Mollisointuja kodin äänimaisemassa

 

Ilja Karsikas: Kahden kodin lauluja. S&S 2025
 

 
Suomalainen kuvakirja on kovaa kyytiä naisistumassa.

 

Sukupuolittumisen juurisyitä voi vain arvailla.
 
Kuvakirjatarinoita ja kuvituksia tekevistä selvä enemmistö on naisia, mikä voi pahimmilaan jossain määrin myös vinouttaa näkökulmia ja käsiteltäviä aiheita. 
 
Vanhempien avioerosta lapsen näkökulmasta kertova Ilja Karsikkaan Kahden kodin lauluja ei aiheeltaan ole mikään aluevaltaus. Perhedynamiikan hankauskohdat ovat lukuisin eri variaatioin olleet kuvakirjoissa esillä viime vuosina. 

Avioeron lisäksi kuvakirjoissa on myös käsitelty esimerkiksi vanhemman työuupumusta, masennusta tai muita elämänhallintaan liittyviä ongelmia.
 
Karsikas on kuvannut kahdessa aiemmassakin kuvakirjassaan Amos ja sumupuu (Etana Editions 2017) ja Yksisarvinen (S&S 2022) isän ongelmien takia kriisiytynyttä perhettä. Ensimmäisessä isällä on työuupumus ja toisessa on kyse isän päihteidenkäytöstä.
 
Syksyn uutuudessa Kahden kodin lauluja Ilja Karsikas on muuntanut edellisten kuvakirjojensa värikylläistä ja ääriviivatonta tyyliä: musta terävälinjainen tussiääriviiva ja väripintojen rasterointi sopivatkin hyvin kuvakirjaan, jonka keskushenkilön, Petjan, kerrotaan jo olevan koululainen.

Erillään istuvat vanhemmat ja heidän kehonkielensä
viestivät Petjalle, että isällä ja äidillä on jotain
 vakavaa kerrottavaa. Ilja Karsikkaan kuvitusta kuvakirjaan
 Kahden kodin lauluja (S&S 2025).

 
Aloitusaukeamalla muusikkovanhemmat istuvat olohuoneessa ja heidän kehonkielensä paljastaa koulusta palaavalle Petjalle, että jokin on vinossa.

 
”Me olemme päättäneet erota”, isä sanoo vakavana.
Lysähdän sohvalle. Valtava möykky vyöryy rintakehän päälle.
 
”Mitä?! Ette te voi tehdä niin!” huudan. ”Mihin mä sitten meen?”

 
Petja pakenee paikalta omaan huoneeseensa, missä hän saa lohtua mielikuvitusystävältään hyppyhämähäkiltä.

 Myös mummot kutsuvat yökylään ja tarjoavat lohtua ja makaronilaatikkoa. 

Petja virkkaa mummojen avustuksella hämähäkille seittiä, josta tulee myös vertauskuva vanhempien ja muiden läheisten turvaverkostolle. 

Oikeat hyppyhämähäkit eivät tarvitse seittiä saalistamiseen vaan luodakseen turvallisen, suojaisan tilan, jossa voivat luoda nahkansa uudelleen. 

 

Isä ja äiti väittävät, että olen iso ja itsenäinen ja että pärjään kyllä.
 
Silti minulla on pää täynnä kysymyksiä, joita en kehtaa kysyä.
Silmukat menevät solmuun, vaikka pitkämummon virkkaaminen näyttää niin helpolta. 

 

Lähikuva ketjusilmukoiden ja verkon syntymisestä on hauska
havainnekuva! Ilja Karsikkaan kuvitusta kuvakirjaan
 Kahden kodin lauluja (S&S 2025).

 
Petja saa taustaukea myös parhaalta kaveriltaan Pyryltä, jolla on niin ikään kokemusta vanhempien erosta.
 

Pyryn mielestä ero on kuin sotajoukkojen yhteentörmäys. Taistelu, jossa ei ole voittajaa.

 
Vaikka Petja elääkin rakkaudentäyteisessä ilmapiirissä läheistensä tukemana, niin silti kirja tuntuu viestivän, että lapsen on vain päästävä haastavan asian yli ja jatkettava elämäänsä.

Tällä aukeamalla lapsi lohduttaa vanhempaansa.
 Ilja Karsikkaan kuvitusta kuvakirjaan
 Kahden kodin lauluja (S&S 2025).

 
Kun äiti muuttaa uuteen yksiöönsä, isä pyyhkii silmiään keittiön pöydän ääressä ja Petja ojentaa hänelle nenäliinan. Isä kiittää ja sanoo, että myös Petja saa itkeä, jos itkettää.

On kiinostavaa, että jo kuvakirjan alussa näytetään Petja itkemässä omassa huoneessaan. Näin syntyy vaikutelma siitä, että poika ei tohdi kuormittaa vanhempiaan näyttämällä todellisia tunteitaan.

 

Jo kirjan alussa näytetään Petjan tunnepurkausta omassa
huoneessaan sen jälkeen, kun vanhemmat ovat kertoneet
päättäneensä erota. Ilja Karsikkaan kuvitusta kuvakirjaan  
Kahden kodin lauluja (S&S 2025).

Karsikkaan kuvitus tuo pienissä yksityiskohdissa esille Petjan perheen rakkauden musiikkiin, sen kuuntelemiseen ja tekemiseen.

 

 

 

 

Kuvakirjoja vanhempien erosta:

 

 

Phil Earle & Jess Rose: Kaislan kaksi kotia, suom. Raija Rintamäki, Kustannus-Mäkelä 2024  

 

Måns Gahrton & Johan Unenge: Sonjan kaksi myssyä, suom. Marketta Pyysalo, Lasten Keskus 2022  

Noora Alanen & Anne Muhonen: Anna ja eron tuomat muutokset, Pieni Karhu 2022  

 

Clare Helen Welsh & Åsa Gilland: Kaikki muuttuu, suom. Raija Rintamäki, Kustannus-Mäkelä 2022  

 

Riina Katajavuori & Jenny Lucander: Kahden kodin välillä, Tammi 2020  

 

Maisa Tonteri & Virpi Talvitie: Okko Oravan kaksi pesää, Lasten Keskus 2011 

 

 

Ankea taajamakin voi olla virikkeitä täynnä, saa Riku F huomata Anumari Sitapuron eheässä esikoisromaanissa

Anumari Siltapuro: Riku F, ntamo 2025. Kansikuva Reinhold Möllerin valokuva Trogenbachbrücke, Ludwigstadt 2018.
 






Nuoruuden etsikkoajan ja ensi-ihastumisen kuvaukset ovat nuortenromaanien peruskauraa: nuortenkirjojen konventiot ovat pohjimmiltaan säilyneet samoina, mutta välillä yllätyn iloisesti, kun saan lukea esikoistekijän raikkaan ja siekailemattoman nuoruuden kuvauksen.
 
Näin minulle kävi Anumari Siltapuron esikoisen Riku F:n kohdalla.
 
Riku odottaa malttamattomasti 15-vuotispäiväänsä, jolloin hän voisi vaihtaa ristimänimensä Rikhart Aapelin Säynävän Riku Fageriksi.
 
Rikun taakkana on asua Turengissa, pienellä maaseutupaikkakunnalla Kanta-Hämeessä, missä on ”Koo, Ässä, Ärrä ja yksi liikenneympyrä”.

 
Äiti on lähtenyt reilu vuosi sitten Turengin K-kauppaan basilikasandwichejä esitelleen  ”Kanta-Hämeen karvaisimman miehen matkaan”.  

Sen jälkeen isästä on tullut Möykky, joka pitelee toisessa kädessään kaukosäädintä ja toisessa kaljatölkkiä.
 
Äidin äkillinen poislähtö ei ole pojallekaan mikään läpihuutojuttu:

– – Joskus äitiä ajatellessa ikävä puristaa rintakehää ja tuntuu vaikealta hengittää. Silloin on helppo uskoa, että suruun voi kuolla. Kerran meinasin tikahtua nauruun, se tuntuu melkein samanlaiselta mutta kevyemmältä.

Ihminen voi nauraa ääneen ja silti itkeä sisällään. Se on jännä tunne. Melkein kuin olisin kaksi täysin eri ihmistä sisäkkäin, eikä ole ihan varma, kumpi niistä on oikeampi. Jos tätä kaksoiselämää jatkuu kauan, tulee hirveän väsynyt olo.

 
Kaverien, Hassen, Jallun ja Rapen,  ”jäbäjauhaminen” alkaa kyllästyttää, kun Riku huomaa viihtyvänsä poikien sijaan enemmän Kertun kanssa. 

Kertun isä on tullut Turenkiin papiksi, ja tyttö on tottunut muuttamaan isän työn perässä parin vuoden välein.

Kerttu opettaa Rikulle myös aivan uusia sanoja, kuten sananvapaus. 
 
 
Äidinkielen ja kirjallisuuden opettajan sairaslomaa tulee tuuraamaan persoonallinen sijainen, joka saa oppilaita nimen Sivuseikka. 

Sijainen teettää oppilailla kirjoitusharjoituksia, ”sadatteluja” tai ”satasia”, joissa tarina pitää kertoa sadan sanan avulla.
 
Riku on innostunut valokuvauksesta, mutta nyt hän huomaa, että ”Kirjoittamalla voi oksentaa tapahtumia tai tunteita paperille, ja sitten ei voi pahoin enää”.
 
Korona-ajan poikkeustilan vaikutukset alkavat näkyä nyt pienellä viipeellä myös nuortenromaaneissa. Rikunkin luokka siirtyy etäopetukseen
 
Rikun huumori on väliin viistoa. 

Komiikka ja tragiikka törmäävät toisiinsa kohtauksessa, jossa Riku astuu Turengin psykiatrian poliklinikan ovesta ja kertoo ensimmäiselle näkemälleen työntekijälle isänsä itsemurha-aikeista. 

Nainen, Taimi, on oikeasti poliklinikan siivooja, joka auttaa Rikua ja isää arjen pyörittämisessä pahimman vaiheen yli. 
 
Riku F:n levollinen, väliin jopa hieman lakoninen ja Aki Kaurismäen elokuvien dialogia muistuttava kerronta toimii tehokkaasti keskushenkilön sisäisten ajatusten havainnollistajana. 

 
Taitolla on nykyisin entistä isompi rooli nuoren lukijan koukuttamisessa kirjan ääreen. 

Helppolukuisissa lukutaidon alkuun suunnatuissa lastenkirjoissa on viime aikoina yleistynyt tapa, että asiakokonaisuuksia tai jopa yksittäisiä kappaleita erotetaan toisistaan tyhjällä rivillä. Aukeamille syntyy ilmavuutta, kun teksti ei tunnu lukiessa liian raskaalta. Tämä tehokeino toimii mainiosti Riku F:n taitossa. 
 
 
 
Anumari Siltapuro työskentelee kuntoutuslääkärinä Tampereella. Hänellä on myös aiempaa kokemusta lastensuojelusta.  
 
Siltapuro osallistui Otavan vuonna 2022 julkistamaan nuortenromaanikilpailuun, jossa etsittiin realistista nuortenromaania, joka on vahvasti kytköksissä tähän aikaan ja sovellettavissa mys audiovisuaaliseen muotoon.

"Riku F" -käsikirjoitus sijoittui kilpailussa kolmannelle sijalle. 

Kilpailun voitti Taina Niemi käsikirjoituksellaan "Ämpärikesä", joka ilmestyi samannimisenä nuortenromaanina Otavalta keväällä  2023. Toiselle sijalle ylsi Terhi Raumonen käsikirjoituksellaan ”Keijujen sisko”. 
 
Kirjoituskilpailuiden järjestäminen on kustantamoille tavattoman työläs ponnistus, ja siksi onkin hämmästyttävää, että Otava ei osoittanut kiinnostusta kakkos- ja kolmossijoille yltäneiden käsikirjoitusten kustantamiseen. Kilpailuun osallistui kaikkiaan 90 käsikirjoitusta. 
 
Riku F on eheä ja viimeistelty esikoisteos, joka luottaa siihen, että nuori pääsee taidokkaan kerronnan imuun myös ilman päälle liimattuja viittauksia nopeasti ohikiitäviin nuorisotrendeihin ja arjen pintaliidon kuvausta.
 
Kirjan ainoa harmin aihe on tummasävyinen kansikuva: kirjan nimi hukkuu tummaan taustaansa ja hyvin pelkistetty ja staattinen, mustavalkoinen siltaa esittävä valokuva ei  houkuta tarttumaan kirjaan. 

Silta on romaanissa keskeisessä roolissa, mutta kuva-aiheen olisi voinut tuoda kanteen hieman toisin. 

Kaksi- tai nelijalkaisten tai hyönteisten kiusaaminen on yhtä tuomittavaa Sanna Iston syksyn uutuudessa

Sanna Isto: Peto, 260 sivua, Tammi 2025. Kannen suunnittelu Laura Lyytinen. 

 

Syksy on alkanut kotimaisten nuortenkirjauutuuksien osalta poikkeuksellisen antoisana. 
 
Vielä muutama vuosi sitten olin aidosti huolissani realistisen nuortenkirjan tulevaisuudesta, mutta nyt huoli on onneksi osoittautumassa turhaksi.
 
Sanna Iston kolmessa aiemmassa nuortenromaanissa (Näkymättömät, Sirpale ja Maan alaiset (Tammi 2023, WSOY 2019 ja 2016) on realistisen kerronnan lomasta löytynyt myös kaltevasti viettäviä pintoja tai yllättävä aukkoja, joista on avautunut tie toiseen todellisuuteen. 
 
Myös syksyn uutuuden, Pedon, päähenkilöllä Pixillä on erityinen taito aistia herkästi ympäristöään. 
 
Välillä hän ei liioin tiedä, mikä on totta ja mikä kuviteltua.
 
On kiinnostavaa, että kotimaisten nuortenromaanien keskushenkilöt ottavat nyt harkitusti etäisyyttä lapsuuden kotiinsa ja vanhempiinsa. 

Satu Erran nuortenkirjassa Tällainen tunne (Tammi 2025) ja Iston Pedossa päähenkilöt muuttavat pikkupaikkakunnalta etelään lukioon. Riuhtaisu tutuista ympyröistä tekee heille selvästi hyvää. 

Pixi asuu alivuokralaisena Tamin, vuokraemäntänsä, asunnon yhteydessä. Tami tuntuu huomaavan tarkkanäköisesti Pixin mielenliikkeet ja ajatukset.  
 
Aivan romaanin alussa on vaikuttava kohtaus, jossa koulun kovikset rusauttavat kovakuoriaisen, sarvijaakon, hetken mielijohteesta hengiltä. 

Sarvijaakkoon palataan vielä uudelleen romaanin epilogissa.
 
Pixiä on kiusattu aiemmin, mutta omasta mielestään hän on jo 

– – oppinut kävelemään pois tönijöiden luota. Niin kauan kuin löytyisi uusia isompia kaupunkeja, hän selviäisi. Mitä isompi ja sokkeloisempi kaupunki, sitä parempi. 

Kiusaamisen traumaa ei kuitenkaan voi pyyhkiä kädenkäänteessä pois. 

Aiempi angsti nousee esiin, kun Pixi huomaa kuinka uutta luokkatoveria, niin ikään koulua vaihtanutta Johannesta, kiusataan. 
 
Pixi ottaa uutta ympäristöä ja muuttunutta elämäntilannettaan haltuun yön pimeydessä tekemillään graffiti-maalauksilla: 

 

Pixi näki itsensä taas ulkopuolelta, astelemassa mustuuttaan kiiltelevällä asfaltilla huppu hiustensa peittona niin, että vain otsalta pilkisti tukko vaaleaa tukkaa. Oli aivan kuin hänen värinsä olisivat voimistuneet, niin kuin kaikki värit hänen ympärillään olisivat pimeästä huolimatta vahvistuneet, ympäröivien talojen pastellinsävyt sekä syksyn lehtien syvä okra. 

 

Ensimmäinen Pixin koulun pihalle tekemä seinämaalaus esittää kettua. 

Aamun koitteessa maalaus on kuitenkin hävinnyt, jäljelle on jäänyt vain yksityiskohta, kuva kaatuneesta maalipurkista. 

Pian koulun liepeille ilmaantuu oikea kettu, ja luokan räyhähenget ottavat sen maalitaulukseen. 
 
 
Kiusaamisteema laajenee ihmisen ja eläimen epätasa-arvoisen suhteen työstämiseen, kun Pixi ihastuu Miilaan ja pääsee osaksi tytön eläinsuojeluaktivismia. 

Miila nimittää itseään ”eläinten asianajajaksi, sillä eikö oikeusvaltiossa kaikilla syrjityillä ollut oikeus puolustukseen?”: 
 

Miilalle ihmisen kutsuminen eläimeksi ei olisi milloinkaan voinut olla loukkaavaa. Eikä se ollut sitä Pixillekään. Hänhän se juuri rakastikin ihmisten vertaamista eläimiin, näki jatkuvasti samankaltaisuuksia ja korosti niitä sitten piirustuksissaan. Miilalle ja Pixille eläimet olivat kanssaeläjiä ja sukulaisolentoja, samankaltaisia ja samanarvoisia. – – 

Kiusaaminen, joukon ulkopuolelle sulkeminen, alistaminen sanoilla ja teoilla, on ollut jo pitkään yksi nuortenkirjallisuuden kestoaiheista. 

Sanna Isto kuvaa kiusaamista hienovireisesti. Konkreettisten kiusaamistilanteiden kuvauksen sijaan huomion vie tapa, jolla Pixi työstää asiaa: 

Pixi mietti, pitäisikö Johanneksen äidille kertoa jotakin. Jos Johannes ei itse halunnut kertoa, tarkoittiko se sitä, ettei kenenkään pitäisi? Miksi oikeastaan oli niin, ettei omille vanhemmilleen halunnut kertoa kiusaamisesta? Pixikään ei ollut halunnut. Oliko se sama kun saada surkea todistus tai jäädä luokalle, tuottaa pettymys? Pixistä tuntui, ettei hän ollut koskaan ollut täysn varma sitä, olisiko hänen äitinsä lopulta ollut hänen puolellaan. Ehkä äiti olisi vain jakanut ohjeita siitä, miten koulussa kannatti käyttäytyä ja muiden kanssa olla. Menet vain mukaan tai puolusta itseäsi. Hirveimmissä kuvitelmissaan Pixi oli joskus ajatellut äidin astelevan paikalle täynnä opettajan arvovaltaansa ja alkavan sitten muiden edessä sättiä häntä. Ei saa olla niin herkkänahkainen ja nousepa nyt ylös siitä.

 
 
Tihentyvässä lopussa koulun vahtimestarista tulee yksi keskeinen sivuhenkilö. Mystistä tunnelmaa ei kuitenkaan vesitetä liiaksi.

Olen ennustanut kuvituksen lisääntyvän nuortenkirjoissa. 

Pedon pikantti yksityiskohta löytyy aukeaman oikean sivun ylälaidan eräänlaisesta mini-animaatiosta (tai Pixin sanoin "taskuelokuvasta"): kun kirjan sivuja selaa nopeasti, kettu näyttää pinkovan hurjaa vauhtia pakoon, minkä  voi nähdä  alleviivaavan romaanin yhtä perusmotiivia, pakenemista sietämättömästä tai painostavasta tilanteesta.