Tervetullut ja tarpeellinen selkosarja alakoululaisille

 

Ulla Vanhatalo: Luka, kuv. Aiju Salminen, 54 sivua, Pieni Karhu 2024.

 
Ulla Vanhatalo: Luka ja Pete, kuv. Aiju Salminen, 54 sivua, Pieni Karhu 2025.
 
Ulla Vanhatalo: Mitä tapahtui, Luka?, kuv. Aiju Salminen, 50 sivua, Pieni Karhu 2025.
 

 
Selkokielisen lastenkirjallisuuden tarjonta kasvaa jo onneksi samaa tahtia, kun ymmärrys eri ikäisten lasten selkokielen tarpeesta lisääntyy.
 
Helppolukuisen, lukutaidon alkuun suunnatun lastenkirjallisuuden valikoima on todella runsas: tarjolla on sekä kotimaisia että muista kielistä käännettyjä vaihtoehtoja, eri lajityyppejä, arkikertomuksista tietoon, fantasiaa ja jännitystä ja kaikkea siltä väliltä. 

Silti valtaosa helppolukuisesta lastenkirjallisuudesta ei täytä selkokielen vaatimuksia, sen koommin kielen kuin kuvituksenkaan osalta. 
 
Siksi onkin tärkeää, että alakouluikäiset lapset huomioidaan enenevässä määrin myös selkokielisen lastenkirjallisuuden osalta. 
 
Ulla Vanhatalon Luka-sarja on tästä hyvä esimerkki. Luka on alakouluikäinen poika, jolla on isoveli ja pikkuveli. 
 
Luka tykkää pelata jalkapalloa, rakentaa legoilla ja lukea Aku Ankkaa. 
 
Haasteita arkeen tuo pojan äkkipikaisuus ja spontaanit tempaukset kotona ja koulussa. Niille saadaan ennen pitkää myös virallinen ADHD-diagnoosi. 

Psykologin mukaan Lukassa on ”paljon potentiaalia”.  
 

Lääkäri sanoo paljon vaikeita sanoja.
–   Diagnoosi… Terapia… Sivuvaikutus…
Luka ei ymmärrä mitään.
Sitten lääkäri puhuu Lukalle.
–   Nyt me autetaan sinua.
Tule käymään täällä monta kertaa. 
Jutellaan ja pelataan.
Ota joka aamu lääkettä. 

 

Aiju Salminen havainnollistaa samastuttavasti Lukan hämmennystä
ja kelpaamattomuuden tunnetta kuvituksessaan.  
Salmisen kuvitusta Ulla Vanhatalon selkokirjaan
Luka (Pieni Karhu 2024). 

 
 
Luka saa onneksi perheeltään kaiken mahdollisen tuen. Erityisesti äiti muistaa usein sanoa pojalleen, että rakastaa tätä. Äidillä on myös tapana silittää poikaansa selästä lempeästi iltaisin ennen nukkumaanmenoa. 
 
Sarjan ensimmäisessä osassa tosin isoveli Pete hermostuu Lukan tempauksiin. Hän  haukkuu Lukaa ”vammaiseksi idiootiksi” ja jopa toivoo veljensä kuolevan.  

Toisessa osassa Pete toteaa myös, että häntä hävettää olla veljensä kanssa, koska tämä kommentoi niin estottomasti muiden ulkonäköä.

Stereotyyppistä leimaamista ei lievennä mielestäni lainkaan se, että solvaukset tulevat veljen suusta.   

Veljekset saunan lauteilla, tässä jo sulassa sovussa.
 Aiju Salmisen kuvitusta Ulla Vanhatalon selkokirjaan
  Luka ja Pete (Pieni Karhu 2025). 

 
Tapahtumat eivät onneksi jumita pelkän ADHD:n ympärillä. 

Kirjasarja korostaa luontevasti yhteisöllisyyden ja vastuun ottamisen eetosta. 

Luka ei esimerkiksi  arkaile soittaa hätänumeroon, kun hän huomaa vanhan miehen makaavan tajuttomana kadulla. 

Äiti puuttuu myös nopeasti Lukan mummin elämänhallintaan liittyviin ongelmiin, joissa kalja ja tupakka ovat vaarin kuoleman jälkeen tulleet tärkeimmäksi ajanvietteeksi. 

Mummi muuttaa ainakin väliaikaisesti Lukan perheeseen, ja mummista tulee pojalle tärkeä tukija ja kannustaja.  

Luka keskustelee sairaanhoitajan kanssa arkisista
konfliktitilanteista. Aiju Salmisen kuvitusta Ulla Vanhatalon
selkokirjaan Luka ja Pete (Pieni Karhu 2025). 

 

Jalkapalloharrastus tuo ryhtiä ja onnistumisen tunnetta Lukan elämään. 

Luka on myös hämmästynyt saadessaan kuulla, että valmentajallakin on ADHD, minkä takia tärkeissä peleissä valmentajan tunteet käyvät välillä kuumina.

Luka saakin ennen pitkää huomata, että hänessä on monenlaista potentiaalia, sekä jalkapallokentällä että sen ulkopuolella. 
 
Ensimmäisessä osassa on Aiju Salmisen mustavalkokuvitus ja lyhyet repliikkiviivat. 

Toisessa osassa Salmisen kuvitus on muuttunut neliväriseksi ja repliikkiviivatkin pidentyneet.
 
Salmisen kuvitus hyödyntää  onnistuneesti – ja riittävän selkeästi – sarjakuvakuplia. 

 

 

 

Seikkailu maan alla

 

Kristina Sigunsdotter & Jenny Lucander: Trädet under jorden. En saga om Karin Boye. 80 sivua. Förlaget 2025.
 

 
Ruotsalaisen Karin Boyen (1900–1941) runous on tullut suomenkielisille lukijoille tutuksi vain muutamien antologioiden kautta. 

Ruotsissa Boyella on yhä vankka asema aikansa intellektuellina ja kirjailijana. 

Hänen dystooppinen tieteisromaaninsa Kallocain (1940) saavutti myös kansainvälistä menestystä. 
 
 

Ruotsalainen Kristina Sigunsdotter on kirjoittanut aiemmin vastaavan kirjailijamuotokuvan Landet som icke är  (kuv. Klara Dackenberg, Förlaget 2020) suomenruotsalaisesta Edith Södergranista. 

Boyen ja Södergranin elämänvaiheisiin keskittyvät kirjat nostavat kumpikin jo teosten nimiin naisrunoilijoiden keskeisen runon. 

Kummassakin kirjassa keskushenkilölapset  tekevät terapeuttista matkaa itseensä, mutta tarinan voi lukea myös puhtaana satuna. 
 
Träder under jorden  alkaa vaikuttavasti kohtauksella, jossa kuvataan Karin-tytön viisihenkisen perheen illanviettoa. 

Idyllin katkaisee äidin vetäytyminen toiseen huoneeseen. 

Karinilla on tapana leikkiä äidin vaatekaappiin piilottamilla viinipulloilla, joista hän puhaltelee   erilaisia ääniä.

idylliseen perhekuvaukseen työntyy jo alussa särö. 
Jenny Lucanderin kuvitusta Kristina Sigunsdotterin tekstiin 
teoksessa Trädet under jorden. En saga om Karin Boye (Förlaget 2025).

 
Tyttö pakenee kodin ahdistavaa tunnelmaa läheiseen puistoon, missä hän kohtaa Kalan, turvallisuutta huokuvan, todennäköisesti ennalta tutun naisen. 

Kalan kertoma tarina sysää tytön maan alle seikkailuun, jossa hän pelastaa silmälasipäisen prinsessan unen maasta.

Jag pilade iväg över gräsmattan,

långt bort i parken,

tills jag kom där jag aldrig varit förut.

Det stöd en gammal vinpidinad tall med ihålig stam.

Jag tyckte att jag hörde någon gråta där inne,

eller om det var en fågel.

Jag kröp in och såg någonting skimra i mörket.

En pärla! Jag kröp längre in för att nå.

Längre och längre in.

 
 

Tytön siirtyminen maan alle näytetään vaikuttavana sukelluksena.
Jenny Lucanderin kuvitusta Kristina Sigunsdotterin tekstiin 
teoksessa Trädet under jorden. En saga om Karin Boye (Förlaget 2025).

Karin Boyella oli avioliittonsa ulkopuolella  seurustelusuhteita myös naisten kanssa aikana, jolloin homoseksuaalisuus oli Ruotsissa vielä kiellettyä. 

Fantasiajaksoissa Karin-tyttö kyseenalaistaa tytölle annetut roolimallit ja on vakuuttunut voivansa taistella ritarina  lohikäärmettä vastaan siinä missä pojatkin. 

 
Sigunsdotterin runollinen kerronta ja suomenruotsalaisen Jenny Lucanderin taiturimainen akvarellikuvitus kulkevat lujasti käsi kädessä.

Tarvittaessa Sigunsdotterin kerronta antaa Lucanderin kuljettaa tarinaa välillä kokonaan tekstittömillä kuva-aukeamilla.
 
Trädet under jorden on hyvä esimerkki kokonaistaideteoksesta. 

Kustantaja ei ole halunnut lukita kirjan kohderyhmää saati genreä.

Itse luin teoksen läpikuvitettuna miniatyyriromaanina, joka täyttää myös säeromaanin mitat. 

Kirjassa on omat tasonsa lapsi- ja aikuislukijalle. Karin Boyen tuotannon ja elämän tunteva aikuinen löytänee  siitä paljon kirjallisia viitteitä ja tunnistettavia henkilöitä. 

Lapsilukijalle kirja tarjoaa puhdasta sadun tenhoa.
 
 

Tyttö käy siekailematta hurjan lohikäärmeen kimppuun.
Jenny Lucanderin kuvitusta Kristina Sigunsdotterin tekstiin 
teoksessa Trädet under jorden. En saga om Karin Boye (Förlaget 2025).

 
 
 
Vesivärikuvitus on tekniikkana tullut lastenkirjakuvituksessa entistä harvinaisemmaksi.  
 
Lucanderin lisäksi aiemmin hyvinkin perinteisen kuvitustekniikan nykymestareihin lukeutuvat kuvittajat Silja-Maria Wihersaari ja Maija Hurme.   
 
Lucanderilla on taito luoda poikkeuksellisen intensiivisiä miljöitä.
 
Yhteiskunnalliset jännitteet piirtyvät vaikkapa köyhien asuttamaa aluetta kuvaavalla aukeamalle, jossa  sotilaat näkyvät aukeaman oikeassa alalaidassa uhkaavasti työntyvinä varjoina.

Aukeaman oikeassa alalaidassa sotilaiden juuri ja juuri erottuvat
 tummat varjot luovat kuvaan uhkaa ja arvaamattomuutta. 
Jenny Lucanderin kuvitusta Kristina Sigunsdotterin tekstiin teoksessa 
Trädet under jorden. En saga om Karin Boye (Förlaget 2025).

 
Jenny Lucanderin lastenkirjojen ihmishahmot ovat usein kooltaan pieniä, mutta hän onnistuu silti luomaan sekä pää- että  sivuhenkilöistä persoonallisia tyyppejä, joiden silmissä on lähes poikkeuksetta aina tutkiva tai terävä katse ja olemuksessa samastumiseen houkuttelevaa karismaa.

Trädet under jorden  on hyvä esimerkki siitä, kuinka iso merkitys pieteetillä toteutetulla taitolla on teoksen kokonaisilmeen kannalta. 

Kuvitus nimittäin sananmukaisesti hengittää Lucanderin taittamilla aukeamilla.

 
Trädet under jorden on yksi kahdeksasta Runeberg Junior -ehdokkaasta. 

 
Teoksen jälkisanoissa kerrotaan Karin Boyen elämästä. Boye kuoli lääkkeiden yliannostukseen 40-vuotiaana. 

 

 

Piilosilla Oivan kanssa

 

Katri Tapola & Karoliina Pertamo: Oivan piilo, 24 sivua, S&S 2026.
 






Vuoden vaihtuminen on aina yhtä jännittävää. 

Mikä on vuoden ensimmäinen työpöydälleni luettavaksi päätynyt lastenkirjauutuus?
 
Katri Tapolan ja Karoliina Pertamon Oivan piilo jatkaa vuonna 2017 alkanutta katselukirjasarjaa. Kustantamo S&S on ottanut nyt myös uusintapainokset näistä kolmesta aiemmasta sarjan kirjasta. 

Aiemmat osat ovat Oivan pallo, Oivan laiva ja Oivan tie. 

Oivan leikki on omaehtoista ja luovaa. Maja syntyy kotoa
löytyvistä materiaaleista. Karoliina Pertamon kuvitusta Katri 
Tapolan tekstiin pikkulasten kuvakirjaan Oivan piilo (S&S 2026).

 

Sarjan konsepti on sanalla sanoen oivaltava: sarjan kaikissa kirjoissa lapsen vapaa leikki ja mielikuvitus ovat keskiössä.  Oiva on leikki-ikäinen ruskeaihoinen poika.
 
 
 

Oiva ripusti kankaat.
Oiva kokosi tyynyt.
Tyynyistä tuli seinät. 
Kankaista tuli katto.
Nyt oli Oivan piilo valmis.

 
 
Painotuoreessa uutuudessa tutustutaan Oivan isään, jonka paita on tehty  kuoseiltaan ja muotokieleltään värikkäästä afrikkalaisesta painokankaasta, jollaisia  Oivakin käyttää majaleikissään. 

Perheen kulttuuritausta ja arvot tulevat hauskasti esille Karoliina Pertamon kuvituksessa, jossa värikylläiset kankaat levittäytyvät aukeamille. 

Oivan isäkin kurkkaa majaan. Karoliina Pertamon kuvitusta
Katri Tapolan tekstiin pikkulasten kuvakirjaan 
Oivan piilo (S&S 2026).  

 
Oivan leikki laajenee, kun kouluikäinen naapurin Niilo tulee iltapäivähoitoon Oivan luokse. 
 

Niilo ihaili iloisia kankaita.
Isä kietoi kankaan Niilon ympärille.
Sitten alkoi merenrantatanssi.

Lapsikuvan monipuolisuus näkyy siinäkin, että
Oivan ja Niilon ikäero ei vaikuta lainkaan leikin intensiteettiin.
Karoliina Pertamon kuvitusta Katri Tapolan tekstiin pikkulasten kuvakirjaan 
Oivan piilo (S&S 2026). 

 
Yhteinen, laajentunut leikki väsyttää Oivan päiväunille, mutta seuraavana päivänä aiotaan taas jatkaa.  
 
Katri Tapolan leppeä ja lapsentahtinen kerronta ja Karoliina Pertamon värikylläinen mutta helposti hahmottuva kuvitus toimivat täysipainoisesti yhdessä. 

Leikkiin ei tarvita hienoja saati kalliita välineitä: rikas mielikuvitus ja heittäytyminen synnyttävät parhaat leikit ja ideat.