"Tätä mun elämä nyt on, englanninkielistä ja kansainvälistä, kultturellia ja queeria ja eurooppalaista"

 

Johanna Auranheimo: Pahat tavat. 276 sivua. Tammi 2025. Kansikuva Laura Lyytinen.
 

 

Meillä on ihanaa. Viini virtaa, aurinko lämmittää, Amsterdam on elossa ja ottaa meidät osaksi sykettä, muistuttaa elämästä ennen turvavälejä ja tikkuja nenässä, ennen maskeja ja käsidesiä. Hetken ajan elämä on huoletonta, mun edessä levittäytyy kuva siitä, mitä kuvittelin ulkomailla asumisen olevan, oon osa uusia syveneviä ystävyyksiä ja tutustumisen ilosta hiprakkaista tyttöporukkaa, jossa nautitaan, nauretaan ja ollaan hetki vain toisiamme varten.

 
Lastenkirjallisuus sivuutti koronapandemian sen akuutissa vaiheessa vuosina 2020–2022 Suomessa kokonaan. Esimerkiksi Yhdysvalloissa ja Ruotsissa julkaistiin aiheesta sekä sähkökirjoja että perinteisiä tietokuvakirjoja, joissa ohjeistettiin lapsia toimimaan niin, että tartunnat eivät leviäisi.
 
Lasten- ja nuortenromaaneista olen sittemmin löytänyt muutamia suoria tai epäsuoria viitteitä koronan aiheuttamaan poikkeusaikaan. 

Hanna Kökön urheiluaiheisessa varhaisnuortenromaanissa Pallo on pyöreä, Nicky Dundee (Kustannus-Mäkelä 2022) jo ennestäänkin syrjään vetäytynyt keskushenkilöpoika viettää entistä enemmän aikaa yksinään. 

Etäkoulu tulee esille myös Jyri Paretskoin K15-sarjan Pornoja ja sirkushuveja -osassa (Otava 2021) ja Timo Parvelan lastenromaanissa Ella ja kaverit etäkoulussa (Tammi 2021). 
 
Omassa seurannassani Veera Salmen säeromaani Olin niinku aurinko paistais (Otava 2021) on ensimmäinen nuortenkirja, jossa koronasta johtuva poikkeusaika heijastuu monin tavoin siinä kuvattujen sisarusten arkeen.
 
Johanna Auranheimon juuri ilmestynyt Pahat tavat on kiinnostava kurkistus korona-ajan nuorten arkeen. 

21-vuotias keskushenkilö Oona aloittaa humanistisessa tiedekunnassa opinnot Amsterdamissa ja asuu kimppakämpässä toisen suomalaisen tytön, Riian, kanssa. 

Näiltä osin romaani tekee alueenvaltauksen kuvatessaan aikuistuvan nuoren opiskelua ulkomailla.

Oonan valtaa ”huumaava epäusko siitä, että tätä mun elämä nyt on, englanninkielistä ja kansainvälistä, kultturellia ja queeria ja eurooppalaista. Viimevuotiset tuopit pitkin Kalliota tuntuu yhtä inhan etäisiltä kuin ne painajaiset, joissa yhtäkkiä joutuu käymään ala-asteen uudelleen". 
 
Opinnot Amsterdamissa pakottavat Oonan olemaan reippaampi ja pystyvämpi kuin mihin hänellä on edellytyksiä. Korona-ajan rajoitukset lisäävät vielä entisestään hänen ahdistustaan, itsetuhoisuuttaan ja kontrollin tarvettaan. 
 
 
Villi opiskelijaelämä näyttää olevan Oonalle jopa opiskelua olennaisempaa. Professorikin kannustaa ”hakeutumaan mukaviin baareihin jakamaan ajatuksia ja inspiraatiota, juomaan viiniä tai teetä, kumpaakin maltillisesti.”  
 
Alankomaat suhtautuu yli 18-vuotiaiden huumeiden käyttöön Suomea väljemmin. Kun koronasulku alkaa, opiskelua jatketaan etäyhteydellä ja ulkona liikkumista rajoitetaan yöaikaan, Oona turvautuu jointteihin ja alkoholiin entistä useammin. Näiltä osin Auranheimon nuortenromaani viestii uutta, aiempaa selvästi sallivampaa suhtautumista päihteisiin. 
 
Oonan paineita lisää vielä seurustelusuhde nettideitin, Rumin, kanssa. Rumi asuu Rotterdamissa ja koronasulun jälkeen tapaaminen on entistä haastavampaa. Rumi suhtautuu omistavasti ja mustasukkaisesti Oonan ja Riian kimppa-asumiseen ja suhteeseen tulee suoranaista vallankäyttöä ja manipulointiakin. Oona suhtautuu rajoituksiin ja ohjeistuksiin huomattavasti Rumia kuuliaisemmin: 

 
Ei tässä tilanteessa voi sahata Amsterdamin ja Rotterdamin väliä samalla lailla kuin ennen. Ei tässä tilanteessa voi hyppiä huoletta taloudesta toiseen, klähmiä metron pylväitä ilman kumihanskoja, hengittää toisen ihmisen ilmaa, olla piittaamatta arvaamattomuudesta, joka voi viedä nuorenkin ihmisen hengen. 

 
Sukupuolen moninaisuuden teemat ovat romaanissa keskiössä, mutta niitä ei niin sanotusti hierota lukijan naamaan. Pienistä vihjeistä, Rumin binderistä, tulossa olevasta masektomiasta ja alkavista testosteronihoidoista voi päätellä asioita. Oona haaveilee myös tulevaisuudessa rifv-vauvasta.
 
Auranheimo kuvaa opiskelukavereiden välistä luottamusta ja lojaalisuutta kauniisti. Katseen alle asettuminen ja keimailu on tälle sukupolvelle luontaista: 
 

Ensin Margaux kuvaa meitä makaamassa pyyhkeillä, sitten pyytää meitä poseeraamaan, ja me nojataan toisiimme, ojennellaan sääriä ja katsotaan viettelevästi aurinkolasien takaa, noustaan polvillemme ja käännetään selät kameralle, katsotaan olkien yli vihjailleen ja nauretaan ja noustaan seisomaan niin että hiekka pöllyää, asetellaan Margaux´n puhelin sen lenkkariin ja otetaan itselaukaisijalla ryhmäkuvia, joissa hikiset dödöntuoksuiset kehot painuu ihoa vasten, hattujen lierit ja lipat törmäilee toisiinsa ja hiekka tarttuu aurinkorasvaläiskiin sheivaamatta jääneillä säärillä.

 
Rumin ja Oonan seurustelusuhde on alusta alkaen tempoilevaa, mutta romaanin keskiöön nousee silti Riian ja Oonan suhteen kuvaus. Tapahtumia kuvataan usein vuorovedoin Riian ja Oonan näkökulmasta, tapahtumapaikat vaihtuvat Amsterdamin ja Helsingin välillä. 
 
Tyveneksi kiertyvässä loppuratkaisussa Oona näkee ”itseään hitaasti korjaavan tytön, joka pystyy synkistä hetkistä huolimatta ratkeamaan nauruun”.