Sadunkaltaista hupailua

Jukka Itkonen: Viisikko kuusikossa ja muita melko uskomattomia tarinoita. Kuvittanut Christel Rönns.  61 sivua. Tammi 2026. 
 

Lyhyet sadut ja iskevät tarinat voisivat olla hyvä täky hiljattain lukemaan oppineelle lapselle. 
 
Perinteisen sadun muotoa ja sisältöä hyödyntävät sadut ovat kuitenkin nykyisin jo harvassa. 

Niiden sijaan julkaistaan paljon humoristisia hupailuja (Paula Norosen ja Minna Kivelän Hulluja satuja -kirjat, kuv. Aiju Salminen, Tammi sekä Pirjo Heikkilän ja Sanna Stellanin Kukkumaanmenoaika ja Rapakasvatusta, kuv. Tiina Konttila, WSOY), joista löytyy yhtymäkohtia sadunkerrontaan niukasti.   
 

Jukka Itkosen ja Christel Rönnsin vanhoja kansansatuja modernisoiva kokoelma Sorsa norsun räätälinä ilmestyi Otavalta 2008. 
 
Viisikko kuusikossa ja muita melko uskomattomia tarinoita ammentaa samoista ideoista; esimerkiksi tarinat "Kultakutri" ja "Hannu ja Kerttu" vinkkaavat kyllä nimillään tuttuihin satuihin, mutta sisältö jää silti heppoiseksi. 

"Rumaakin rumempi ankanpoikanen" varioi varsin uskollisesti H. C. Andersenin  "Rumaa ankanpoikasta". 
 

Variaatio H. C. Andersenin klassikkosadusta Ruma ankanpoikanen.
Christel Rönnsin kuvitusta Jukka Itkosen tarinakokokoelmaan 
Viisikko kuusikossa ja muita melko uskomattomia tarinoita
 (Tammi 2026).

Jukka Itkonen (1951–2021) oli tuottelias ja idearikas lastenkirjailija. 

Ovatko uuden kokoelman tarinat jääneet yli edellisestä kokoelmasta vai onko Itkonen innostunut myöhemmin jatkamaan modernia satuilua? 

Kokoelma ilmestyy yhtä kaikki postuumina Itkosen kuoleman jälkeen. 
 
Isossa kuvassa tiedolla ei ole suurta merkitystä, mutta Viisikko kuusikossa ei silti säväytä edeltäjänsä tavoin. 
 
En halua millään muotoa aliarvioida lasten hoksottimia, mutta epäilen osan tarinoista menevän yli lapsen ymmärryksen. 

Esimerkiksi "Leppäkerttu"-tarinan sankari  kokeilee ensin taitojaan runoilijana ja sittemmin seikkailukirjan kirjoittajana. Tarina tuntuu ilkamoivan etupäässä kirjailijan ja kustantamon välisille kimuranteille suhteille. 
 
”Presidentin sappikivet” -tarinassa on Norosen ja Kivelän Hullujen satujen tavoin paljon dialogia, mikä antaa mahdollisuuden työstää tarinan pohjalta teatteriesitys varhaiskasvatuksessa tai alakoulussa.
 
Mitaltaan ja huumoriltaan kompakteja tarinoita ovat ”Istumaliima”,  ”Traktori” ja ”Koiria ja ihmisiä”, jotka tuovat mieleen vanhat hölmöläissadut. 

Christel Rönnsin kuvitusta Jukka Itkosen tarinaan "Istumaliima" 
kokoelmassa Viisikko kuusikossa ja muita melko
uskomattomia tarinoita (Tammi 2026).

 
Yllättävän moni tarina kertoo aikuisista, kuten vaikkapa Seposta, joka muuttaa pois vanhempiensa luota vasta 81-vuotiaana.

Ajankohtaista särmää löytyy  ”Moskova”-tarinasta. Ypöyksinäisellä Heikillä on seuranaan vain Moskova-niminen kärpänen. Kun kärpänen sitten katoaa, masennuslääkäri nauraa avoimesti, kuinka hänellä on asiakas, jonka suurin ongelma on kärpänen. 
 
Heikki ilmoittaa lemmikkinsä katoamisesta myös sanomalehtiin:

Uutinen herätti ihmetystä: kuinka jokin suurkaupunki  noin vain voi kadota. Suomen Moskovan suurlähetystöstä lähetettiin tulikivenkatkuinen viesti:  

"Lopettakaa valeuutisten julkaiseminen. Ei Moskova ole mihinkään kadonnut, se on täällä."

Tarinalla on kuitenkin perin surullinen loppu. 

Kun Heikki ja Moskova palaavat lomamatkaltaan Venäjältä ja Moskovasta, vuokranantaja närkästyy asunnon siivottomuudesta, jonka todisteena on kärpänen. 

Vuokraisäntä listii sanomalehdellä kärpäsen hengettömäksi. Heikki järkyttyy, joutuu sairaalaan ja kuolee. 

 

 

Heikki ja Moskova-niminen kärpänen matkustavat Moskovaan.
Christel Rönnsin kuvitusta Jukka Itkosen tarinakokokoelmaan 
Viisikko kuusikossa ja muita melko uskomattomia tarinoita
 (Tammi 2026).

Christel Rönnsin kuvitus on myös tässä kevään uutuudessa merkittävässä roolissa antaen visuaalista särmää satujen ja tarinoiden hullunkurisillle keskushenkilöille ja rytmittäen kerrontaa. 

 

 

Pirkanmaa on mainio kasvualusta lasten- ja nuortenkirjoille

© Emmi Jormalainen 

Lastenkirjojen Tampere -näyttely Tampereella Työväenmuseo Werstaan Komuutti-yhteisögalleriassa 15.4.–24.5.2026. Vapaa pääsy. 
 
 

Tampereella on Kirsi Kunnaksen mukaan nimetty Tiitiäisen leikkipuisto ja Anni Polvan kävelykierros Tammelan kaupunginosassa.

Paikallista lasten- ja nuortenkirjaosaamista voitaisiin toki hyödyntää paljon suuremmassakin mittakaavassa. 

Olen leikilläni sanonut, että todennäköisesti Tampereen ja laajemmin koko Pirkanmaan vesijohtovedessä on joitakin lasten- ja nuortenkirjallisuuden tekemiseen altistavia ainesosia. Sen verran paljon alan tekijöitä maakunnasta löytyy.
 
IBBY Finlandin työryhmä Maija Karjalainen, Maija Korhonen, Marketta Könönen ja Ismo Loivamaa ovat koonneet Tampereen Työväenmuseon pieneen Komuutti-tilaan Lastenkirjojen Tampere -näyttelyn. 

Sama tehotiimi on aiemmin koostanut näyttelyt tamperelaisista lasten- ja nuortenkirjailijoista, Leena Härmästä, Rauha S. Virtasesta, Asko Martinheimosta ja Uolevi Nojosesta sekä Jalmari Finnestä. 
 

Näyttelyn kävijöiden nostalgiaa herätellään myös
pirkanmaalaisten lasten- ja nuortenkirjailijoiden
teosten kansikuvilla. © PHH.

Uusimman näyttelyn pontimena oli työryhmän havainto siitä, että Tampereen lasten- ja nuortenkirjailijoita ei ole kartoitettu Helsingin ja Turun tapaan kattaviin valikoimaluetteloihin. 
 

Ismo Loivamaan johdantoartikkeli luotaa Tampereen lastenkirjallista maaperää ja nostaa esille tunnettuja tekijöitä eri vuosikymmeniltä. 

Tärkeänä virstanpylväänä Loivamaa mainitsee Tampere-seuran vuonna 1948 julkaiseman Tammertontttu-antologian, jossa aikansa tunnetuista lasten- ja nuortenkirjailijoista  mm. Aili Somersalo, Leena Härmä, Ainikki Kivi ja Eila Kaukovalta ilmaisevat runoissa ja tarinoissa paikallista kotiseuturakkauttaan. 
 
Vuonna 1943 perustettu Pirkkalaiskirjailijat ry on ollut Suomen  ensimmäinen maakunnallinen kirjailijoiden yhdistys. Sen toiminnassa on alusta alkaen ollut paljon lasten- ja nuortenkirjailijoita. 
 
 
Näyttelyn kokoamisessa on hyödynnetty Lastenkirjainstituutin Onnet-tietokantaa. Instituutti on myös koonnut vuonna 2013 Lastenkirjallisuuden Pirkanmaa -näyttelyn. 

Kuvittajien osalta tietoa saatiin Kuvittajat ry:stä. 
 
Vanhimmat luettelossa olevista kirjailijoista ovat syntyneet 1800-luvun loppupuolella ja nuorimmat 2000-luvulla. 

Työryhmän tilastojen perusteella Pirkanmaalta löytyy eri aikoina lapsille ja nuorille joko yhden tai useamman lasten- tai nuortenkirjan kirjoittaneita 183 ja kuvittajia 92. 

Vaikka luettelot eivät ehkä ole aivan täydellisiä, ne antavat silti kiinnostavaa tietoa ja houkuttelevat toivottavasti tutkijoitakin paneutumaan aiheeseen laajemmin.  
 
Työryhmä luki Tampere-aiheisia kirjoja. Näyttelyyn valittiin kaikkiaan  16 sitaattia eri aikakausien kirjoista.
 

Salla Simukan Lumikki-trilogian avauksessa 
Punainen kuin veri (Tammi 2013) Tampere
on keskeinen miljöö. © PHH.

 
Miljöö ja paikkasidonnaisuus näkyvät  monissa nykynuortenkirjoissa. 

Esimerkiksi Salla Simukka ja Terhi Rannela ovat nuortenromaaneissaan kuvanneet tunnistettavasti ja elämyksellisesti Tampereen keskustaa. 
 
Kaltaistani lasten- ja nuortenkirjaentusiastia hauskuttaa se, että pirkanmaalaisten lasten- ja nuortenkirjailijoiden ja -kuvittajien lisäksi uusi näyttely huomioi myös kaikki lasten- ja nuortenkirjat, joissa Tampere ja naapurikunnat ovat tapahtumapaikkoina. 
 
Niinpä valikoimaluettelossa on mukana myös esimerkiksi Maijaliisa Dieckmannin lastenkirja Ville Romusen ja mummon delfiiniseikkailu (Kustannus-Mäkelä 2011), jossa Ville käy mummonsa kanssa nyttemmin jo lakkautetussa Särkänniemen delfinaariossa, ja Laura Lähteenmäen kansalaissodasta kertova historiallinen nuortenromaani Yksi kevät, jonka päähenkilöistä osa on töissä tamperelaisessa  kenkätehtaassa.
 
Näyttelyn aineisto eli Vuosisata tamperelaista lasten- ja nuortenkirjallisuutta -luettelo tallennetaan lähiaikoina myös Lastenkirjainstituutin verkkosivuille vapaasti  luettavaksi.

 

 

 

 

Välitilasta omaan elämään

Laura Liimatainen: Sukellus. 299 sivua. S&S 2025. Kansikuva Pinja Meretoja.
 

Kausityö on välitila, jossa Ullakin odottaa vain kesän kuluvan, päivien vanuvan ohi, jotta oikea elämä pääsisi alkamaan, vaikka samaa välitilaa Ullan elämä on ollut viimeiset kaksi vuotta lukion loppumisen jälkeen. Ajan kuluttamista yläkerrassa, työvuorossa huoltsikalla, ikuista pururataa kiertäessä. 

 
Laura Liimataisen esikoisromaanin päähenkilö Ulla  on kesätöissä Helsingissä huvipuiston grillissä. 

Sinnikkäästi hän on hakenut jo kolmatta kertaa lääketieteelliseen tiedekuntaan, vaikka tiedostaakin, että kyse on enemmän vanhempien odotusten täyttämisestä kuin omasta aidosta kiinnostuksesta.
 
Ulla ystävystyy grillissä Noomin kanssa. Noomi on hoikka kuin pajunvitsa, ja Ullan on vaikea aluksi edes ymmärtää, miksi tyttö haluaa viettää aikaa hänen, homssuisen Ullapullan, seurassa.
 
 
Kaupungilla ja uimarannalla Ulla skannaa ihmisiä heidän vartalonsa perusteella: ovatko  he oikeasti lihavia vai pitäisikö kohtuuden nimissä käyttää vain ilmaisua ”Dove-läski, jonka rasvakerrokset ovat asettuneet ovat asettuneet kauniisti kapean vyötärön alapuolelle”. 
 
Ulla puntaroi myös ilmaisua ”liikalihava”, joka viittaisi siihen, että voisi olla myös sopivan lihava tai jopa alilihava.
 
Laura Liimatainen asettaa  taiten rakennetuissa kohtauksissaan Ullan lukijan katseen alle. 

Kirjan alussa oleva kohtaus on erityisen latautunut. Ulla olettaa ilmoittautuneensa uimatekniikkakurssille, mutta huomaa liian myöhään, että kyse onkin uimahyppykursisista.
 
 
Noomi on kriittinen sosiaalisen median välittämän kehokuvaan liittyvän keskustelun suhteen. Vähitellen ystävyys Noomin kanssa syventyy ja Ulla oppii katsomaan itseään armollisemmin. 

Kohtaus, jossa kuvataan Ullaa Noomin silmin, on erityisen kaunis:
 

–   – Hänen vartalonsa on pyöreä ja kaareva ja pehmeä, sellainen, joka varmasti tuntuisi kodilta, jos sitä vasten painautuisi. Ulla on tehokas ja toimelias, se heijastui grillillä riuskoista ja ripeistä liikkeistä, nopeasti juokseva äly liikkuu samaan tahtiin. 

 
 
Noomi asuu Kruununhaassa ja opiskelee suomen kieltä. Ulla mieltää Noomin pääsevän monessa asiassa paljon helpommalla, koska yliopistolla uraa luova äiti elättää yhä aikuista tytärtään. Vähitellen Ulla saa tietää, että Noomillakin on kipupisteensä, jotka liittyvät perhesuhteisiin ja kehokuvaan.   

Eri yhteiskuntaluokista tulevien nuorten välinen ystävyys askarruttaa nyt monia kirjailijoita. 

Lastenkirjahyllyssä olen tuonut tätä aihetta viimeksi esiin mm. Marja Ahon Chiaroscuron (Myllylahti 2025) ja  Tiia  Mattilan Selviämisen soittolistan (Myllylahti 2026) arvioissa  sekä Satu Erran Tällaisen tunteen arviossa (Tammi 2025) Helsingin Sanomissa.
 

Ulla on vanhempiensa ainokainen, mikä antaa uskottavuutta ammatinvalintaan liittyville paineille ja Ullan kotisidonnaisuudelle. 

Ullan äiti viittaa psykoterapeutti Maaret Kallioon, ja sanoo, että tyttären pitäisi olla ”lujasti lempeä. Ei saa olla mikään kynnysmatto, Ulla”. 

Ulla ihailee yhdysvaltalaisen Gillmoren tytöt -draamakomedian äidin ja tyttären kaverivanhemmuutta ja pakenee  usein todellisuutta sarjan pariin. 
 
Ullan kasvutarina huipentuu hieman turhankin dramaattiseen (ja epäuskottavaan) hätähuutoon. Lukija kuitenkin vakuuttuu siitä, että Noomin ystävyyden ja vankentuneen itsetunnon avulla hän on valmis muuttamaan lähitulevaisuuden askelmerkkejä itselleen armollisempaan suuntaan. 
 
Laura Liimatainen onnistuu kiteyttämään tyyliltään kepeään lukuromaaniin jouhevasti isoja ajankohtaisia teemoja, jotka puhuttelevat varmasti kirjan varsinaisen kohderyhmän, nuorten aikuisten, lisäksi myös nuorempia lukijoita, joita välivuodet  ja isojen ammatinvalintaan liittyvien ratkaisujen tekeminen pelottavat. 
 
Kehopositiivisuus on tullut  aiheena rytinällä viime vuosina lastenkirjallisuuteen. 

Sitä vastoin varhaisnuorille ja nuorille aiheesta on kirjoitettu aiemminkin. 

Liimataisen romaanin verrokiksi sopii erityisen hyvin Johanna Hulkon nuortenromaani Suojaava kerros ilmaa (Karisto 2018).

 
Sukelluksen käsikirjoitus palkittiin S&S:n järjestämässä Kirjalliset ystävät -kirjoituskilpailussa, jossa etsittiin tarinoita ystävyydestä.  

Liimatainen asuu Tampereella ja työskentelee myös suomentajana. 

Peruskoulu kesken ja paksuna

Merja Pietilä: Pikkusisko. 202 sivua. Lector kustannus 2026. Kansikuva Saturn Labouf. 

 

 

Eihän siinä tietysti kovin kauaa mennyt, kun Iikka alkoi kärttää pussailun lisäksi muutakin. Olihan se juuri täyttänyt yhdeksäntoista ja sillä lailla aikuinen. Siitä minä olin kuitenkin tiukkana, etten alkanut sen kanssa millekään ennen kuin täytin kuustoista. Niinpä minä sitten menetin neitsyyteni syntymäpäiväni aamulla, ennen kouluunmenoa. Mulla oli kymmenen aamu ja olin lähtenyt muka kahdeksaksi kouluun.

 
Kotimaisia realistisia nuortenromaaneja ilmestyy muutaman vuoden pienen notkahduksen jälkeen taas aiempaa enemmän. 

Isojen kustantamojen tarjontaa täydentävät monet pienet kustantamot. Erityisesti Myllylahdella on yhtenä selvänä painotuksena nuortenkirjat. 
 
Lectorin kustantama Merja Pietilän Pikkusisko lienee tekijänsä esikoinen.

Kustantajan sivuilta ei löydy Pietilästä  taustatietoa lainkaan enkä ole liioin saanut vastausta kustantajalle lähettämääni sähköpostiviestiin. 
 
Nuortenkirja alkaa sisarusten Emman ja Annan näkökulmalukujen vuorotteluna. 

Anna on abiturientti ja tuntee samalla luokalla olevan Iikan, johon hän on ollut ihastunutkin rippileirillä. 

Iikka iskee silmänsä Annan pikkusiskoon Emmaan, ja tämä aiheuttaa sisaruussuhteiisinkin pientä kärhämää.

Pian ääneen pääsee myös Iikan pikkuveli Topi. 
 
Emma huomaa pian olevansa raskaana. Hän ei aluksi saa juurikaan tukea Iikalta, mutta päättää silti pitää lapsen. 

Emma suhtautuu teiniäitiyteen hämmentyneesti, mutta saa onneksi apua vanhemmiltaan. Ennen pitkää myös Iikka ymmärtää ottaa vastuuta teoistaan ja tarjoutuu ottamaan tyttärensä viikonloppuisin hoitoon, vaikka suhde Emman kanssa onkin jo päättynyt. 

 
Emma haluaa ottaa etäisyyttä vanhoihin kavereihinsa ja jatkaa välivuoden jälkeen lukiota Limingan sijasta Kempeleessä. 

Näkökulmakertojia tulee vielä lisää: lestadiolaisperheessä varttunut Karoliina ja rikkinäisistä kotioloista tuleva Nora. 
 
Merja Pietilän käyttämä sovinistinen ja seksistinen kieli hämmentää.  

Pojat nimittävät tyttöjä puluiksi. Topi puhuu juhannusyön pahnoista ja toteaa, että miksi tyytyä yhteen pesään, kun voi kokeilla useampaa, kun entinen tyttöystävä ei juurikaan jakanut pipariaan. 
 
Topi pitää fysioterapeutin ammattia ämmämäisenä ja ihmettelee, ettei hänen ystävänsä sen sijaan hakenut lääkikseen. Hän kutsuu luokkatoveriaan mutiaiseksi ja musulmaaniksi. Söpö vaaleeverikkö on Topin mielestä ”kuin tehty rutistettavaksi. semmonen ihanan pehmee ja silonen”.
 
Ongelmallisin kohta liittyy kuitenkin lukion uskonnon, psykologian ja filosofian opettajaan, ”rokkipastori” Upiin, joka liehittelee useampaakin oppilastaan. 

Koulun oppilaat laativat olemukseltaan ja opetusmetodeiltaan rennon Upin puolesta jopa adressin estääkseen tämän irtisanomisen! 

 
 
Saturn Laboufin kansikuvassa ja takakannessa näytetään kolme käsi kädessä seisovaa ihmistä takaapäin. Käsien ympärillä on sidottu punaiset langat, jotka vihjaavat tulkintani mukaan vallankäyttöön tai väkivaltaan, teemoihin, jotka eivät kuitenkaan nouse teoksen kantaviksi teemoiksi. 

Pikkusisko on teiniäidin selviytymistarina, jonka jännite hajaantuu useamman sivuhenkilön rönsyjen vuoksi. Todenäköisesti Pietilä on halunnut tuoda esille nuoruuden monet kipupisteet, mutta rajaaminen olisi terästänyt teoksen viestiä.

Nuortenromaanin nimellä on kaksoismerkitys. Kyse on Emman ja Annan välisistä suhteista, mutta myös Iikka puhuttelee Emmaa ajatuksissaan pikkusiskoksi.

 

Kohtaamisia

Sanna Pelliccioni & Ramona Schwartz: Mirandan mekko. 26 sivua. S&S 2026.
 
 
 


Muistan elävästi 1970-luvun alun forssalaisesta lapsuudestani romaninaisen, joka kiersi säännöllisesti kerrostaloissa kauppaamassa virkkauksiaan. 

Hänellä oli usein mukanaan kehitysvammainen poika. Naisen korea romaniasu tuntui täyttävän kotimme pienen eteisen ja pojan eloisuus vielä vahvisti entisestään tuntemuksiani.
 
Sanna Pelliccioni tarttuu kuvakirjoissaan usein ajankohtaisiin,  isoihin aiheisiin, ja  onnistuu kiteyttämään ne kompaktiin ja lapselle helposti omaksuttavaan muotoon. 
 
Viime vuosina hän on tehnyt hedelmällistä yhteistyötä erityisesti Eppu Nuotion kanssa (Anteeksi, S&S 2025, Sinä päivänä, S&S 2024 ja Lappukaulatyttö, Teos 2022). 
 
Kuvakirja Mirandan mekko on syntynyt yhdessä Ramona Schwartzin kanssa ja sen tarina pohjautuu hänen omiin kokemuksiinsa romanina. 

Schwartz on ottanut julkisuudessa kantaa muun muassa romanien koulutuksen puolesta ja ajanut romaninaisten oikeutta pukeutua työtehtävissä romanivaatteisiin. 

Lisäksi hän on mukana sosiaali- ja terveysministeriön ja Suomen romaniyhdistyksen Rakkavaha deilibosta – Puhutaan osallisuudesta -hankkeessa, joka pyrkii vahvistamaan romanien osallisuutta yhteiskunnassa. 

Mirandan kotona on tyylihuonekaluja ja muhkeita verhoja.
Sanna Pelliccionin kuvitusta yhdessä  Ramona Schwarzin
kanssa kirjoittamaan tekstiin kuvakirjassa
Mirandan mekko (S&S 2026).

 
Melissa pääsee viettämään koko päivän tätinsä Mirandan kanssa. Hän
 kokee tulevansa monin eri tavoin huomioiduksi tädin luona: 

Täti osaa olla lasten kanssa vaikka onkin jo aikuinen. Melissa haluaa olla isona itsekin sellainen – ihan niin kuin Miranda.

 
Ennen kauppaan lähtöä täti kampaa tukkansa ja laittaa sormukset sormiin.
 
Kaupan pitkässä kassajonossa jännitys yht äkkiä tiivistyy: 
 

Kaupan kassajono on kamalan pitkä. Melissa ei
jaksa odottaa vaan pyörii ja kisuaa Mirandan
ympärillä. Takana oleva nainen katsoo Melissaa tuimasti.

Kaksi naamiaisasuihin sonnustautunutta lasta tulee ihastelemaan Mirandan hametta: 

 
–    Miksi sulla on noin hieno mekko?
–    Meillä on tämmöinen perinne, tämä on romanihame.
–     On se tosiaan hieno, lapsen äitikin ihailee.

 

Tärkeä kohtaaminen kauppajonossa kuvataan oivaltavasti tiukasti
rajaten ja lapsen perspektiivistä. Sanna Pelliccionin kuvitusta
yhdessä  Ramona Schwarzin kanssa kirjoittamaan tekstiin 
kuvakirjassa Mirandan mekko (S&S 2026).

Kohtaus tuntuu laukaisevan kassajonon jännittyneen tunnelman. Kaikki katsovat toisiaan hieman toisin kuin ennen, arvostavammin ja kaikkien omintakeisuuden ja olemuksen paremmin tiedostaen.

Mirandan mekko kertoo onnistuneesti ja tiiviisti eheän tarinan vain 26 sivussa. Mitään ylimääräistä rönsyä ei tarvita.
 
Sanna Pelliccionin kuvituksessa Mirandan musta pitkä samettihame on usein keskiössä. 

Räiskyvämmät värit löytyvät muualta: tädin kodin sisustuksesta, kontrastia tehokkaasti antavasta Melissan keltaisesta koltusta ja kaupan asiakkaiden vaatetuksesta. 

Kuvakirjan lopussa on vielä kolmas tärkeä kohtaaminen, kun Melissan äiti tulee hakemaan tytärtään kotiin. 

Viimeisellä aukeamalla korostuu romanien välinen
tiivis perheyhteys. Sanna Pelliccionin kuvitusta yhdessä
 Ramona Schwarzin kanssa kirjoittamaan tekstiin
kuvakirjassa Mirandan mekko (S&S 2026).

 
Eppu Nuotion ja Sanna Pelliccionin yhteisten kuvakirjojen tapaan Mirandan mekon lopusta  löytyy pieni infoteksti, joka antaa kirjaa lapsen kanssa lukevalle aikuiselle mahdollisuuden halutessaan syventää teemaa eteenpäin. 

 
 

 

 

 

Joka kodin värikirja

Heli Laaksonen & Elina Warsta: Ilone. Runoilijan värinkäsityksiä. 72 sivua. Orava-kirjat 2025.

 

Uus färi ol juur syntyny.
Se ol semmonen ko vastsyntyny o:
ei kenenkä näköne viäl,
pehmiä, pyöriä ja yksinkertanen ko
liina al nouseva pulla. – –
 
Katkelma runosta "Färi sai nime"

 

 
 
Heli Laaksosella on ihmeellinen kyky energisoida ja voimaannuttaa lukijansa. 
 
Laaksosen ja Elina Warstan Ilone. Runoilijan värinkäsityksiä on ikärajaton runokuvakirja ja tietokuvakirja väreistä.  
 
Runot kertovat yleensä tarinan: Runossa ”Kevätjuhlapulma” siemen miettii sysimustassa mullassa, mitä laittaisi päällensä kevätjuhliin. 

Joskus runot ovat täynnä tietoa, oivalluksia ja havaintoja,  kuten ”Lila työhaastattelus”, jossa Lila-tyttö lähtee työnhakuun palolaitokselle.  
 
”Mitä maalar ei ehtiny maalaama” -runossa kerrotaan työlleen omistautuneesta maalarista, joka kokee kaikki valkoiset asiat, ruoka-aineet, esineet ja eläimet haasteena.
 
Erityisen kiireistä aikaa maalarille on pääsiäinen:
 

– –  Päässiäisen vast puuha ol: 
oi miljoona miljona miljona valkost muna! 
Niist kuariutus valmiiks keltassi tipui.
 
Kukas ne o jo kerjenny maalama?

 
Laaksonen ilkamoi myös nasevasti ”Färiallerkia” -runossa nykyisille sisustustrendeille, joiden kalvakasta  väripaletista löytyy valkoista, mustaa ja beessiä. 
 
Aina runot eivät suoranaisesti  liity tiettyyn väriin, mutta silloin Elina  Warstan kuvitus saa hoitaa visualisoinnin ja kuvan katsoja pääsee kylpemään  tietyssä värisävyssä. 

Samalle aukeamalle taitetut ”Kylmi”- ja ”… lämpimi” -runot havainnollistavat kylmien ja lämpimien värisävyjen eroja konkreettisesti, sanoin ja kuvin.

Kylmien ja lämpimien värisävyjen havainnollistamista.
Elina Warstan kuvitusta Heli Laaksosen runokuvakirjaan
Ilone. Runoilijan värinkäsityksiä
 (Orava-kirjat 2025).

 
”Ihmisen färine” -runo ottaa kauniisti kantaa moniarvoisuuden puolesta
 

Näeks ihmist:
yks o viti,
toine on piki,
kolmas ruskia ko rannan kivi – – 

 
Sama teema jatkuu runossa ”Tul föli”, jossa haastetaan kaikkia ruskeita lähtemään rauhanmarssille, kaakaota, teetä, kanelia ja jopa mämmiä.
 
Ja taas palataan värioppiin: 
 

–      – Kaikkien pualel o ruskia väki!
Meis o hippu sinist, trippu punast,  tippa keltast,
tuuttaus valkost, priiskale musta.
 
Ruskia o rauhan färi.
 

 

Variaatioita ruskeasta runossa "Tul föli". Elina Warstan kuvitusta
Heli Laaksosenrunokuvakirjaan Ilone. Runoilijan värinkäsityksiä
 (Orava-kirjat 2025).

 
En ole vähäisessäkään määrin lounaismurteiden asiantuntija, mutta runoja ääneen lukiessa huomaan ymmärtäväni vaivattomasti olennaisen ja nauttivani niiden rytmistä ja huumorista. 

Aloittelevalle murrelukijalle Laaksonen tarjoilee myös sanastonselityksiä kirjan lopussa ja perustietoa lounaismurteista. 

Teoksen monikäyttöisyyttä laventaa vielä ”Väriesitelmä”, essee väreistä, niihin liitetyistä uskomuksista ja merkityksistä ja väriopin historiasta lähdeviitteineen kaikkineen.
 

 
Lisää kuvakirjoista väreistä:
 

Pipsa Pentti: Lyyli ja karmea värinkäsitys, Otava 2020
 
Mauri Kunnas: Riku, Roope ja Ringo: Värikäs päivä, Otava 2025 up.
 
Christel Rönns: Totti ja villit värit, Lasten Keskus 2022
 
Metsämarja Aittokoski: Pikkuli oppii värejä, Mäkelä 2021
 
Marika Maijala: Väriverstas, Etana Editions 2021
 
Ella Brigatti: Sängynaluskansa: Pensseli on punainen / Pensseli on keltainen / Pensseli on sininen / Pensseli on vihreä, Kulttuurikioski 2019 

Aino-Maija Metsola: Värit, Nemo 2015
 
Jenni Erkintalo: Värejä meressä, Etana Editions 2014