkkynuoli toimii hyvänä vertauskuvana pitkäkestoisille traumoille, jotka saattavat vaikuttaa jopa ylisukupolvisesti perheiden elämään.
Elina Komulainen on koulutukseltaan psykologi ja hän on tehnyt pitkään töitä Mieli ry:ssä. Kuvakirjan tarina on syntynyt yhteistyössä Kuopion ensikotiyhdistyksen kanssa.
Lisää lastenkirjoja perhesuhteiden kipupisteistä:
Ilja Karsikas: Yksisarvinen, S&S 2022
Salla Kurkela: Pikkuketun salaisuus, A-klinikkasäätiö 2018
Pirkko Sipilä-Lähdekorpi & Johanna Sipilä: Lassin suuri salaisuus. Lapsi alkoholiperheessä. Mediapinta 2017
Lina Stolz: Huomenna ei tarvitse pelätä. Suom. Kirsti Johansson, Överkalix 2016
Azeb Hailu & Anita Polkutie: Punakorvan kaksi kotia, Pesäpuu 2009
Pija Lindenbaum: Kun Ollin äiti unohti, suom. Päivö Taubert, WSOY 2006
Maarit Soilunen, Tanja Risti, Kaisa Nyberg & Maarit Virtanen: Millan päiväkirja: Näpit irti!Omaiset mielenterveystyön tukena 2005
Saara Laiho & Johanna Moisio: Et ole yksin, pikku Kurre, Lasten Keskus 2003
Saara Laiho & Johanna Moisio: Urhea Pikku-Nalle, Lasten Keskus 2000
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti