Voiko elämä olla projekti, miettii omilleen muuttanut Olivia

Henna Helmi Heinonen: Kyl mä pärjään. 205 sivua. Tammi 2026. Kansikuva Emilia Laatikainen. 

Uuteen kotiin on vain nelisen kilometriä, mutta kaupunginosa on niin erilainen, että tuntuu kuin muuttaisin kauaskin. Tuttujen rivi- ja omakotitalojen sijaan ympärillä kohoaa vain taivasta peittäviä kerrostaloja.

Uutta kotia vastapäätä ei ole puita tai leikkipuistoja, kuten on ollut aina, vaan tehdashalli ja skeittiramppi.

Iskä ajaa niin tottuneesti kuin tietäisi aina minne mennä. Ihailen sitä iskässä, haluan olla samanlainen.

Mielenterveyteen liittyvät aiheet näkyvät monin tavoin nuortenromaaneissa. 

Henna Helmi Heinosen Hajalla-sarja käynnistyi viime vuonna. 

Ensimmäinen osa En voi puhuu nyt kertoi hiljattain ylioppilaaksi kirjoittaneesta Mirosta, joka linnoittautuu kotiinsa pelaamaan tietokonepelejä. Yhteydet oikeaan elämään hapertuvat vähitellen melkein kokonaan. 

Heinonen työskentelee nuorisopsykologina Seinäjoen kaupungilla ja YTHS:n opiskeluterveydenhuollossa. 

Hajalla-sarjan tavoitteena on puhua nuorten mielenterveyteen liittyvistä haasteista ilman stigmaa tai tirkistelyä. 

Kyl mä pärjään -romaanin Olivia muuttaa omilleen lapsuudenkodistaan. 

Hän on valmistunut lähihoitajaksi ja on töissä vanhusten palveluyksikössä. 

Itsenäistyminen houkuttaa mutta toisaalta myös kauhistuttaa. Takana on päättynyt parisuhde. 

Olivian ja isosiskon lapsuutta ja nuoruutta on varjostanut äidin alkoholismi. Äiti on ollut katkolla useasti, mutta retkahtanut aina uudelleen. Kun äiti ottaa pitkän tauon jälkeen yhteyttä ja toivoo tapaavansa tyttärensä vieroitusyksikössä, Olivian stressitasot nousevat ja hänen pakko-oireensa lisääntyvät.

Olivialla on vahva pärjäämisen eetos: 

Mun rahat ei kulu, koska mä laitan ison osan talteen eri tilille. Olen tehnyt niin aina ja teen yhä, kun käyn töissä joka päivä. Mun vaan täytyy olla varma, että pärjään. Täytyy täytyy täytyy. 

Isosisko Alinalla on vauva, Eemi, jota Olivia käy välillä hoitamassa. Alinan kodin sotkuisuus ahdistaa ja pikkusisko kokeekin ylemmyydentunnetta siitä, että kokee pitävänsä oman  elämänsä siskoaan paremmin kontrollissa. 

Paras ystävä Säde elää hetkessä ja ”käyttää ihmisiä kuin nenäliinoja, kuivaa yhdet kyyneleet ja jatkaa matkaa”. 

Säde painostaa Oliviaa järjestämään pian uuden kodin tupaantuliaiset, joiden teemaksi valitaan Walt Disney -animaatioiden tyttöhahmot. Olivia ei innostu muiden tavoin hintavien naamiaisasujen hankinnasta ja juhliin laittautumisesta. Hän kokee elävänsä jo aivan toisenlaista todellisuutta. 

Tupaantuliaisissa Olivian itsekontrolli ja -hillintä pettää. Hänelle tulee yllätyksenä, että ystävät ovat tehneet hänen pakko-oireistaan huomioita jo pitkään. 

Henna Helmi Heinonen tekee päähenkilöstään aidon, samastuttavan hahmon. 

Lukija eläytyy tytön angstaamiseen ja toisaalta tuntee vilpitöntä iloa, kun Olivia osittain äidin vieroitusyksikön omahoitajan hienotunteisen tuenkin avulla oppii piirtämään itselleen selkeämmät ääriviivat ja määrittämään aiempaa paremmin omaa yksityistä tilaansa. Voimaantuminen ei tapahdu hetkessä, mutta elämä selvästi kantaa. 

Lastenkirjahyllyn varjolistalle nousi teoksia, joissa näkyy kerronnan ja kuvituksen rohkeus ja uudistushenki

 

 

Taas on Lastenkirjahyllyn perinteisen varjolistan aika.

Kuuden kirjan listauksessa olen tuttuun tapaan pyrkinyt nostamaan esille kotimaisen lasten- ja nuortenkirjallisuuden eri alalajeja sekä kohde- ja ikäryhmiä ja  eri kustantamoita mahdollisimman edustavasti esillä.

Kuvakirjoja listaltani löytyy kaksi. Toinen niistä on perinteinen, lapsen arjesta ja ajankohtaisista aiheista ammentava kuvakirja ja toisen viesti puhuttelee klassisten satuviittaustenkin kautta vielä varhaisnuoria ja nuoriakin.  

Anna Elina Isoaro & Mira Mallius: Miljoonan tähden hotelli, 48 sivua. WSOY 2026.

Lapsiperheiden toimeentulohuolet ovat jo vakiintumassa yhdeksi kotimaisten lastenkirjojen kestoaiheeksi. 

Venni haaveilee pääsevänsä luksuslomalle hotelliin, mutta isä vihjaisee vielä houkuttelevammasta elämyksestä. 

Lempeästi ja lapsentahtisesti Anna Elina Isoaro kertoo lapsen ensimmäisestä metsäretkestä, johon sisältyy paljon myös kehollisia aistimuksia. 

Mira Mallliuksen kuvitus saa jännittävää kolmiulotteisuutta muutamista tarkkaan harkituista kollaasielementeistä.  

Miljoonan tähden hotelli on arvioitu Lastenkirjahyllyssä.
 

Hannamari Ruohonen: Yksinäinen merenneito, 32 sivua. Etana Editions 2026. 

Yksinäinen merenneito ei kaihda rankkaa ja visuaalisesti jopa karkeaa ilmaisua  aiheensa esille tuomisessa. Kuvakirjan viisaus on sen niukassa tarinassa.

Kuvakirjan toi tulkita kertovan mistä tahansa traumasta tai isosta vastoinkäymisestä ja siitä selviämisestä. Kun menettää jotain itselleen tärkeää, siitä voi ajan myötä seurata myös paljon uutta ja hyvää.

Yksinäisen merenneidon olen arvioinut Lastenkirjahyllyssä maaliskuussa.

 

Hannu Hirvonen & Erika Kallasmaa: Tikahtuneen tiikerin tapaus ja muita hulllunhauskoja kummitusloruja, 84 sivua. Tammi 2026. 

Hannu Hirvosen runoissa on nonsensen svengiä: hän kääntelee ja vääntelee kieltä ja iloitsee näin sen elastisuudesta. 

Erika Kallasmaan sekatekniikalla toteuttama kuvitus assosioi retrohenkisessä muoto- ja värikielessään 1950–1960-luvulle. Kallasmaa sanoutuu päättäväisesti – Hirvosen tavoin – irti ajatuksesta, että lastenrunouden tulisi olla sievää ja ympäripyöreän herttaista. 

Rohkeat kuvakulmat ja muotokieli ja yllättävät, tummat ja rouheat väriskaalat tukevat Hirvosen runojen räyhäkkyyttä ja anarkistista ilmaisua.   

Tikahtuneen tiikerin tapauksen arvion olen arvioinut Lastenkirjahyllyssä viime lauantaina.  

Lena Frölander-Ulf: Lysinea. Den vidunderliga historien om ett fartyg, 230 sivua. Förlaget 2026. 

Lysinea. Erään laivan ihmeellinen matka. Suomentanut Jaana Nikula,  230 sivua. Teos 2026. 

Lena Frölander-Ulfin raapetekniikalla kuvittaman visuaalisesti tavattoman runsaan eläinseikkailun äärellä voi vain varovaisesti miettiä siihen käytettyjä työtunteja. 

Lysinean tarinamaailma on asetelmiltaan lastenkirjaksi jopa poikkeuksellisen synkkä. Neuvokas ketunpoika Ruskasta tulee kuitenkin ekokriittisen dystopian toivon symboli. Ruska uskaltaa asettaa valtamerialuksen päällystön toimet kyseenalaiseksi ja pelastaa lopulta koko laivan vääjäämättömältä tuholta. 

Lysinean arvio on ilmestynyt Kuvittaja-lehden numerossa 2/2026.

Heidi Korkiakangas: Lemmikkieläinten hautausmaa, 180 sivua. Aviador 2026.

Lyhytproosa tarjoaa kompaktin muotonsa vuoksi verrattoman työvälineen yläkoulun ja toisen asteen äidinkielen ja kirjallisuuden oppitunneille. Heidi Korkiakangas on rakentanut kuusi intertekstuaalista novelliaan kirjallisuuden klassikkojen tai muutoin tunnettujen tai kiinnostavien kirjojen sekä myyttien ympärille. 

Korkiakangas kirjoittaa vivahteiltaan poikkeuksellisen rikasta kieltä. Hänen havaintonsa nuorten aikuisten arjesta ovat kaukana kliseistä ja siksi ne vaikuttavat lukijaan hyvin voimakkaasti. Aikuistumisen kynnyksellä olevat nuoret kokevat kaiken vahvasti, mutta läheskään aina ei voi olla aivan varma, kuinka paljon tapahtuu keskushenkilön mielikuvituksessa. 

Lemmikkieläinten hautausmaan olen arvioinut Lastenkirjahyllyssä lokakuussa.
 

Kreetta Onkeli: Hyödyttömät päivämme, 251 sivua. Otava 2026.

Realistinen nuortenkirjallisuus on Suomessa murroksessa. 

Hyödyttömät päivämme on kieleltään, maailmankuvaltaan ja henkilökuvaukseltaan poikkeuksellisen vivahteikas nuortenromaani. Onkelilla on kyky antaa nuorelle lukijalleen kuin vaivihkaa syötteitä pohtia isoja kysymyksiä vaikkapa yhteiskunnallisesta eriarvoisuudesta, valtasuhteista ja aikuisen vastuusta. 

Romaanista on kuorittu pois nuortenkirjoille juuri nyt niin tyypillinen teinikuohu: keskushenkilöt Okke ja Liki eivät tarvitse itsetuntonsa pönkitykseen trendikkäitä tuotemerkkejä, englanninkielisiä sloganeita tai sosiaalisen median alustoja.  
 
Hyödyttömien päivien arvio on ilmestynyt Helsingin Sanomissa lokakuun alussa. 

                                                * * * * * 

Huomenna keskiviikkona julkistetaan Kirjasäätiön viralliset Finlandia Junior -ehdokkaat. 

Esivalinnan on tehnyt  kasvatustieteilijä, professori Arniika Kuusiston luotsaama raati, johon kuuluvat myös HS Lasten uutisten esihenkilö Fanny Fröman, Pikku-Finlandian voittaja ja nuorisojäsen Pietari Kantonen, kuvataiteilija Rauha Mäkilä sekä kirjastoammattilainen Linnea Peurakoski.

Valinnan kuudesta ehdokkaasta tekee stunt-esiintyjä, Duudsonit-ryhmästäkin tuttu Jukka Hildén. 

Hildén on jo toinen Duudsonien edustaja Lasten ja nuorten Finlandia-raadissa: vuonna 2013 Jarno "Jarppi" Leppälä toimi niin ikään raadin diktaattorina.

Luottamuksen ketju ja lasten neuvokkuus selättävät lopulta juonittelevien aikuisten mielivallan Reetta Niemelän ja Katri Kirkkopellon Mustan Kuun majatalon päätösosassa

Reetta Niemelä & Katri Kirkkopelto: Mustan Kuun salamieli: Umpiveden loihtu. 408 sivua. Lasten Keskus 2026.

 

Sinimäessä alkoi olla tukala salaväkeläisten lisäksi myös kaikille niille ihmisille, jotka eivät halunneet olla osa Albertin, Halla Haavan tai Quumestarin suunnitelmia. Isä oli viimeksi aamulla puhissut kiukusta luettuaan lehdestä kaupunginvaltuuston nykyisen puheenjohtajan Halla Haavan haastattelun, jossa Halla ilmoitti, että Sinimäessä siirryttäisiin kokonaan Quumestarin tehtaan tuottaman QUUVOIMAN käyttöön.

Reetta Niemelän ja Katri Kirkkopellon Mustan kuun majatalosta kertova lasten fantasiasarja saa nyt neljännessä osassaan komean päätöksen. 

Todennäköisesti Niemelä kaavaili alunperin sarjasta trilogiaa. Viime vuonna ilmestynyt Mustan Kuun salamieli: Puuhkisten laulu on nyt saanut päätösosakseen Umpiveden loihtun.

En voi kuin ihmetellä sitä, kuinka vaisusti huolella sommiteltu, kansainväliset standardit täyttävä lasten fantasiasarja on Suomessa sivuutettu. 

Vielä tovi sitten peräänkuulutettiin kovasti J. K. Rowlingin Harry Potterin veroisia vastineita, sekä käännöksiä että kotimaisia verrokkeja. 

Niemelän ja Kirkkopellon fantasiamaailma on hyvällä tavalla kotikutoinen sympaattisine taikahahmoineen. Juonesta puuttuvat kokonaan  Rowlingille tyypilliset tummat juonilinjastot ja lohduton angstisuus.   
 
Niemelän sarja ammentaa perinteisestä lasten fantasiasta, mutta höystää sitä ajankohtaisilla aiheilla: luonnonhenget ja haltiat on nimittäin ajettu ahtaalle, kun teknokraattiset ja diktaattorin elkein käyttäytyvät kaupungin mahtimiehet puuttuvat toimillaan luonnon tasapainosta huolehtivien salaväkeläisten toimiin. 

Quumestarin sutjakka ulkonäkö ei paljasta hänen itsekkäitä ja
salaväkeä uhkaavista aikeistaan. Katri Kirkkopellon
kuvitusta Reetta Niemelän fantasiaromaaniin
Mustan Kuun salamieli: Umpiveden loihtu
(Lasten Keskus 2026).

Kaupungissa kajastaa yöt läpeensä Quumestarin räikeä valaistus, joka haittaa eläimiä ja kasveja. Quuvoiman kylkiäisenä on myös kehkeytynyt Krakkeri, joka imee loihtua eli taikavoimaa salaväkeläisistä. 

Tarinan keskushenkilö, Saimi Salaper, ”vahva kuin narsissiin varsi”, on neljännessä osassa jo sinut oman salaväkeläisen taustansa kanssa. 

Myös Saimin isä vihitään nyt vähitellen samaan taikapiiriin. Aiemmissa osissa isä on ollut vielä autuaan tietämätön heidän uutta kotiaan ja eläinlääkärin vastaanottotilaa kansoittavista haltioista. 

Nyt Saimin ja Matin ja salaväkeläisten olisi tarkoitus järjestää Sinimäen kaupungissa ihmisten ja salaväkeläisten tapaaminen ja koota näin joukot yhteen vastustamaan Albert Valtion, Halla Haavan ja Quumestarin aikeita. 

Saimin ja isän kodista, Mustan Kuun majatalosta, tulee jännittävien tapahtumien keskus.

Saimi ja salaväkeläiset kehittävät erityisen luottamuksen ketjun, joka paljastaa Sinimäen asukkaiden todellisen vakaumuksen: kehen voi oikeasti luottaa ja kuka huijaa?

Fantasiaromaani huipentuu Saimin ja Matin yhdessä salaväkeläisten kanssa masinoimaan rauhanomaiseen vastarintaan. 

Äkkiä Silkin sarvi alkoi loistaa sateisessa käytävässä, ja sen valossa Saimi näki ystäviensä ääriviivat. Ja siinä samassa pelko hävisi. Saimi tunsi syvää tyyneyttä vaaran edessä. Vielä kerran salakerholaiset juoksivat kohti suurta seikkailua, ehkä suurinta tähän mennessä. Salaväen aikuiset olivat aivan heidän kintereillään. Anskariina höpötti edelleen jotain hatuista. Saimin sydän jyskytti yhä, mutta hän tarttui vuorostaan Anskariinan käpälään. Parhaan ystävänsä lämpimään ja vahvaan käpälään. Lopulta Anskariinakin vaikeni. 

Toinen toistaan hurmaavammat salaväkeläiset puhuvat kukin omintakeista, poljennoltaan vanhahtavaa tai onnahtelevaa kieltä.

Niemelä vihjaa hyvisten ja pahisten nimissä heidän toimijarooleistaan. 

Jos kaupunginjohtajan nimi on Pia Pahkapää, hänellä ei voi olla kovin pyyteettömiä aikeita kaupunkilaisten hyvinvoinnin edistämisessä. Quumestarin lapsille perustama P.Ö.S.I.L.Ö-kerho on pelottava ajankuva siitä, kuinka aikuiset voivat ajamansa aatteen nimissä valjastaa lapsetkin osaksi eettisesti kyseenalaista toimintaansa. 

Noita Beller tarjoaa Halla Haavalle paikkaansa
salaneuvoston johtajana. Katri Kirkkopellon
kuvitus on taitettu tehokkaasti aukeaman oikeaan yläkulmaan. 
Kirkkopellon kuvitusta Reetta Niemelän fantasiaromaaniin
Mustan Kuun salamieli: Umpiveden loihtu (Lasten Keskus 2026). 

Teknokraattisen ja häikäilemättömästi omaa etuaan ajavan kaupungin johdon kuvauksesta voi halutessaan löytää viitteitä jopa maailmanpolitiikkaan, jossa vähäväkisiä sorretaan ja luonnonvaroja riistetään. 

Quuvoimaa tuottavan Quumestarin energiatuotantoyksikkö, Peilitehdas,  vertautuu   Suomeen kaavailtuihin datakeskuksiin. 

Quumestarin ja muiden kaupungin ökyjohtajien tapa ylenkatsoa vierasolentoja hyysääviä kaupunkilaisia ei liioin ole kaukana Donald Trumpin vähemmistöjä syrjivästä politiikasta. 
 

Katri Kirkkopelto luo myös sarjan neljänteen osaan
hellyttäviä tyyppejä: tässä otus hillovarastosta.
Kirkkopellon kuvitusta Reetta Niemelän fantasiaromaaniin
Mustan Kuun salamieli: Umpiveden loihtu (Lasten Keskus 2026).   

 
Katri Kirkkopellon sävykäs akvarellikuvitus luo meheviä karikatyyrejä salaväkeläisistä ja heidän vastustajistaan. 

Tässä neljännessä osassa kuvitusta on näppituntumani mukaan kuitenkin hieman vähemmän kuin edellisissä osissa.   

Lastenkirjahyllyssä on arvioitu Mustan Kuun majatalo -sarjan  aiemmat osat: 
Mustan Kuun majatalo, Mustan Kuun majakka ja Mustan Kuun salamieli: Puuhkisten laulu.
 

Sarjan avausosa Mustan kuun majatalo (Lasten Keskus 2021) nimettiin poikkeuksellisesti Finlandia Junior -ehdokkaaksi vasta seuraavana vuonna 2022, koska se ei ennättänyt ilmestymisvuotenaan ehdokasasetteluun. 

Ounailen, että vast´ikään ilmestynyt päätösosakaan ei tänä vuonna ennättänyt lainkaan Finlandia-mittelöön. 

Neljäs osa toiminee myös itsenäisenä fantasiaseikkailuna. 

Tukea keskushenkilöiden hahmottamiseen lukija saa kirjan lopun henkilögallerian esittelystä, joskin lapsen itse lukemaksi kirja saattaa olla monipolvisessa juonenrakennuksessaan hivenen haastava. Uskon Mustan Kuun majatalon  toimivan parhaiten aikuisen ääneen lukemana jatkokertomuksena. 

Joskus on hyvä vaihtaa näkökulmaa

Tuutikki Tolonen & Maria Vilja: Havu ja Roopertti vaihtavat paikkaa. 48 sivua. WSOY 2026.

Maria Vilja on ollut viime vuosina tavattoman tuottelias kuvittaja. 

Tänä vuonna häneltä on ilmestynyt kaksi omaa kuvakirjaa Juuli, isoveli ja viisi vadelmaa (WSOY) ja Ilmapallokivi (Karisto).

Omien kuvakirjojen lisäksi hän kuvittaa myös toisten kirjoittamia kuvakirjatarinoita. 

Hänen tyylistään löytyy piirteitä ruotsalaisesta modernista lastenkirjakuvituksesta, joka esittää lapsen siekailematta ulkonäöltään siloittelemattomana ja jopa vähän rumana. 

Samankaltaista karrikointia löytyy Maria Sannin ja Jenny Lucanderin kuvakirjakuvituksista.   

Samanlaiset veljekset, ikäerosta huolimatta. Maria Viljan
kuvitusta Tuutikki Tolosen kuvakirjatarinaan
Havu ja Roopertti vaihtavat paikkaa (WSOY 2026).

Tuutikki Tolosen kuvakirjatarinassa sisarukset Havu ja Roopertti ovat kyllästyneet aikuisten heille antamiin toimijarooleihin. 

Veljekset kokevat olevansa olemukseltaan ihan samanlaisia, mutta silti aikuiset kohtelevat heitä eri tavoin. 

Eronteko korostuu erityisesti poikia paljon hoitavan mummun puheenparressa:

Kun mummu ottaa Havun syliin, hän sanoo:

Sinä olet pikkuinen kultavauva,
palleroinen,
pulleroinen.

Kun mummu ottaa Roopertin syliin,
hän sanoo: sinä olet taitava ihana
pitkäkoipi,
isopoika,
hankisääski.

Mummun syli on avara ja hellyyttä riittää, ikään katsomatta.
Maria Viljan kuvitusta Tuutikki Tolosen kuvakirjatarinaan
Havu ja Roopertti vaihtavat paikkaa (WSOY 2026).

Hurmaavasti Vilja näyttää aukeamalla, kuinka mummu ottaa – jopa seisaaltaan! – yhtä varmaotteisesti myös pitkäkoipisen isoveljen tiukkaan halaukseen.

Veljekset päättävät niin sanotusti vaihtaa paikkaa, ”muuttua toisikseen”.

Roopertilla on vähän tukalaa Havun syöttötuolissa
ja Havun mielestä puuroannos on ylimitoitettu.
Maria Viljan kuvitusta Tuutikki Tolosen kuvakirjatarinaan
Havu ja Roopertti vaihtavat paikkaa (WSOY 2026).

Mummu ei näytä huomaavan mitään, mikä vähän poikia ihmetyttää.

Kun Roopertti sitten herää  aivan liian aikaisin päiväunilta, Roopertti paljastaa veljesten jekutuksen. 

Mummu laittaa silmälasit päähän ja on heti juonessa mukana. 

Itse asiassa hänkin haluaisi olla joskus ”joku muu”.

Maria Viljan kuvitus havainnollistaa konkreettisesti roolileikin
seurauksia. Mummulla on aika tukalat paikat Havun pinnasängyssä. 
 Viljan kuvitusta Tuutikki Tolosen kuvakirjatarinaan
Havu ja Roopertti vaihtavat paikkaa (WSOY 2026).

… ja sitten höynäytetäänkin Havua, joka ihmettelee miksi Roopertilla on mummun villatakki ja hän häärää keittiössä.

Kuvakirjatarinan ”opetusta” ei alleviivata lapsen saati kirjaa ääneen lukevan aikuisen tarpeisiin, vaan paljon jätetään itse hoksattavaksi. 

Viimeisellä aukeamalla Roopertti kirmaa iloisena jalkapallokentälle ja Havu on simahtanut väliin jääneille päiväunilleen mummon syliin.
 

Maria Viljan Juulista ja isoveljestä kertova oma sarja (Juuli, isoveli ja hurja liuku  ja Juuli, isoveli ja viisi vadelmaa, WSOY 2025 ja 2026) työstää niin ikään  sisarusten välisiä suhteita.    

Lisää kuvakirjoja, joissa vaihdetaan rooleja:

Thomas Brunstrøm & Thorbjørn Christoffersson: Sallin isä ei halua olla aikuinen, suom. Sirpa Alkunen, Kvaliti 2025

Anna Krogerus & Erika Kallasmaa: Muttinen ja äiti, WSOY 2019

Richard Hamilton & Babette Cole: Jos minä olisin sinä, suom. Raija Viitanen, Kustannus-Mäkelä 2008

Gunilla Bergström: Lennä, Mikko Mallikas, suom. Kaija Pakkanen, Tammi 1997

Jeanne Willis & Tony Ross: Lemmikki-ihminen, suom. Sinikka Sajama, Kustannus-Mäkelä 1996

Lue jos uskallat: Tikahtunut tiikeri saa lastenrunon svengaamaan

Hannu Hirvonen & Erika Kallasmaa: Tikahtuneen tiikerin tapaus ja muita hullunhauskoja kummitusloruja. 84 sivua. Tammi 2026.

Runokuvakirjoja ilmestyy nykyisin paljon. 

Sen on huomannut myös Runousyhdistys Karhu ry, joka ryhtyy jakamaan Tanssiva karhu -runopalkinnon kupeessa joka toinen vuosi palkintoa lastenlyriikalle. 

Pikkukarhu-palkinnon ehdokkaiksi on jo aiemmin syksyllä nimetty Anna Elina Isoaron Tavara-avaruus (WSOY 2025, kuv. Mira Mallius), Heli Laaksosen Ilone (Orava-kirjat 2025, kuv. Elina Warsta) ja lastenlyyrikkona vasta debytoineen Anni Tanskasen Sillä aikaa koulussa (Tammi, kuv. Johanna Ilander). 

Merkille pantavaa on, että sama raati päättää sekä aikuis- että lastenlyriikan Karhu-palkinnoista. 

Pidän ratkaisua lyriikan ominaislaatua kunnioittavana, kun eri kohderyhmille suunnattua lyriikkaa arvioidaan samoilla kriteereillä.

Erika Kallasmaan kuvitus ammentaa vaikutteita Meksikon
kuolleiden juhlan kuvastosta ja hahmoista. Kallasmaan kuvitusta
Hannu Hirvosen lastenrunokokoelmaan Tikahtuneen tiikerin tapaus
ja muita hulllunhauskoja kummitusloruja (Tammi 2026).

Tikahtuneen tiikerin tapaus on kirjasyksyn täräyttävin lastenrunokirja. 

Hannu Hirvosen ja Erika Kallasmaan yhteistyö näyttää ja kuulostaa saumattomalta.

Hannu Hirvosen tuotannolle on tyypillistä absurdius ja kielileikit. 

Hän on selvästi erityisen viehättynyt kummituksista, sillä myös edellinen oma lastenrunokokoelma  Hui hai hajamieli (Karisto 2017, kuv. Pia Sakki) kertoi kummituskaupungin asuttamista aaveista. 

Hirvoselta on ilmestynyt myös Salla Savolaisen kuvittama runotarina Salaperäistä, tuliperäistä (Karisto 2007).

On kiinnostavaa, että nykyiset lastenlyyrikot ottavat jo varsin vapautuneesti kantaa Kirsi Kunnaksen lamauttavaan perintöön. 

Muistan, kuinka Kaija Pispa (nyk. Löytty) kertoi Prinssi Pipariksi -runokokoelmansa (WSOY 1985) ilmestyttyä, että Kunnaksen mainetta ja laatua oli vaikea ylittää. 

”Kuutamon kukkia” -runossa Hirvonen viittaa Kunnaksen lisäksi myös suomalaisen lastenlyriikan varhaiseen pioneeriin, Immi Helléniin: 

Kummitusmummo niityn laidalla

katselee pikkuista lasta, 

joka kuutamon kukkia

kimppuunsa kerää

eikä herkeä hoilaamasta

niitä lauluja Immin

tai virsiä Kirsin,

joissa sanat niin hauskasti helää.

Niin kummitusmummotkin 

lauluissa vielä

saa lapsuuden kesiä

elää. 

Erika Kallasmaa on kuvittanut useamman Laura Ruohosen lastenrunokokoelman. 

Tikahtuneen tiikerin runojen nimet on painettu samalla fontilla (tai käsintekstauksella) kuin Ruohosenkin runokirjoissa. 

Hirvosen runoissa on nonsensen svengiä: kieltä väännellään ja käännellään ja iloitaan sen elastisuudesta. 

Tavutetussa runossa ”Luukas on luukasa” havainnollistuu mainiosti kielen rytmi ja tempo, äänteellinen kikkailu.

Luuranko Luukaksen irtonaisuus näkyy hauskasti myös kuvituksessa. 
Erika Kallasmaan kuvitusta Hannu Hirvosen lastenrunokokoelmaan
Tikahtuneen tiikerin tapaus ja muita hulllunhauskoja kummitusloruja
(Tammi 2026).

Tietyn teeman mukaan kootuissa lastenrunokokoelmissa on usein tapana antaa lapselle – ja runoja ääneen lukevalle aikuiselle – kirjallisuuskasvatusta siinä mielessä, että runoissa vaivihkaa esitellään erilaisia runouden alalajeja.

"Avaruuskoirat"-sikermän Hirvonen on kirjoittanut  japanilaisen tankarunon kaavalla. 

Kokoelman mahtuu useampi rooliruno (esim. ”Taidemaalari Ville Fallen-Falleraa” , ”Säveltäjä Hipelius”, ”Mielikuvituskaksoset” ja ”Hirvittävä Hääppönen”).  

Muutamassa runossa leikitellään myös kuvarunouden mahdollisuuksilla (esim.”Vielä yksi taika”). 

Kallasmaa tekee meheviä tyyppejä: tässä säveltäjä Hipelius.
Erika Kallasmaan kuvitusta Hannu Hirvosen lastenrunokokoelmaan
Tikahtuneen tiikerin tapaus ja muita hulllunhauskoja kummitusloruja
(Tammi 2026). 

Hirvonen on myös mieltynyt kysymään ja ihmettelemään runoissaan. Tämäkin on yksi lastenlyriikassa toistuva maneeri, joka parhaimmillaan virittää lapsen virittäytymään runouden meditatiiviselle taajuudelle: 

Arvoitus

Laulussa meri ja taivas ja kuu,

tyyntynyt laineitten rauhattomuus,

Kukaan ei huuda, kukaan ei puhu,

korvissa kuiske vain, 

kaislikon suhu.

Kysymys: Mikä laulu?

Vastaus: Hiljaisuuden pauhu. 

Erika Kallasmaan pikimusta väriskaala ja tyylitellyt hahmot tekevät 
runokokoelmasta modernin kokonaistaideteoksen. 
Kallasmaan kuvitusta Hannu Hirvosen lastenrunokokoelmaan
Tikahtuneen tiikerin tapaus ja muita hulllunhauskoja kummitusloruja
(Tammi 2026). 

Erika Kallasmaalla on eittämättä ollut hauskaa Hirvosen runojen visuaalistamisessa. 

Kallasmaan sekatekniikalla toteuttama kuvitus assosioi retrohenkisessä muoto- ja värikielessään 1950–1960-luvulle.  

Kallasmaa sanoutuu päättäväisesti – Hirvosen tavoin – irti ajatuksesta, että lastenrunouden tulisi olla sievää ja ympäripyöreän herttaista. 

Rohkeat kuvakulmat ja muotokieli ja yllättävät, tummat ja rouheat väriskaalat tukevat Hirvosen runojen räyhäkkyyttä  ja anarkistista ilmaisua.    

Kokoelma on runsas ja yltäkylläinen – jopa siinä määrin, että  muutaman runon olisi voinut kokonaisdramaturgian kärsimättä karsia pois.

Eriparisten ystävyydestä koituu paljon hyvää

Kristiina Wallin & Erika Kallasmaa: Älä pelkää, PÖÖ! 43 sivua. Teos 2026.

Ei kummituksia tarvitse pelätä, hän ajatteli
kaikki olennot ovat samaa melodiaa,
samasta ilosta ja kaipauksesta rakennettuja. 

Kotimaisten kuvakirjojen valikoimasta voi pongata tänä syksynä muutamia hyvällä tavalla omavaloisia teoksia. 

Yksi sellainen on Kristiina Wallinin ja Erika Kallasmaan Älä pelkää, PÖÖ!

Kustantaja Teos nimittää sitä kuvakirjaksi, mutta kirjan voisi vallan mainiosti luokittaa tarinan vahvan intensiteetin ansiosta myös läpikuvitetuksi miniatyyriromaaniksi. 

Sen filosofisessa eetoksessa ja rauhaa huokuvassa tunnelmassa on paljon samaa kuin Tomi Kontion ja Elina Warstan Koira nimeltään Kissa -kuvakirjasarjassa. 

Olen viime vuosina penännyt kuvakirjoihin lyhyempiä tarinoita, jotka antaisivat enemmän ilmaisuvoimaa myös kuvitukselle. 

Wallinin ensimmäinen lapsille suunnattu tarina on tekstiltään melko vuolas, mutta silti se antaa tilaa myös Erika Kallasmaan sekatekniikalla toteuttamalle kuvitukselle, josta tunnistan ripauksen 1950–60-lukujen retro-nostalgiaa. 

Tarinan voi ajatella kertovan nähdyksi ja hyväksytyksi tulemisen tärkeydestä. 

Säveltäjä Humina on jo eläköitynyt ja syrjässä kaikesta. 

Huminan arkeen tulee vipinää yllättävästä kohtaamisesta pienen kummituksen kanssa. 

Pieni Kummitus sananmukaisesti ilmiintyy Huminan 
elämään suoraan sanomalehden sivuilta. Erika Kallasmaan kuvitusta
Kristiina Wallinin tekstiin kuvakirjassa Älä pelkää PÖÖ! (Teos 2026).

Humina lukee kummituksesta paikallislehdestä, ja käy niin omituisesti, että kummitus pääsee lehtijutusta ihmisten ilmoille ja sujahtaa Huminan taskuun.

Tästä sukeutuu tarinaan jännittävä metafiktiivinen juonne.

Kummitusta suretti. Se oli kyllä vapautunut sanomalehden sivulta, 
mutta kyllästynyt huutamaan yksinään
Pöö ja näyttämään pelottavalta. Ei 
sitä kukaan päivänvalossa edes säikähtänyt. 

 

Erika Kallasmaan kuvituksesta löytyy paljon dynaamista liikettä. 
 Kallasmaan kuvitusta Kristiina Wallinin tekstiin kuvakirjassa
Älä pelkää PÖÖ! (Teos 2026).
 

Wallin kutoo tarinaan lähimmäisenrakkauden ja välittämisen tärkeitä teemoja.

Huminan, Kummituksen ja Koiran ystävyydessä ei ole yhteistä kieltä, mutta ehkä juuri siksi ystävyyden voima kasvaa kaikkien osalta niin suureksi:

Puistossa Humina, Koira ja Kummitus istuivat tutulle penkille.
Humina virkkasi Kummitukselle kesäkaapua.
Koira venytteli raukeasti tassujaan.
Kummitus katsoi ystäviään ja oli pakahtua ilosta.
Sen sydän löi pum pum pöö.
Lempeästi pumpum.
Hyvin hellästi pöö. 

 

Ystävyyden syventyminen huipentuu svengaavaan
tanssiin lähestyvän kevään kunniaksi. Erika Kallasmaan kuvitusta
Kristiina Wallinin tekstiin kuvakirjassa Älä pelkää PÖÖ! (Teos 2026).